Minua kiinnosti kovasti tietää lisää säähavaintopalloista, koska jotkut litteän Maan ystävät käyttävät niitä silloin kun lähettävät kymmenien kilometrien korkeudelle kameroita, jotta voisivat niiden avulla todistaa että Maan horisontti on sielläkin suora eikä kaareva. Tähän mennessä pallot ovat poksahtaneet rikki viimeistään 42 km korkeudella, jonka jälkeen kamera on tullut turvallisesti alas laskuvarjolla.
Edellä mainitusta syystä otin sähköpostilla yhteyttä Ilmatieteenlaitokseen. Utelin heiltä lisätietoa säähavaintopalloista joita he lähettävät yläilmoihin. Hehän lähettävät niitä säännöllisesti ylös jotta saisivat kasattua dataa, joiden avulla he sitten ennustavat meille tulevat säät. Erityisesti minua kiinnosti tietää, miksi säähavaintopallot poksahtavat rikki. Annoin heille neljä kysymystä, ja yksi heistä antoi niihin erittäin asiallisia vastauksia. Tuhannet kiitokset hänelle siitä. En kuitenkaan tiedä saanko kertoa vastaajan nimen, joten se jää nyt kertomatta:
Kysymykset (säähavaintopalloista):
- Mikä aiheuttaa sen että teidän säähavaintopallot poksahtavat rikki reilun kahdenkymmenen kilometrin korkeudella?
- Johtuuko se (rikkoontuminen) siitä, että niin korkealla on miinusasteita, eli pallon rakenne ei kestä sitä, vai johtuuko se siitä että pallo jostain syystä laajenee liikaa?
- Auttaisiko se, että ennemmin laittaa liikenteeseen kaksi taikka kolme palloa sidottuna toisiinsa, niin että jokaisessa on vähemmän heliumia sisällä?
- Eikö sään ennustettavuus paranisi, jos pallon saisi korkeammalla kuin noin 23 km?
Vastaus (sinisellä):
”Luotaus on hyvin päivä- ja säätilariippuvainen tapahtuma. Me haluamme ennustustyössämme saavuttaa troposfäärin, jonka korkeus vaihtelee (päivittäin ilmamassan mukaan) n. 10 -15 km välillä. Pallomme halkeaa keskimäärin n. 18- 28 km:n kohdalla. Ennätys on 38 km:n kohdalla. Tuo 38 on korkein lento mitä on saavutettu. Mutta meidän meteorologille riittää tuon tropopausin saavuttaminen, eli slangillamme ”yläkerran” rajapinnan saavuttaminen / luotaus.
Pallot ovat kulutustavaraa, voi niissä joskus olla olla rakennevikakin, mutta hyvin harvoin pallo tästä syystä hajoaa ja luotaus menisi siksi pilalle. Pääsääntöisesti hyvää ja kestävää tavaraa ovat.
Pallo puhkeaa juurikin siitä syystä, että Vety-kaasu, jota luotauksissamme käytämme, laajenee ja kun kaasu on laajentunut tarpeeksi, pallo puhkeaa ja radioluotain aloittaa matkansa kohti maanpintaa. Heliumia käytämme vain, jos luotaus tehdään manuaalisesti (ihminen tekee), koska Helium on räjähtämätön kaasu. Luotausautomaateissamme käytämme Vetyä, mutta koska Helium on käyttökustannuksiltaan hyvin kallis kaasu ja kaikessa toiminnassamme meidän tulee olla kustannustehokkaita, siksi käytämme Vetyä. Vetypatterit vaihdetaan luotauskonteillamme n. 2-3- viikon välein, mutta Heliumia on aina luotauspaikoillamme (työturvallisuussyistä), jos haluamme tehdä luotauksen ”käsityönä”. Erikoisluotauksemme, otsoni- tai vesihöyry, ne me teemmekin manuaalisesti.
