Kävin videoimassa Siriusta reilu vuosi sitten. Alapuolella näette tekemäni kuvakollaasin tuosta tähdestä. Se on kuten otsikko kertoo, tähtitaivaan kirkkain tähti Maasta katsottuna, mutta vain niin kauan kuin jaksaa uskoa, että Venus ja Pluto eivät ole ”vaeltelevia tähtiä” vaan planeettoja (kuten ehkä toisinaan myös Merkurius ja Mars).  Siriuksen löytäminen eteläisellä tähtitaivaalla on verrattain helppoa juuri sen kirkkauden takia. Se löytyy Ison koiran tähdistöstä. Tähtenä se on kiehtova. Toisinaan sen voi nähdä illalla jopa ennen porvarillista hämärää.

Kuvakollaasi Siriuksen antamasta eri väreistä

Päätin laitaa tänne näytille kaikki yksittäiset kuvat jotka löytyy yhden sekunnin ajalta kyseisestä videosta. Tällä tavoin ne ihmiset jotka ovat asiasta tietämättömiä, voisivat nähdä miten Sirius muuttaa värejään yllättävällä nopeudella, vaikka emme voi nähdä samanlaisia värinyansseja paljain silmin ilman apuvälineitä, saatikka sitten ilman liikkuvan kuvan hidastusta. Pidän todennäköisenä asiana että Sirius muuttaa värejään paljon useammin kun vain 60 kertaa sekunnissa. Ensi kerralla voisin kokeilla kuvata sitä nopeudella 120 kuvaa sekunnissa, taikka jopa 240 kuvaa/s  toisella kameralla (Canon SX50).

Alapuolisessa kollaasissa en ole millään lailla manipuloinut Siriusta, vaan olen ainoastaan liittänyt siitä yhteen useita kuvia videosta. Kahden kuvan välinen aikaero on ainoastaan 1/60 sekunti.   Olisin  toki voinut tehdä kollaasista vieläkin hienomman vahvistamalla värejä ja parantamalla tarkennusta, vieläpä käyttämällä manuaalisia asetuksia kuvatessani. Parempia otoksia on ehkä odotettavissa tulevaisuudessa, jos vain jaksaisi innostua. Ehkäpä innostun jos saan tänne lisää lukijoita pitkän hiljaiselon jälkeen kun itsekin olin kuvioista pois useita kuukausia.

Lue kollaasin kuvat ylävasemmasta oikealle ja vaihda seuraavaksi riviä, aivan samalla tavalla kuin lukisit tekstiä. Värimuutokset ovat sillä tavoin luettu myös oikeassa aikajärjestyksessä. Käytetty kamera oli Nikon P900. Noiden lukuisien kuvien alkuperä on lyhyestä videosta jonka otin ilman täyttä optista zoomia (x83), nopeudella 60 kuvaa sekunnissa.

Syy miksi en näytä tässä kyseistä videopätkää mistä kuvat on otettu  johtuu siitä, että kameran tripodin kiinnityskohta on rikki ja siksi tähti pomppasi kuvaruudussa laidasta laitaan. Sellaista ei kukaan olisi jaksanut katsella. Tähtien kuvaaminen käsivarassa on hankalaa, ja siksi en myöskään käyttänyt täyttä optista zoomia. Valittu sekunti oli otettu sellaisesta videokohdasta jossa tähti pysyi edes kohtalaisesti kuvaruudun sisäpuolella. Sittemmin on tilanne muuttunut parempaan suuntaan koska ostin uuden Nikon P900-kameran vanhan tilalle.  Olisin halunnut ostaa Nikon P1000 koska sillä saa tähdet lähemmäksi, mutta siihen ei ollut varaa koska se on kamerana melkein puolet kalliimpi. Ehkä vielä ostankin sen joku toinen kerta.

