Professori Dave debunkattu

Tämän artikkelin tarkoitus ei ole osoittaa että professori Dave olisi oikeasti tyhmä päästään. Ei sittenkään, vaikka tänne upotetun videosarjan tekijä on antanut videosarjalleen syitä siihen, miksi meidän ei pitäisi uskoa todeksi mitä Dave sanoo. Hänen reaktionsa Davea kohtaan on ymmärrettävä, sillä hän on professorina melko ylimielinen. Ylimielisyydessään hän ei usko yhdenkään flättärin pystyvän haastamaan häntä noissa kymmenessä eri kohdassa joita hän esittää videossaan. Kuinkas ollakaan, löytyi ainakin yksi ihminen joka halusi nähdä vaivaa hänen tyrmäämisessä, ja tulos siitä on nähtävissä alapuolisissa videoissa.

Kyseinen professori Dave on se mies joka piti minua joku vuosi takaperin erittäin tyhmänä ihmisenä. Sen hän kertoi julkisesti omalla Youtube-kanavallaan. Kun kerroin hänelle syyt miksi vuodenajat eivät toimi maapallon osalta heliosentrisessä mallissa (eli aurinkokeskisessä mallissa), niin sain kuulla kunniani. Hän kirjoitti julkisesti kaikkien luettavaksi, ettei ole kanavallaan koskaan tavannut yhtään niin tyhmää ihmistä kuin mitä minä olen. Hän ei tahtonut ymmärtää minua, vaikka ehkä sittenkin ymmärsi mitä kirjoitin. Hän ei kuitenkaan pystynyt millään tavalla kumoamaan väitettäni, vaan otti puolustuskannan ja haukkui minut maan rakoon. Hänestä jäi sellainen mielikuva että hän on erittäin ylimielinen ja epäystävällinen heitä kohtaan jotka ovat eri mieltä hänen todisteluistaan.

Monet ihmiset pitää professoreita älykkäinä ihmisinä. Minä en ole itse mikään professori, mutta minulla on puoliveli joka asuu Itävallassa ja hän on professori. Kyllä hänkin on yksilönä varmasti älykäs ja ihan mukava ihminen, eikä minulla ole mitään syytä katsoa heitä alaspäin. Jokaiseen lähtöön mahtuu silti monenlaisia ihmisiä.

Mielestäni alapuolisen videosarjan tekijä, Terry Eicher, on tehnyt suorastaan erinomaisen työn, kun on osoittanut maailmalle, ettei Davella ole oikeastaan mitään syytä halveksia niitä toisinajattelijoita jotka uskovat että Maa on litteä, koska heidän keskellään on paljon älykkäitä ja viisaita yksilöitä. Kyllä, osaan erottaa nuo kaksi ominaisuutta toisistaan, ilman että koen tarvetta asettaa itseni kumpaankaan kategoriaan. Kaikki älykkäät eivät ole viisaita. Mutta kaikki viisaat ovat käyttäneet sekä älyään että sydäntään, kun ovat tehneet viisaita päätöksiä kauaskantoisiin valintoihin elämässään.

Jos olisin itse tehnyt tuon videosarjan en olisi lainkaan nimitellyt Davea negatiivisesti sanalla ”tyhmä”, ei siitäkään huolimatta, että hän ei ole oikeasti mikään professori, minkä hän on itsekin paljastanut kahdessa alapuolisessa videojaksossa (2 ja 10).  Dave ei ole mikään professori, vaan on ottanut nimityksen osaksi nimimerkkiään koska se on hänen mielestään nastaa.

Professori Albert Einstein 72 vuotiaana, vuonna 1951. Suhteellisuusteorian isänä hän tykkäsi tästä kuvasta niin paljon (kerrotaan), että hän pyysi International Newsilta kopioita siitä lahjana henkilökohtaiseen käyttöön.

Nimittelyn takia en anna Terryn videosarjalle täydet pisteet, vaikka pidän sitä muuten erinomaisen hyvänä työnä, koska argumentit noille haasteille on pääosin vallan mainioita. Ei täydellisen hyviä kaikilta osin, mutta kukapa meistä on täydellinen.

Toivotan sinulle mukavia katseluhetkiä.

EPISODI 1

EPISODI 2

EPISODI 3

EPISODI 4

EPISODI 5

EPISODI 6

EPISODI 7

EPISODI 8

EPISODI 9

EPISODI 10

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*