Heliumia käytämme vain, jos luotaus tehdään manuaalisesti (ihminen tekee), koska Helium on räjähtämätön kaasu. Luotausautomaateissamme käytämme Vetyä, mutta koska Helium on käyttökustannuksiltaan hyvin kallis kaasu ja kaikessa toiminnassamme meidän tulee olla kustannustehokkaita, siksi käytämme Vetyä. Vetypatterit vaihdetaan luotauskonteillamme n. 2-3- viikon välein, mutta Heliumia on aina luotauspaikoillamme (työturvallisuussyistä), jos haluamme tehdä luotauksen ”käsityönä”. Erikoisluotauksemme, otsoni- tai vesihöyry, ne me teemmekin manuaalisesti.
Tosin nykyisin käyttämämme luotaimet, eli radiosondit, mittaavat ja tekevät luotauksen myös alaspäin tullessaan pallon jo puhjettua. Luotauksen normaali kesto on n. 90 -110 minuuttia keskimäärin. Kun luotaus on päättynyt, sen data saadaan omiin sääennustemalleihin päivitystävien meteorologien käyttöön sekä kv-jakeluun ja kansainvälisiin sääennustemalliajoihin.
Eli nykyisin saavuttamamme luotauskorkeudet riittävät päivystävän meteorologin tarpeisiin mainiosti. Sääennustustyölle nämä yläilmakehän luotaushavainnot lämpötilasta, ilmapaineesta, kosteudesta ja tuulista ovat lähestulkoon korvaamatonta informaatiota, pintasääasemiemme tuottamien säähäväintojen ohella.
Nuo muut ehdottamasi toimenpiteet nostaisivat kustannuksia liikaa, vaikka ihan hyviä ideoita sikäli ovatkin.
Lisätietoa luotauksistamme on täällä: http://ilmatieteenlaitos.fi/luotaukset”
Selkeätä säähavaintopallon laajentumista:
Youtube-käyttäjällä Dwain Kellumilla on mielenkiintoisia videoita joissa hän harrastelijana lähettää ilmapalloja kymmenien kilometrien korkeuteen, jonka jälkeen ne poksahtavat rikki ja tulevat alas laskuvarjolla.
Se mikä hänen videoissaan jää erityisesti mieleen, on se, että hänellä on myös välillä kaksikin kameraa käytössä joista yksi filmaa myös pallon käyttäytymistä sen alapuolelta. Niistä voi havaita että pallo laajenee laajemistaan sitä mukaa kuin se nousee yhä vain korkeammalla. Alapuolisessa esimerkkivideossa pallo laajenee huomattavasti. Kohdassa 1:10:00 pallon halkaisija on näytössäni 13,5 cm. Noin 38 minuuttia myöhemmin (1:48:07) – juuri ennen kuin pallo poksahtaa rikki – halkaisija on näytössäni jo 21,5 cm.
Pallokokeessa numero 7:ssä (alapuolella) Dwain saavutti 36,41 km:n korkeuden (119485 ft), ennen kuin pallo poksahti rikki (ajassa 2:07:04):
Jospa joku toteuttaisi idean
Mielestäni flättäreiden pitäisi pyrkiä saamaan kameran korkeammalle kuin 42 km. Uskon että se on mahdollista, mikäli palloja käytettäisiin yhtä aikaa kolme taikka neljä, sen sijaan että yksi. Silloin jokaisen pallon voisi täyttää huomattavasti vajaammaksi kuin jos käyttäisi vain yhtä palloa, ja silti riittäisi ”nostovoimaa” jotta kameran saisi korkeammalle. Tällä tavoin pallot eivät menisi yhtä nopeasti rikki kun kaasu laajentuu niiden sisällä. Se voisi toki tuoda eteen jotain odottamattomia ongelmia, joista ei olla vielä tietoisia(?), esimerkiksi miten se laskuvarjo toimisi 60-100 kilometrin korkeudella? Ja millaisella toteutuksella vältetään että se ei sotkeudu alastulossa entistä useampaan naruun? Tuollainen projekti vaatisi jo paljon suuremman budjetin kuin normaalisti.