Suuremmalla zoomilla ”rinkulat” eivät näyttäisi yhtä kirkkaalta ja tiheältä kuin omassa tuotoksessani. Sen on todistanut mm. Youtube-käyttäjä ”P900 Coolpix”. Hän käytti Siriusta kuvatessaan sekä tripodia että astetta isompaa zoomia,  kameralla Nikon P1000. Hänen videossaan nähdään että kun hän vähentää zoomia, niin vasta silloin Sirius muuttuu enemmän  tuotokseni kaltaiseksi. Sen nähdään alkaen noin  6:20 paikkeilla. Upotan alapuolelle hänen videonsa näkyviin kokonaisuudessaan.

Ajatuksia valovuosien järjettömyydestä ja tähtien näennäisestä sijainnista:

Silloin kun tähti välkehtii, olipa mikä tähti tahansa, niin sen välkehdinnän nähdään saman tien Maan päällä.  Sitä valon saapumista Maan pinnalle ei tarvitse odottaa useita vuosia. Näin koska tähtien etäisyys on meistä korkeintaan muutamia tuhansia kilometrejä. Jos tähtien etäisyydet olisivat valovuosien päässä ja Maa lisäksi huojuisi ja vaappuisi, kuten tähtitieteessä kerrotaan, niin tähtien näkyvä sijainti olisi ihan eri paikassa kuin missä me nähdään niiden olevan. Tietenkin myös siksi, koska valon tulo tänne maailmaan kestäisi useita vuosia valovuosien etäisyyksillä. Menisi useita vuosia ennen kuin näkisimme lähimmistä tähdistä tulevan valon vaikutuksen, mikäli tähdet olisivat oikeasti niin kaukana kuin mitä pseudotieteessä opetetaan.

Sirius ei ole aurinko vaikka pseudotieteessä sellaista opetetaan

Jokainen voi havaita että Sirius ei muistuta millään lailla aurinkoa ulkonäöltään, vaikka kertovat että molemmat tähdet ovat tyhjiössä. Refraktion vaikutus molempien antamaan valoon tapahtuisi ja näkyisi vasta kun valo saapuu ilmakehään. Silti tähtitieteessä opetetaan valheellisesti, että tähdet ovat aurinkoja, ja että ”aurinkokuntamme” aurinko on tähti. Raamatussa opetetaan että Jumala loi auringon, kuun ja tähdet (1.Moos.1:14-18). Aurinko mainitaan tuossa yksikkömuodossa ”suurempana valona”. Tulkintani on Raamatun luomiskertomuksesta että aurinko ei ole tähti, eikä tähti ole aurinko, koska ne aina mainitaan siellä erillisinä asioina. Tähdet ovat yleensä monikossa, mutta Aurinko on aina yksikkömuodossa. Raamattu ei sano että Jumala loi aurinkoja.  Sana ”aurinko” mainitaan Raamatussa eri muodoissa yli 120 kertaa, ja se esiintyy siellä joka ikinen kerta yksikkömuodossa. Siten ne muut auringot eivät edes esiinny Raamatussa.

Tähdet näyttävät erilaisilta kuin aurinko, ja vieläpä ne käyttäytyvät eri tavalla kuin ainut aurinkomme. Tähdillä ja auringolla on eri tehtävä.  Auringon tehtävä on lämmittää ja antaa valoa päiväsaikaan, kun taas tähtien tarkoitus on antaa meille valoa sen jälkeen kun aurinko on laskeutunut. Auringon, kuun ja tähtien yhteinen tehtävä on ainakin antaa valoa, sekä osoittaa meille aikoja ja kausia. Tähtien avulla voi kertoa jopa kellonajan, mikäli oikeat tähdet ja tähtikuviot ovat näkyvissä. Esimerkiksi Suomessa sen voi tehdä käyttämällä hyväksi Ison karhun Otavaa ja Pohjantähteä.

Mitä kuvasin kun uskoin kuvanneeni Siriusta?

