Muugan Sataman Viljavarasto ja Öljysäiliöt

(Tämä artikkeli on alunperin julkaistu alidomainissa 1.4.2018. Tekstiä olen tänään, 7.10.2021, sekä editoinut että laajentanut. Yläpuolella oleva valokuva on otettu Tallinnan TV-tornista ikkunalasin läpi, ja siksi kuva ei ole kovin terävä.)

Tänään kävin taas pitkästä aikaa katselemassa vuonna 2017 tallentamani valokuvia, jotka löytyivät tietokoneen syövereistä. Siellä oli muutama kuva johon en ollut aiemmin kiinnittänyt paljon mitään huomiota. Tai ei ainakaan niin paljon, että olisin jaksanut selvittämään mitä kuvissa näkyy. Se on välillä melko työlästä työtä, etenkin jos ei ihan varmasti tiedä, mitä on tullut kuvattua, taikka missä kuvattu kohde sijaitsee, kymmenien kilometrien päässä. Välillä saa etsimällä etsiä pitkän aikaa, ja silti ei saa asiaan selvyyttä. Mutta onneksi meillä on tuo Google Maps vielä käytössä. Siinä voi nykyään jopa kallistaa näkymää (Google Streetissä), jolloin saattaa nähdä paremmin mistä rakennuksesta on kyse. Päätin tällä kertaa ottaa itseäni niskasta kiinni. Aloin tutkimaan mikä siellä Tallinnan puolella kummittelee, valokuvassa DSCN9707. Pian selvisi, että kuvassa näkyy Muugan satamassa oleva valtava viljavarasto (keskellä kuvaa), ja sen oikealla puolella näkyy myös useita valkoisia öljysäiliöitä.

Muugan sataman viljavarasto ja ölysäiliöt todistavat litteästä Maasta

Yllä näkymä Muugan sataman viljavarastosta, Tallinnassa, Google Mapsista nähtynä. Credit: Google

 

Yläpuolinen valokuva on tallennettu Lauttasaaren lintutornista, Helsingistä, 20.5.2017.

Etäisyyttä Tallinnan viljavarastolle oli Google Mapsin mukaan 74,35 km. Se on melko pitkä matka!

Valokuvassa ei pitäisi näkyä viljavarastoa, eikä myöskään öljysäiliöitä, mikäli eläisimme maapallolla, koska ne pitäisi olla kaarevuuden takana kokonaan piilossa. Sen paljastaa kaikki tieteelliset maapallon kaarevuuslaskurit. Tätä asiaa lähdemme nyt käsittelemään.

Jos ihmettelet miksi viljavarasto näyttää liian leveältä suhteessa sen korkeuteen, niin kysyhän samalla minkä takia laskeutuvan auringon leveys näyttää liian leveältä, suhteessa sen pystyhalkaisijaan. Aivan samasta syystä. Ero on silti siinä, että auringon korkeus on yhä korkealla, vaikka se näyttää laskeutuvan perspektiivin lainalaisuuden takia. Saman ilmiön näkee välillä myös kun katselee kesäisin kaukana olevia merialuksia. Matala tarkkailukulma ja ilmassa olevat vesimolekyylien määrä ja muoto vaikuttaa siihen. Myös ”tyyneyden” vaakatasoinen kosteusvirtaus,  silloin kun se on nopeampaa kuin pystyvirtaus.

Nyt lukijoille herää tietenkin sellainen kysymys mieleen, että millä tavalla tuo epämääräinen ja huonolaatuinen valokuva viljavarastosta ja öljysäiliöistä todistaa yhtään mitään litteästä Maasta, kun kuvaa ei ole edes lähdetty parantelemaan keinotekoisesti? Lyön faktat pöytään ja saat itse miettiä vastausta siihen, pitäneekö väittämäni paikkansa. Jos jokin asia on epävarma, niin en kerro sitä faktana. Mutta faktaa on mm. se, että jos eletään maapallolla, joka on muodoltaan kaareva, niin viljavarastoa ei pitäisi valokuvassa näkyy laisinkaan, eikä silloin myöskään öljysäiliöitä vieressä, sillä ne eivät ole läheskään yhtä korkeita kuin tuo yksi maailman suurimmista viljavarastoista jonka uumeniin mahtuu 300 miljoonaa kiloa viljaa. Ne ovat 48:ssa erillisessä siilossa, vaikka kyse on samasta rakennuksesta. Tilavuuden oli helppo löytää monista tietolähteistä. Sellaisella viljamäärällä ruokkisi kutakuinkin koko Suomen kansan yhden vuoden ajan, mikäli kansa ei rupeaisi napisemaan yksipuolisesta ruokavaliosta. Virossa kun on vähemmän porukkaa, se eläisi sillä viljamäärällä varmaan se 3 vuotta ja rapiat päälle. Tosin pysyisivät silloin hoikkana taikka hoikistuisivat kun on vähärasvaista ruokaa, mutta eipä tarvitsisi nähdä nälkääkään. No joo, turhat spekulaatiot sikseen. Mennäänpä varsinaiseen asiaan.

