Youtubesta löytyy eräs mielenkiintoinen haastattelu jossa USA:n laivaston ohjuskouluttaja, ”Robert”, kertoo ettei ole havainnut minkäänlaista kaarevuutta merivedessä edes pitkillä matkoilla.
Laivaiston kouluttaja todistaa litteän Maan puolesta
Linkin takana olevassa videossa hän esiintyy ainoastaan etunimellä Robert, mutta on mitä ilmeisemmin myöhemmin uskaltanut esiintyä myös sukunimellään, vaikka todistaa litteän Maan puolesta. En valitettavasti enää muista mikä se toinen video oli, mutta jos löydän sen, niin toki kerron siitä myöhemmin, ja pistän tänne linkin.
Robert kertoo videossa mm. seuraavia mielenkiintoisia seikkoja:
2:40-2:53 Kun näyttää siltä että laiva häviää horisontin taakse, niin riittää että tarkentaa lähemmäksi (USA:n laivaston hyvillä teleskoopeilla), jolloin laiva nousee taas ylös horisonttiviivan yläpuolelle.
3:22-3:31 He ovat tarkentaneet esiin kohteita jotka ovat 92,6 km:n päässä (”50 nautical miles”), ja sellainen ei onnistuisi jos eläisimme pallolla ja merivesi olisi kaareva.
7:30-8:35 Hän kertoo että laivaston laitteet eivät huomioi missään vaiheessa Maan kaarevuutta ja että niihin ei syötetä mitään kaarevuuteen liittyviä laskelmia.
9:42-9:52 Robert kertoo että hän on itse pystynyt näkemään laivoja infrapunakameroilla (pimeällä), jotka ovat olleet 20-25 merimailin päässä (37-46 km).
Edellistä kappaletta minun on nyt pakko kommentoida:
Oletaan että tämä laivaston kuljettaja olisi kuvannut tai tarkkailut laivoja esimerkiksi 20 metrin korkeudelta, se tarkoittaisi ”pyöreän maapallon laskurilla” sitä, että 46 km:n matkalla tarkkailtava laiva olisi pitänyt olla kokonaan ”horisontin alapuolella” yli 70 metrin syvyydessä (eli yli 70 metriä ”piilokorkeutta”), mikäli merivesi olisi kaareva, ja mikäli Maa olisi pallon muotoinen niillä mitoilla mitkä meille on annettu.
Entäs jos tarkkailun korkeus olikin 30 metriä merenpinnan yläpuolella? Siinä tapauksessa kohteella pitäisi olla liki 55 metriä piilokorkeutta. Se on metreissä niin paljon, että lähes joka ikinen maailmassa oleva lentotukialus, tai matkustaja- ja rahtilaiva pitäisi olla kokonaan piilossa horisontin takana. Silti hän väittää näkevänsä niitä hyvillä laitteilla jopa pimeässä, laivaston infrapunakameralla.
Infrapunakameralla hän pääsi ”vain” 47 kilometriin (25 merimailiin), mutta valoisaan aikaan ilman infrapunaa noin 93 kilometriin (50 merimailiin). Hän ei maininnut mitään siitä, että nuo etäisyydet olisivat maksimi-etäisyyksiä, vaan kertoi kait lähinnä omista kokemuksistaan.
JÄLKILISÄYS 19.9.2016:
Nyt minulle on selvinnyt ohjuskouluttajan oikea nimi. ”Robert” on ainoastaan peitenimi, eikä hänen oikea etunimi. Koska hän ei ole paljastanut itse nimeänsä (tietämykseni mukaan), vaan muut ovat urkkineet sen esille, niin en minäkään halua sitä paljastaa. Sitten kun tiedän hänen esiintyvän avoimesti omalla nimellä, silloin voin tietenkin laittaa hänen nimensä tänne näkyviin. Kyllä se nimi suhteellisen helposti löytyy, oikeilla hakutermeillä, jos viitsii hiukan vaivaa nähdä. Älä kuitenkaan julkaise sitä blogissani.
Ok! Menin itse tuolle maan kaarevuutta mittaavalle sivulle ja niinhän siellä oli, että 46 km:n päässä olevan kohteen pitäisi olla 55 metriä horisontin alapuolella, jos sitä tarkastellaan 30 metrin korkeudesta.
Ja mitä alempaa kohdetta tarkastellaan sitä enemmän siitä pitäisi jäädä kaarevuuden taakse. Käytännössä näin ei ole, vaan kohteet näkyvät hyvillä kaukoputkilla täysin tai lähes täysin. Eli maa ei ole pallo vaan tasanko! 🙂
Olipa hyvä sana tuo ”tasanko”. En ole aikaisemmin itse sitä käyttänyt, mutta kiitos vinkistä.
Erinomainen tuo Robertin haastattelu!
Mielenkiintoista, kun hän kertoi ihmetelleensä miten on mahdollista, että he joskus saapuivat laivallaan määränpäähän jopa pari päivää aikaisemmin kuin olisi pitänyt ja toisinaan taas matka kesti pidempään kuin olisi pitänyt. Sehän johtui siitä, että he tekivät aikalaskelmat maapallokartan mukaan, vaikka he itse asiassa kulkivat koko ajan litteällä maalla, jossa maanosat ovat eri etäisyyksillä toisistaan kuin maapallokartalla!
Terve taas, Päivi.
Mainitsit että ohjuskouluttaja Robert kumppaneineen saapuivat laivallaan määränpäähänsä välillä aikaisemmin ja välillä myöhemmin, kuin mitä ensin olettivat. Meille flättäreille asia ei ole mikään ihme, eli se että olivat joskus määränpäässään myöhemmin, etenkin kun/jos liikkuivat eteläisen ”pallonpuoliskon” merialueella, jossa mannerten väliset etäisyydet ovat pidemmät kuin mitä maapallo-kartassa. Mitä enemmän mennään ”päiväntasajalta” etelää kohti (lähemmäksi Etelämannerta), sitä suuremmaksi mannerten väliset etäisyydet kasvavat (litteän Maan mallissa).