Viralliset tähtitieteelliset opetukset ovat, että Sirius on aurinko, kuten kaikki muutkin tähdet. Itse sanoisin että kuvasin tähteä, enkä aurinkoa. Katsohan uudestaan kuvakollaasia Siriuksesta, niin huomaat että se näyttää aivan erilaiselta kuin aurinko, ja että tähtien valo ei ole läheskään yhtä kirkas kuin auringon, siitäkin huolimatta että kerronnassa aurinkomme on kääpiö suhteessa muihin tähtiin.

En voi sanoa että kuvasin Siriusta juuri sellaisena kuin se on, koska en tiedä millaiselta se oikeasti näyttää ilman väliaineiden vaikutusta. Uskallan silti sanoa että tähdet näyttää aivan erilaiselta kuin aurinkomme, myös silloin kun aurinkoa on kuvattu harmaasuotimilla. On turha sanoa minulle,  että aurinkokuntamme aurinko näyttää erilaiselta kuin muut auringot niiden pitkien etäisyyksien takia, niin kauan kun samalla uskotaan että lähin aurinko on tyhjiössä siinä missä muutkin auringot.

Noissa virallisissa opetuksissa Sirius on yli kahdeksan valovuoden päässä. Kun kuvasin Siriusta, niin uskotko sinä oikeasti että lähdin zoomaamaan samaan kohtaan missä tuo valo oli yli kahdeksan vuotta sitten?  Jos et usko sitä, niin miten voit uskoa että tähtien sijainnit, koot ja etäisyydet on laskettu oikein kinemaattisilla parallakseilla? Kuinka monta maapallon kierrosta Auringon ympäri vaadittiin, ennen kuin Siriuksesta lähtenyt valo saapui maanpintaan? Noin 8,6 kierrosta Auringon ympäri. Puhutaan siis tähtivuosista (eli sideerisistä vuosista).

Kuvasinko Siriusta vai siitä tulevaa valon vaikutusta?

Pidän toistaiseksi kiinni siitä, että taivaankappaleiden valoa ei voi nähdä, vaan ainoastaan niistä tulevan valon vaikutuksen.

Kuvasinko Siriuksesta tullutta valoa, sen valon vaikutusta, vaiko itse tähteä, nyt kun kerran siitä tuleva valo kesti osua silmiini 8.611 vuotta? Jos en kuvannut tähden oikeata sijaintia taivaalla, vaan ainoastaan siitä tullutta valon vaikutusta, niin miten tiedemiehet ovat voineet parallaksien avulla laskea maan kamaralta tähtien etäisyydet ja niiden koot? Nyt olisi jo unikekojen aika herätä unestaan.  Pohjois-Amerikassa viisaimmat herääjät sanoisivat tähän saumaan ”I can smell the rat”.

Kuvasinko sitä valoa mikä osui ilmakehämme kaasuihin, sen valon vaikutusta, vaiko sitä valoa mikä tähdestä oli juuri lähtenyt matkalle? Kysyn, koska tieteessä tiedetään, kuten minäkin uskon tietäväni, että valoa ei voi nähdä tyhjiössä, vaan me nähdään ainoastaan valon vaikutuksen, silloin kun fotonit törmäävät väliaineeseen. Jos kuvasin ainoastaan valon loppupäätä maankamaralla, eikä suoraan valon lähdettä, niin onko sitten Nasa kuvannut tähtiä ilmakehän yläpuolella siellä missä ne ovat oikeasti? Jos he ovat kuvanneet tähtiä tyhjiössä, ja jos mitään väliainetta ei ole ollut kameran ja tähtien välissä, niin ovatko he silloin kuvanneet tähtien oikeat sijainnit, vaiko ainoastaan niiden näennäiset sijainnit, kun kerran valon tulo kameraan on sittenkin kestänyt useita valovuosia? Eikö nämä kysymykset edes herätä lukijoille mitään uusia ajatuksia tai uusia kysymyksiä? Olenko minä ainoa maailmassa joka ei ymmärrä mitä meille on yritetty opettaa?