Tässä faktat ja tilastot:

1) Yläpuolinen valokuva on otettu Helsingin Lauttasaaren lintutornista 20.5.2017, siten että kamerani Nikon Coolpix P900 on ollut lintutornin kaiteen päällä. Kameran linssin korkeus oli kuvaushetkellä 37 metriä meriveden yläpuolella, ja ehkä ”vain” 36 metriä, riippuen siitä, mistä on hakenut korkeustiedot kalliosta jonka päällä lintutorni seisoo. Esitän silti laskelmat 37 metrin korkeudelta.

2) Viljavaraston oikeaan etukulmaan pitäisi olla etäisyyttä 74,35 kilometriä Google Mapsin mukaan. Asian varmistamisessa voi käyttää ohjelmassa olevaa etäisyysmittaria.

3) Viljavaraston korkeus maaperästä oli vaikea selvittää, joten sen korkeus ei ole vielä varmaa faktaa. Mutta yksi henkilö Suomi24-foorumissa kertoi joskus olleen siellä töissä, vuosia sitten. Hän kertoi että siiloston korkeus on 102 metriä. Pelataan varman päälle. Lisätään siihen 20 metriä lisää, niin eipä me littanamaalaiset olla ainakaan oman etumme tavoittelijoita laskennassa. Eli annetaan siilostolle korkeutta 122 metriä, kunnes toisin todistetaan. Tämä tapahtuu pallouskovien laskelmien eduksi. Siihen pitäisi vielä lisätä maaperän korkeus. Siitäkään ei ole täydellisen varmaa tietoa, sillä jos käyttää vaikkapa työkalua ”Elevation Finder”, ja klikkaa siinä rakennuksen alla olevaa maaperää, niin korkeudet heittää 8,6:sta metristä 19,2 metriin. Se ei tietenkään ole mahdollista, koska rakennus on oletetusti melko litteä pohjasta. Tästä syystä me flättärit nostamme siinäkin korkeutta. Sanotaan maaperän korkeudeksi vaikkapa 20 metriä, jotta antaisimme pallouskoville paremman mahdollisuuden voittaa mahdolliset debunkkaukset. Kun nyt otetaan nuo kaksi lukua ja ynnätään ne yhteen (122+20), niin me tiedämme että viljavaraston korkein kohta on enintään 142 metriä korkeammalla kuin merivesi. Oliko reilun pelin meininkiä?

4) Kaikki kaarevuuslaskurit jotka huomioivat myös silmänkorkeuden (37 metriä), ne kertovat että piilokorkeutta pitäisi olla viljavaraston kohdalla 217,44 metriä, siitä syystä että kaarevuuslaskureiden tekijöille on kerrottu ja opetettu, hamasta heidän lapsuudestaan saakka, että elämme sen kokoisella kaarevalla maapallolla, jonka halkaisia on se, minkä viisaammat ovat kertoneet.

5) Koska viljavaraston korkeus (myös tieltä katsottuna) on enintään 142 metriä, ja samassa kohtaa pitää olla piilokorkeutta kaarevuuden takia 217,44 metriä (lintutornin lintuperspektiivistä katsottuna), niin me tiedämme että ei pitäisi olla lainkaan mahdollista nähdä viljavarastoa valokuvassani, mikäli eläisimme sen kokoisella maapallolla mitä meille on esitetty. Oletuksena laskelmissa on, että kuvitellun maapallon säde on 6371 km.