Eric Dubay on kirjoittanut seuraavan mielenkiintoisen väittämän kirjassaan, ” 200 Proofs Earth is Not a Spinning Ball” (käännän sen nyt suomeksi):
”Monet aikaisemmat tutkimusmatkailijat – joihin kuuluivat kapteeni Cook ja James Clark Ross – kun yrittivät Antarktiksen ympäripurjehdusta, (heillä) meni kolmesta neljään vuoteen, ja ympärimatkaa tuli 50000-60000 mailia. Brittiläinen laiva Challenger teki myöskin epäsuoran, mutta loppuun suoritetun Antarktiksen ympäripurjehduksen, kulkemalla 69000 mailia. Tämä on täysin epäjohdonmukaista pallonmuotoisessa mallissa”.
Se, oliko asiassa epäjohdonmukaisutta kun matkojen kokonaispituus oli noin 130000 km, sitä en tiedä, koska en ole tutkinut laajemmin noita matkoja historiakirjoista. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että pallouskovaiset haluavat yleisesti antaa sellaisen käsityksen että matkan kokonaispituuteen vaikutti myös muutkin mannertenväliset matkat, eikä ainoastaan Antarktiksen ympärimatka(t).
No niin, taas yksi poistettu video olisin niin mielelläni katsonut tuon haastattelun niin eipä onnistunut. löytyykö video jostain muualta?
Ikävä asia että se on poistettu. Löysin yhden uuden linkin ja se saattaa olla se sama video mistä kirjoitin 6 vuotta sitten artikkelissa, vaikkakin se on eri kanavalla(?) ja eri pituinen. Laivaston kouluttajana on tälläkin videolla ”Robert”.
https://www.youtube.com/watch?v=xJOB0vcZ4NI
Miksei sitten näy kohteita vaikka 300km päässä, tai vaikka 500km päässä, jos meri olisi täydellisen tasainen?
Kysymys on hyvä ja aiheellinen. Tuo ei ole täysin totta ettei pysty näkemään niin pitkälle, vaikka useimmiten on totta. Riippuu katselukorkeudesta ja monista muista seikoista. On olemassa useita syitä, miksi et yleensä näe kohteita satojen kilometrien päässä:
Ilmakehän vesihöyry pitkillä matkoilla, epäsuotuisat sääolosuhteet, refraktiot matalat katselukulmat, näköesteet, aurinko ”väärällä puolella”, kohteiden pienuus ja kohteiden näennäinen pieneneminen kun etäisyys kasvaa. Voi olla muitakin syitä, mutta nyt ei tule mieleen. Varmaan meteorologit tietävät asiat paremmin.
Joku sanoi joskus, että mikäli Maa on litteä, niin silloin pitäisi nähdä Pariisin Eiffel-torni Helsingistä. Vaikka Maa on litteä, Eiffel-torni ei voi näkyä Helsingistä, koska ilmakehä ei ole täysin kirkas, maasto estää näköyhteyden, ja tornin koko on liian pieni näkyäkseen yli 1900 kilometrin päästä. Se ei ole pelkästään maapallon muodon kysymys — vaan myös fysiikan ja optiikan:
Eiffel-tornin näennäisen koon puolittuminen etäisyyden tuplaantuessa on erittäin tehokas tapa havainnollistaa, miksi se ei näkyisi Helsingistä.
Eiffel-torni on noin 300 metriä korkea, ja etäisyys Helsingistä Pariisiin on noin 1900 km. Tornin näennäinen koko pienenee eksponentiaalisesti etäisyyden kasvaessa. Jos torni näkyy selvästi 1 km päässä, sen näennäinen korkeus puolittuu joka kerta kun etäisyys tuplaantuu.
Kuvitellaan että katsoisit tornia Pariisissa 1 kilometrin etäisyydestä, ja sen korkeus on 300 metriä. Joka kerta kun etäisyytesi tuplaantuu, kohteen näennäinen koko pienenee puolella:
1 km → 300 m
2 km → 150 m
4 km → 75 m
8 km → 37,5 m
… (tuplauksia noin 10,9 kertaa)
≈ 1900 km → 15,8 cm.
Eli Helsingistä katsottuna Eiffel-torni näyttäisi alle 16 senttimetriseltä mikäli kykenisit näkemään sen, ilman että ilmakehä ja näköesteet välissä estäisi sen näkemistä, ja mikäli sinulla olisi käytössä sellaista huipputekniikka mitä ei ole vielä olemassa, koska parhaimmatkaan kaukoputket eivät anna mahdollisuutta nähdä niin pitkälle matalalta kun kuvaat poikittain. Sen sijaan voit korkealta katselupaikalta nähdä vuoria tai vuorijonoja jopa yli tuhannen kilometrin päähän, esimerkiksi kameralla Nikon P1000, etenkin jos filmaat lentokoneen ikkunasta tai joltain vuorelta, käyttämällä infrapunasuotimia kun sääolosuhteet ovat suotuisat.
Otetaan toinen vastaavanlainen skenaario. Entäs jos tilalle otettaisiin maailman korkein vuori, Mount Everest (8848 m), ja mikäli sitä kuvattaisiin Helsingistä (5800 km)?
Vastaus on yhtä yllättävä kuin edellisessä esimerkkilaskelmassa:
Se näyttäisi Helsingistä vain noin 1,5 metrin korkuiselta (≈ 152,55 cm). Tämä sellaisella oletuksella ettei huomioida ilmakehän hajontaa, maaston esteitä ja refraktiota.