Heliosentrismissa Sirius ja muutkin tähdet ovat aurinkoja

Jos nyt ”aurinkokuntamme” aurinko on tyhjiössä, ja muutkin auringot ovat tyhjiössä, niin miksi ne muut paljon suuremmat auringot eivät pysty valaisemaan tähtitaivaan kuten lähin ja pienin aurinkomme sillä tavoin, ettei yötä ole laisinkaan? Nehän ovat heliosentrismissa  a) kaikki tyhjiössä, ja b) valo ei hidastu tyhjiössä, ja c) valon säteet tulevat auringoista rinnakkain kohti maapalloa. Lisäksi säteiden leviäminen näkökentässä johtuu d) perspektiivistä ja e) osumisesta väliaineeseen (ilmakehään) josta syystä tulee suunnanmuutoksia, valon hidastusta ja samaisen valon absorboitumista. Edellämainituista viidestä syystä pitkillä etäisyyksillä ei pitäisi olla mitään vaikutusta siihen, että ”ne muut auringot” eivät voi valaista yhtä paljon kuin ”aurinkokuntamme aurinko”. Tuossa onkin jo toinenkin suuri epäkohta.

Jos aurinko olisi tähti ja tähdet aurinkoja, kuten meille kerrotaan, niin meillä ei olisi yötaivasta lainkaan, eikä koskaan edes kaamosta Suomen pohjoisessa, siitä syystä että tähtiä on joka suunnassa ja ”muut tähdet” ovat tolkuttomasti paljon isompia kuin meidän aurinkomme. Tuosta syystä voit olla varma siitä, että kun kuvaat taikka katselet Siriusta, et suinkaan katsele mitään aurinkoa, vaan tähteä.

Missä uskot näkeväsi auringon?

Tähtitieteessä opetetaan että meitä lähimmän auringon valon kestää tulla Maan päälle noin 8 minuuttia, ja että sen etenemisvauhti on noin 300000 km sekunnissa. Jos ilmoitettu etäisyys aurinkoon olisi oikea, se tarkoittaisi että aurinko ei ole silloin täysin samassa kohtaa missä näemme sen olevan taivaalla,  koska viive valon saapumiselle olisi joka tapauksessa noin 8 minuuttia. Sama pätee silloin myös tähtiin, ja jopa rajummin, koska niiden osalta kyse on valovuosista, eikä vain  kahdeksasta minuutista.

Erityisesti sijainnin näennäisyys liittyisi myös auringon nousu- ja laskuaikoihin koska kulmat ovat silloin matalammat ja refraktion vaikutus on voimakkaampi. Käytännössä se tarkoittaisi, että silloin kun näet auringon alareunan hipaisevan horisonttia, aurinko on jo ollut poissa näkyvistä useita minuutteja, vaikka puolen kaariasteen laskun nähdään usein kestävän noin 3 minuuttia. Auringon näkeminen, senkin jälkeen kun se tähtitieteilijöiden mielestä on poistunut näköpiiristä, vaikka näkisit sen,  sitä selitellään valon taittumisella, eikä valon viiveellä, mikä sekin omalta osaltaan on hullunkurista jos kerran molemmat asiat vaikuttavat asiaan. Uskovat että valo on siirtynyt kaaressa ylöspäin piilopaikastaan, auringonlaskun jälkeen, vaikka vielä näet sen. Mutta miten se on mahdollista, jos se ei edes koskaan hävinnyt pois näkyvistä, ennen kuin refraktio nosti sen taas ylös näkyviin? Se on juuri tuo refraktio mikä on kerronnassa nostanut auringon näkyviin kaarevan maapallon takaa, siitäkin huolimatta ettet ole vielä nähnyt sen menevän piiloon. Näin he opettavat, vaikka aurinko ei missään vaiheessa ehtinyt edes hävitä horisontin taakse. Vertaapa tuota ajatusmallia myös tähtiin, niin teoriat menevät aivan hullunkuriseksi ja romahtavat.