6) Kaarevuuslaskurit kertovat myös että TODELLINEN HORISONTTI pitäisi kamerasta ja sen korkeudesta laskettuna olla 21,71 km:n päässä. Se tarkoittaa sitä, että valokuvassani ei pitäisi olla edes erinomaisissa olosuhteissa mitään vettä näkyvissä sen kaarevan viivan takana, jonka piirrämme mielikuvassamme 21,71 kilometrin päähän. Mikäli sen takana näkyy vettä, niin jokin on vialla. Ja pahasti! Etenkin jos vettä näkyy vielä yli kymmeniä kilometrejä kauempana kuin missä horisontti pitäisi olla. Meidän on vaikeata hahmottaa kuvasta kuinka etäällä on 21,71 km:n raja. Mutta onneksemme meillä on kuvassa tuo Eckerö Linen matkustajalaiva nimeltään M/S Finlandia. Mikäli se ui omalla laivaväylällään, eli sillä laivaväylällä mikä on myös Google Mapsiin merkattu, niin perspektiiviä ja kaukana olevaa rakennusta apuna käyttäen me pääsemme selville siitä, että laivan etäisyys kamerasta on noin 16,5 kilometriä. Kun lisätään vielä reilu 5 km merivettä sen laivan taakse, niin me osamme paremmin hahmottaa missä meriveden raja pitäisi loppua erinomaisissa olosuhteissa. Tuon jälkeen on vielä edessä etäisyyttä reippaasti yli 50 kilometriä, ennen kuin Muugan sataman laiturit tulevat vastaan. Silti me näemme valokuvassa merivettä aina satamaan asti, eikä suinkaan vain 21,71 kilometriin asti.

Oletettu pallo onkin taso eikä edes karuselli

Laskelman numerot ovat päin mäntyä, honkaa ja petäjää, koska oletettu pallo onkin litteä taso. Pääsitkö nyt edes jollain lailla jyvälle siitä, että virallisissa kertomuksissa ja laskutoimituksissa moni asia on pahasti pielessä? Elämme litteän Maan päällä, jossa merivesi Helsingin ja Tallinnan välillä ei ole kaareva merivesi, mitä sen kumminkin pitäisi olla, mikäli eletään pallon tai geoidin päällä. Vieläpä hyvissä olosuhteissa otetut valokuvat ja videot, ne todistavat että veden taso ei ole kaareva. Vesi hakee aina tasonsa, ja tasona se on pitkilläkin matkoilla litteä. Englanninkielessä käytetään sanontaa ”Water Level”. Jos joku ei tiedä mitä ”level” tarkoittaa suomeksi, niin voin kertoa, että se tarkoittaa mm. vaakasuora, tasainen, samalla tasolla, linjassa, tasoittaa, taso, tasanne ja litteä. Joko meillä nyt aivonystyrät alkoivat raksuttaa? Ymmärrätkö sinä minkälaisen huijauksen keskellä me ollaan eletty koko ikämme?

Illuusioita refraktion takia

Toisinaan meidän eteemme piirtyy vain sellainen illuusio että merivesi on kaareva, koska laivat taikka rakennukset näyttävät välillä olevan jonkinlaisen kaarevuuden takana. Ja kerron nyt tuosta illuusiosta lisää, siis teille, jotka ette mahdollisesti tiedä mistä se ilmiö johtuu.

Ainoa asia millä pallouskovaiset voisivat puolustaa omaa näkemystään viljavaraston näkymiselle on se, että alkaisivat taas puhumaan refraktiosta. He mielellään sanovatkin, että refraktio nosti rakennukset ylös piilosta, sieltä kaarevuuden takaa. Mutta ei se niin mene. Joka sellaista väittää, hän ei todellisuudessa tiedä miten refraktio toimii, ja mitä se refraktio nostaa ylöspäin, mistä alkaen ja millaisissa olosuhteissa. Mikään refraktio ei nosta mitään ylös piilopaikasta, vaan asia toimii juuri päinvastaisesti, niin että kun refraktion vaikutus pienenee (johtuen vesihöyryn vähenemisestä havainnoitsijan silmien ja kohteen välissä), silloin näennäisesti piilossa olevan kohteen alareuna nousee ylös, koska silloin suurennusteho pienenee. Refraktio ei  myöskään koskaan suorista merivettä yli 70 kilometrin matkalla, kuten tässä olisi pitänyt käydä, jos eläisimme maapallolla. Ymmärräthän sinä sen, että me ei voida millään elää vesipallolla? Se on täydellinen mahdottomuus!