Esimerkki siitä miten pallolla voi päästä korkeammalle
Tässä videossa voimme nähdä miksi pallo pääsi liki 42 kilometrin korkeuteen. Näemme että se pallo oli hyvin vajaa ja laajenemistilaa riitti hyvinkin paljon.
Tiedemies käväisi stratosfäärissä jo vuonna 1931
Tiedemies Auguste Piccard oli kova sälli. Hän saavutti jo vuonna 1931 stratosfäärin, päästyään itse yli 16,8 km:n korkeuteen ilmapallollaan. Se mitä hän sanoi matkansa jälkeen on myös kiinnostavaa:
”It seemed a flat disk with upturned edges”
Yritän suomentaa mitä hän sanoi:
” Se näytti litteältä kiekolta jonka reuna nousi ylös”.
Mitä astrofyysikko Neil deGrasse Tysonilla on sanottavaa asiasta?
Periaatteessa 40 km riittää ihan hyvin, mutta mitä korkeammalle kameran saa, sitä parempi. Silloin näkyvä kaarevuus pitäisi tulla entistä ilmeisemmäksi, mikäli eläisimme pallolla.
En osaa sanoa niistä kaavoista mitään, enkä tiedä onko sellaista laskuria olemassa. Ehkä sellainen löytyy täältä: http://www.calculatorsoup.com/calculators/
Ehkä peräänkuuluttamasi kaava löytyy tämän viidakon keskeltä jossa on yli 150000 esimerkkiä?
http://reference.wolfram.com/language/
40 kilometrin korkeudelta näkyy horisontista parhaimmillaan jopa satoja kilometrejä. Käyttämällä Google Earth-sovellusta taikka Google Mapsin ”satelliitti”-kuvaa, voi saada paremman käsityksen siitä kuinka kaarevalta horisontti pitää näyttää, jos siirtää ”silmän korkeuden” 40 kilometriin.
Jälkilisäys: Uskon että sen voi laskea tällä laskimella:
http://www.handymath.com/cgi-bin/arc18.cgi
Tiedot pitää syöttää vain kahteen kentään ja laskuri laskee loput tiedot. Valitettavasti kilometrejä ei ole valittavissa, mutta ainahan voi valita metrit ja laittaa luvun taakse kolme ylimääräistä nollaa jolloin metrit on muutettu kilometreiksi.
Katsoin videosi ja uskon ymmärtäneeni mitä ajoit takaa, hetken kun olin asiaa miettinyt. Ihan asiallinen video, vaikka en tiedä ymmärtääkö ihan kaikki mitä ajoit takaa.
Eli ilmeisesti kyse oli siitä(?), että se millaisena me horisontin nähdään, vaikkapa hitusen kaarevana, se ei välttämättä kerro totuuden, koska kameroiden objektiivien ominaisuudet vaihtelevat ja siksi kuvakulmatkin vaihtelevat, silloinkin kun vertailussa olevilla kameroilla ei zoomata laisinkaan. Ja siitä syystä, jos yhdistää useita sellaisia kuvia panoraamaksi, joissa on ollut käytössä kapea kuvakulma, saadaan laajemman kuvakulman, jolloin havaitaan että yhdistämisen jälkeen meillä on vierekkäin useita kaaria, mikä itsessään jo todistaisi, että se mitä nähtiin ei ollut totta, vaan että horisontti sittenkin saattoi olla suora. Menikö oikein?
Minusta Rob Skiba kumppaneineen tekee hyvää työtä, kun yrittävät löytää horisonttia vääristämättömän kameran, ja pyrkivät sillä videoimaan horisonttia useiden kilometrien korkeudelta. Mutta mietin myös sitä, etä eikö se voi olla melko turhaakin? Siis, melko turhaa, vaikka ei välttämättä täysin turhaa. Jos nimittäin pallopäitä ei saa vakuuttuneeksi siitä, että horisontti on täysin vaakatasoinen ilman kaarevuutta 30-42 km:n korkeudella, ja taas flättärit uskovat jo pienemmästäkin, niin ei se täydellinen kamera asiaa miksikään muuta.