Vastaavasti, aurinkoon verrattuna, jos tähti nimeltään Sirius onkin yli 8 valovuoden päässä kuten sanovat, niin sekään ei ole silloin siellä missä sen sanotaan olevan, koska valon vaikutus on ollut matkassa yli 8 vuotta. Saatko asiasta kokonaiskuvaa? Yhdellä 8 minuuttia ja toisella 8 vuotta, ja molemmat tähtiä? Yhdellä 8 minuutin vaikutus, ja se on jo eri paikassa kuin missä sinä luulet näkeväsi sen (kun ei edes huomioida refraktion vaikutusta), ja toisella yli 8 vuoden vaikutus, ja sekin on eri paikassa kuin missä sen näet. Silti he selittävät, että se ja se tähti, on niin ja niin monen valovuoden päässä, ja uskaltavat kertoa niiden koot, ja jopa niiden kaasukoostumukset prosenteissa. Eihän se tietenkään ole mahdollista sellaista tietää, jos ei ole ollut mittareineen lähimainkaan lähellä (mikä itsessään on mahdottomuus), taikka jos havaitut etäisyydet olisivat alkaen 4,22 valovuoden päässä (Proxima Centauri) aina miljardeihin valovuosiin.

Jos tähdet olisivat aurinkoja yötaivasta ei olisi lainkaan

Koska tähtiä voi nähdä taivaalla varovaistenkin arvioiden mukaan 2000-9000 (riippuen vastaajasta ja välineistä), ja joka ikinen niistä on saduissa aurinkoja, joista valo on matkannut eteenpäin tyhjiössä, niin koko meidän yötaivas pitäisi olla yhtä valomerta, juuri ilmakehän kosteuden, kaasujen ja väliaineiden takia, jotka mahdollistaa vaikutuksen näkemisen. Mutta yötaivas ei näytä valomereltä, siitäkin huolimatta että valon oletetaan saduissa liikkuvan tyhiössä, josta syystä se valo ei pitäisi edes hidastua saatikka absorboitua avaruudessa ennen ilmakehää.

Auringonvalo hidastuu ja absorboituu ilmakehässä, silloin kun se tulee matalassa kulmassa. Sen asian voi jokainen todistaa itselleen käyttämällä silmähavaintojaan. Menet kesällä korkealle paikalle, edes muutaman kymmenen metrin korkeudelle ilman näköesteitä. Tarkastele aurinkoa silloin kun se hipaisee horisonttia ja on silti vielä kokonaan horisontin yläpuolella. Käännä sitten katse 180 astetta toiseen suuntaan, niin tulet näkemään että siellä on paljon hämärämpää, ja niin se on jopa ennen kuin aurinko edes hipaisee horisonttia.

Se hämärä siellä toisessa päässä – vielä kun koko aurinko on nähtävissä – se ei johdu mistään maapallon varjosta, vaan siitä että auringonvalo hidastuu ja absorboituu kun fotonit tulevat pitkän matkan matalassa kulmassa. Viime vuosina on ollut tiedemiehiä jotka ovat tunnustaneet tutkimuksiensa jälkeen, että kyseinen asia on totta matalissa valon tulokulmissa juuri ilmakehän takia. Jopa Nasa tunnustaa valon absorboitumisen.  Mutta sellaisen asian tiesivät jo maallikotkin mahdolliseksi, aikoja sitten, ilman kovin kummoisia tutkimusmenetelmiä, käyttämällä silmiään ja maalaisjärkeä luonnon keskellä. Ihmiset ovat voineet omin silmin nähdä, ammoisista ajoista lähtien, että sitä auringonvaloa siellä selän takana on ollut paljon vähemmän kuin sillä puolella missä nähtiin auringon alareunan hipaisevan horisonttia, silloin kun aurinko oli vielä kokonaan nähtävissä.