Jos tässä tapauksessa olisi kyse refraktiosta (eli valon taittumisesta), kun nähdään kyseinen viljavarasto, niin refraktio olisi pitänyt olla todella paha. Mutta kuvaushetkellä se ei ollut poikkeuksellisen paha tai voimakas, vaan pikemminkin poikkeuksellisen vähäinen. Näkyvyys oli siis harvinaisen erinomainen ja kirkas, jopa niin kirkas, että pystyin jopa omin silmin nähdä valokuvaussession aikana ilman kiikareita tai mitään muita laitteita Tallinnan TV-tornin, Eestin Energian savupiipun ja muita suuria rakennuksia Tallinnan mantereella 75-80 km:n päässä. Näkyvinä kohteina ne olivat tietenkin pieniä, mutta näin ne silti paljain silmin. Osasin paikallistaa ne (ja se auttoi) koska olen tiiraillut niitä useamman kerran tornissa suurennusvehkeillä, ja ehkä vain pari kertaa olen nähnyt ne kaikki omin silmin ilman apuvälineitä. Ja jos niin tapahtuu, silloin ei tietenkään ole kyse mistään vahvasta refraktiosta koska vesihöyryn määrä oli normaalia vähemmän minun ja katselukohteiden välissä. Refraktio ja vesihöyry kulkee luonnossa käsi kädessä, aivan kuten rakastunut pariskunta, mies ja nainen, sillä ilman yhtä ei ole toista, eikä kahta ilman ensimmäistä. Lisäksi on muitakin tekijöitä, jotka vaikutti hyvään näkyvyyteen, kuten auringon suunta, eli valon tulosuunta. Valon lähde pitää olla selän takana. Myös nopea ja hetkellinen vesisade saattaa auttaa myöhempään näkyvyyteen, koska alas tuleviin pisaroihin tarttuu kiinni paljon niitä mikroskooppisen pieniä vesipisaroista jotka ovat sinun ja zoomattavan kohteen välissä. Tämä vesisade juttu on vasta teoriaa minulle, mutta näin minua viisaammat ovat minulle opettaneet.

Tosielämän kenttätyöt ja omat havainnot ovat opettaneet minulle, että kun refraktiota on paljon, silloin etäisen tarkasteltavan kohteen näennäinen koko suurenee, aivan kuin sen edessä olisi jokin näkymätön suurennuslasi. Tuo ”näkymätön” suurennuslasi on se vesihöyryn määrä ilmakehässä, mikä on kameran ja kohteen välissä. Eli täydessä käytännössä vesimolekyylit kun ne ovat toisiinsa yhdistyneet edes jossain määrin. Ne aiheuttavat sen, että kun kaukainen rakennus suurenee, sen alareuna putoaa alaspäin (tässä tapauksessa olisi pitänyt alkaa alkaen 37 metristä koska se oli silmäni korkeus) ja vastaavasti sen yläreuna olisi pitänyt suurentua ja venyä ylöspäin. Samalla tietenkin myös NÄENNÄINEN VESIHORISONTTI nousee korkeammalle, koska meriveden pintavesi suurenee kymmenien kilometrien etäisyydessä, lähellä sen hetkistä näennäistä horisonttia (koska horisontin ON PAKKO nousta silmiesi korkeudelle, silloin kun matka on pitkä). Niinhän perspektiivin lait toimivat, ja sen tietää myös tietokonegraafikot ja pelintekijät. Usko pois. Mutta huomaa, että tällainen erityisesti vesien äärellä oleva suurennusilmiö (engl. ”atmospheric lensing”) tapahtuu vain näennäisesti, koska se ei tapahdu oikeasti. Siitä syystä horisontti on milloin missäkin. Sen etäisyys muuttuu jatkuvasti, ja siitä syystä on epätieteellistä sanoa että horisontti on niin ja niin kaukana, vaikka se on arkikielessä ihan hyväksytty puhetapa. Kyse on siis optisesta illuusiosta. Siksi minäkin näen välillä Söderskärin majakan lähes puolet veden alapuolella, kun taas sitten kun on superhyvä näkyvyys, niin koko Majakkasaari rakennuksineen näkyy selvästi, samalta etäisyydeltä ja samalta korkeudelta kuin aiemmin epäonnistuneissa kuvissa.

Laitahan suurennuslasi kirjasi kirjaimien eteen, niin kyllä ne kirjaimet kuvitellusti suurenee. Sellaisessa tapauksessa näennäinen suurennus tapahtuu joka suuntaan, kutakuinkin yhtä paljon. Tilanne on kuitenkin toinen kenttätyön äärellä, tuolla luonnon helmassa. Toisinaan siellä on suurennusta pääasiallisesti vain pysty- taikka vaakasuuntaan. Kun suurennusta on pystysuuntaan, niin pallouskovaiset huutavat yhteen kuoroon, ”Siinäpä te flättärit nyt näitte, miten laiva ui osittain kaarevuuden takana”. Mutta he eivät tiedosta, eivätkä tahdo ymmärtää sitä, että suurennusefekti pudottaa alareunaa alaspäin, taikka paremmin ilmaistuna, kameraa lähempänä oleva vesitaso nousee suurennettuna ylöspäin, peittäen osan taaempana olevan kohteen alareunaa. Ja sitten, kun suurennusta tapahtuu lähes ainoastaan vaakatasossa, ja vain vähäisesti pystytasossa, niin silloin me flättärit hurraamme ja sanomme, ”Mehän tiesimme että Maa on litteä”. Molemmissa tapauksissa suurennus tapahtuu valon taittumisen takia (eli refraktion takia).