Mielestäni on niin, että vaikka kalansilmälinssi vääristää horisonttia kaarevaksi kuvausalueen ylälaidassa, muistuttaen pallon yläreunaa, ja vastaavasti alareunassa syntyy samalla kameralla täysin samanlainen kaarevuus kuin yläpuolellakin, paitsi että kaarevuus on eri suuntaan (silloin kun molemmissa esimerkeissä on sama etäisyys kuvan keskikohtaan), niin se on jo itsessään täydellinen todiste epätäydellisillekin ihmisille siitä (vaikka eivät todistetta ottaisikaan vastaan), että 30-42 km:n korkeudella otetussa otoksessa on täydellisen suora horisontti, siitäkin huolimatta että vääristävä linssi olisi ollut käytässä. Vääristymä on nimittäin liki kaikissa klassisissa tapauksissa aina muualla kuin tarkassa keskikohdassa (eli horisonttiviivan keskikohta pitäisi osua myös kuvan keskipisteeseen). Tähän asiaan saa vahvistuksen kun kameran liikeet ovat liki pysähtyneet ja horisontti ”koskettaa” kuva-alueen keskikohtaa (juuri ennen kuin kameraliike vaihtaa taas suuntaa takaisinpäin). Näin on, olipa se näkyvä horisontti sitten ”suorassa”, 45-asteen kulmassa tai vaikkapa lähes pystyasennossa. Siten, sillä ei ole merkitystä, onko kamerassa täydellistä linssiä vai ei, koska jos horisontti osuu videokuvan keskikohtaan, niin lähes kaikissa sellaisissa tapauksissa horisontti on piikkisuora, oikeassakin elämässä, eikä vain virtuaalisuudessa.
Joskus voi myös tietyistä hetkellisistä otoksista syntyä sellainen mielikuva, että horisontti ei sittenkään ole täysin suora. Yksi toinen syy asiaan voisi olla vaikkapa se, että jos 200 km:n etäisyyden päässä oleva pilvirintaman reuna olisikin suora, tai kohtalaisen suora (vaikkapa 10 km:n korkeudella, kun taas kamera on 30-40 km:n korkeudella), niin on täysin ymmärrettävää että horisonttiviiva ei voi silloin näennäisesti olla piikkisuora mikäli et näe kauemmas, samaisen pilvirintaman toiselle puolelle. (Kuvitteellisen horisontin etäisyys tietenkin aina muuttuu, riippuen siitä kuinka korkealta sitä tarkastellaan ja millaiset ovat näkyvyyden olosuhteet). Kaukana olevan pilvirintaman vasen ja oikea reuna viettää alaspäin, kun samanaikaisesti keskikohta (mikä on lähimpänä kameraa) on ymmärrettävistä syistä näennäisyydessä ylempänä. Siis näin vain silloin kun korkealta kuvattuna yhtenäinen pilvirintama on hyvin kaukana, sillä stratosfäärin perspektiivistä kuvattuna, se rintama nousee ylöspäin ”silmän korkeudelle”, vaikka pilvet olisivatkin vain troposfäärissä.
Korjatkaa jos olen väärässä. Kiitän ja kumarran.
PS! Pahoitteluni että teksti paisui kuin pullataikina. Ei ollut tarkoitus paisutella ja saada lukijat lopettamaan lukemisen kesken. Mutta välillä näitä päiviä tulee, jossa tällaisia tahattomia tahallisuuksia on vaikeata estää, jolloin ei välttämättä kukaan jaksa edes lukea juttua loppuun asti.
Maan kaarevuus on siis joko nolla (littumaa) tai niin vähäinen (pallomaa), ettei siitä juuri saa luotettavaa ja molemmille väittelyosapuolille kelpaavaa tietoa kyttäämällä rannalla tai valokuvaamalla säähavaintopallosta.
Onneksi kunnon maanmittausvälineistöä on helppo hankkia, eiköhän niitä lainaksikin saa. Ja ne ovat nykyisin pirun tarkkoja.
Otetaan kolme peräkkäistä havaintopistettä, joiden korkeus merenpinnan tasosta tiedetään. Luullakseni (en ole laskeskellut) metrin tarkkuus riittää, ja sen voi saada helpoimmillaan vaikka paikkakunnan matkailuesitteestä 😉 Mitä tarkemmin ne ovat samalla suoralla, sen tarkempi tulos saadaan.
Siis: keskimmäisestä eli B:stä katsotaan korkeuskulmat A:han ja C:hen sekä suuntakulmat niihin. Loppu on geometriaa: ensin on korjattava kaikkien korkeus merenpinnasta samaksi, sitten katsotaan, ovatko kaikki samassa tasossa. Jos ovat, kaarevuutta ei ole. Jos B on korkeammalla (eli siinä kohdassa merenpinnan taso on korkeammalla), maan pinta on kaareva.
Muutaman kilometrin väli ei tarkkoihin laskelmiin riittäne, vaan etäisyyksien tulisi olla juuri ja juuri teodoliitilla näkyvällä etäisyydellä. Lisäksi on oleellista, että havaintopaikat ovat korkealla, että refraktion (kangastusilmiöt!) vaikutus minimoituisi. Epäselvissä tapauksissa mittauksen voi tehdä useampaan kertaan eri säillä.
Halvemmaksi tulee kuin säähavaintopallon lähettäminen.
”Halvemmaksi tulee kuin säähavaintopallon lähettäminen.”
Kuinka paljon halvemmaksi luulet sen tulevan? Jos tilaa ammattimiehen avukseen teodoliitin kanssa, niin eikö sekin maksa aika paljon? En nyt muista missä videossa se oli, mutta joku kehuskeli että sai projektinsa toteutettua noin 250 dollarilla kun oli ennestään omasta takaa kamera olemassa. Toki säähavaintopallo ja siihen tuleva kaasu maksaa sekin. Bensat päälle kun menee paikantamaan ja hakemaan pallon kenties jopa kymmenien kilometrien päästä, ja lopulta joutuu ehkä myös epäonnisena kiipeämään puuhun 20 metrin korkeudelle saadakseen laatikon alas. Minulla itselläni ei ole suoranaisia kustannuslukuja antaa. Ehkä sinulla on?
Moi
Liittyen ajatukseen, että satelliiteiksi väitetyt, litteän maan teoriassa säähavaintopalloina pidettävät, nopeastikin pimenneellä iltataivaalla liikkuvat valopilkut liikkuvat usein toisiaan vastaan, eli täysin vastakkaisiin, tai hyvin eri suuntiin, tuntuu erikoiselta, ajatellen teoriaa, että ne kulkisivat huippuvirtausten kuljettamina. Monesti vierähtää tunti tai pari näitä ”palkoja” elokuun pimeinä iltoina pongaillessa. Tuntuu että vaikea uskoa tuohon huippuvirtausteoriaan, sillä kyllä ne virtaukset samassa paikassa suunnilleen samalla sääpallokorkeudella yhdellä hetkellä samaan suuntaan puhaltelevat. Vai onko osassa palloista joku hiljainen aurinkokennolla ladattu sähkömoottori-rupeli -yhdistelmä, jolla meitä hämätään oikeen huolella? Oisko tähän jollain ajatuksia?
Moro. Jäi epäselväksi mitä yritit sanoa. Sitäkö, että taivaalla näkyvät valopisteet jotka kulkevat ristin rastiin eivät voi uskomuksessasi olla ”satelliitteja” jotka on kiinnitetty heliumpalloihin? Uskotko niin, koska eivät mene aina samansuuntaisesti?