Kysy itseltäsi alapuolisesta kuvasta, että mikä noista kahdesta tapauksesta on se, jossa tapahtuu enemmän värien haalistumista. Silläkin asialla on olennainen merkitys, kun lähdet etsimään totuutta siitä mikä noista kahdesta vaihtoehdosta osoittaa totuuden parhaiten. Kuvia en ole lainkaan manipuloinut värimuutoksilla, vaan kuvat on ainoastaan pienennetty ja asetettu vierekkäin vertailun vuoksi.

Söderskärin majakka. Kuvauspaikkana: Matosaari, Helsinki.

Tiedän monista kokemuksistani, että silloin kun meidän flättäreiden kannalta on superhyvä näkyvyys, niin silloin suurennusta tapahtuu pääasiallisesti vaakatasossa, ja vain vähän pystytasossa. Varmaan molempiin suuntiin, edes jossain määrin. Sen sijaan kun on paljon refraktiota, on kuvattavan kohteen näkyvä suurennus enimmäkseen pystytasoista venymistä, mutta toisinaan kaikkiin suuntiin. Vastaavasti, jos on vain vähän refraktiota, sitä venymistä on pääosin vaakatasossa, erityisesti kesäiltoina tyynessä säässä, kun aurinko loistaa kuvaajan selän takana. Valokuvistani selviää, että näkyvyydet muuttuvat aina olosuhteiden mukana, ja että näennäisen horisontin etäisyys muuttuu toisinaan hyvinkin paljon.

Mikään näkyvä kohde ei tule koskaan näkyviin minkään kaarevan meriveden takaa. Se on kuitenkin joillekin toiveajattelua. Meriveden kaarevuus on illuusio! Illuusioita jääräpäät käyttävät peiteteoriana, ikään kuin se olisi faktaa maapallon olemassa olosta. Se on ns. ”viimeinen oljenkorsi” johon pallouskovaiset voivat tarttua, kun haluavat todistaa että valokuvamme valehtelee hyvän näkyvyyden parhaimpina hetkinä, kun ei muitakaan keinoja enää löydy. Ja sitten käy niin, kuten monesti aikaisemminkin on käynyt, että kun refraktio vähenee, niin se tulee taas näkyviin mikä oli aiemmin piilossa. Kun vesihöyryn tiheys ilmakehässä on mittava, pallouskovaiset voivat hieroa käsiään ja paukutella henkseleitään tyytyväisenä.

Yläpuolinen kuva ei ole sama kuva kuin aiemmin näkyvässä vertailukuvassa jossa on kaksi kuvaa rinnakkain. Sen sijaan se on kyllä kuvattu samana päivänä ja samalta rannalta. Tämä kuva kertoo kuinka kaukana horisontti voi kulkea, kun refraktiota on ilmassa huomattavasti vähemmän kuin normaalisti. Horisontti ei ole tuossa 1,6 kilometrin päässä, vaikka tiedemaailman laskurit kertovat, että se pitäisi olla siellä. Eli horisontti pitäisi heidän mielestään näkyä likimain siellä, missä se iso kivi näkyy meressä, koska silmänkorkeus on vain 20 cm. Nyt kaikki laskurit pitäisi ohjelmoida uudestaan, kun maailmamme ei ollutkaan pallon taikka geoidin muotoinen.

Seuraavan kerran kun menet mereen tai järveen uimaan, vaikkapa sammakkoa, ja silmäparisi on 20 cm:n korkeudella, niin tiedä, että horisontti pitäisi laskureiden mukaan alkaa 1,6 km:n päässä, mikäli eläisimme maapallolla. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että sen etäisyyden jälkeen ei pitäisi näkyä enää mitään vettä, etenkin tyynellä säällä. Jos vettä näkyy kolmen taikka kymmenen kilometrin päässä, niin tiede uskoo tietävänsä, että sinä vain kuvittelet näkeväsi uutta pintavettä vielä 1,6 kilometrin jälkeen. Onko tuossa väittämässä edes mitään järkeä? Vai voiko sittenkin olla niin että kuvitelma on sittenkin totta? Mitä jos se sittenkin on totta, se mitä sinä näet, eikä vain pahaa unta?

---

Olen oppimismatkalla. Sinullakin on varmaan joku mielipide annettavana tästä asiasta?