Kirjoitit taivaalla liikkuvista valopilkuista. Mitä uskot niiden olevan? Olen nähnyt niitä todella paljon, mutta usein miten vain ”tähtinä”. Ja se tapahtuu lähes aina kun katselen kirkasta tähtitaivasta vähänkin pitempään. Toisinaan vain minuuttien sisällä. Etenkin jos se taivas on todella kirkas ilman pilviä, tai kun valosaastetta ei ole ympärillä. Näyttääkö mainitsemasi valopilkut pimeällä tähdiltä, tai Nasan heliumpalloilta, vaiko säähavaintopalloilta joissa toisinaan voi olla ledivaloja?
Jos keskustelut ovat pitkiä ja ajatusten vaihtoja puoleen ja toiseen on paljon, niin niistä voi toki kirjoittaa foorumiin. Parempi olisikin. Teen itse nyt poikkeuksen koska foorumin toimivuuden kanssa on tällä hetkellä ongelmia.
Valitettavasti foorumi hävisi tänään pois näkyvistä koska minun oli pakko päivittää sivustolleni uudemman PHP-version, kahdelle eri sivustolle. Päivitykselläni sain joitakin sellaisia lisäosia toimimaan, jotka olivat lakanneet toimimasta koska ne vaati toimiakseen uudemman PHP-version. Samanaikaisesti foorumi itsessään alkoi herjaamaan koska se ei ollut yhteensopiva uuden PHP-version kanssa.
Yritän korjata foorumin ongelmat muutaman päivän sisällä, asentamalla sen uudelleen, uudemmalla versiolla. Toivon mukaan olemassa olevat kirjoitukset eivät sen myötä häviä. Jos häviää, niin en enää jatka foorumin ylläpitoa. Enkä ehkä muutenkaan, koska siellä on nykyään niin vähän porukkaa kirjoittamassa.
Taivaalla liikkuu monenlaisia omituisia asioita, emmekä aina tiedetä mitä ne ovat. Mutta aika, ikä ja kokemukset opettavat. Olen nähnyt taivaalla monenmoisia vipeltäjiä ja kirkkaita välähdyksiä, jopa sellaisia asioita joita ei voi järjellisesti kovin hyvin selittää edes tähtitieteellä. Sellaistakin joka liittyy ilmassa olevaan sähköön. En usko että olen ainoa joka niitä näkee. Tiedän monta tuttavaa jotka on nähnyt monta ihmeellistä asiaa. Esimerkiksi isäni näki kaverinsa kanssa Itä-Suomessa joskus 60-luvulla lentävän lautasen paikoillaan. En muista tarkkaan sanoiko hän sen olleen jonkun tien päällä, taikka sen yllä. Mutta he näkivät kun se lähti nopealla vauhdilla lensi pois. Useita muitakin ihmisiä näki sen, ja siitä oli juttua seuraavan päivän uutislehdessä.
Vain muutama vuosi sitten kun vein koiramme ulos kuselle, näin kaksi ”tähteä” jotka liikkuivat pääni yläpuolella melko matalalla. Yhtäkkiä yksi tähdistä pysäytti matkantekonsa, samalla kun toinen jatkoi matkaa suorassa linjassa. Sei jäi yläpuolelleni, minusta nähden ehkäpä noin 60 asteen kulmaan. Kun edessä oleva ”valo” näki että sen ”kaveri” jäi pysähdyksiin tuijottamaan minua, ja minä sitä, niin se hidasti vauhtiaan, ilmeisesti sellaisella periaatteella, että ”kaveria ei jätetä”. Muutaman sekunnin kuluttua pysähdyksissä oleva tähti jatkoi kumminkin matkaansa, kunnes saavutti jälleen kaverinsa. Sitten ne molemmat meni yhtäkkiä toisiinsa, ja ne muuttuivat yhdeksi tähdeksi. Sillä hetkellä ne molemmat katosivat. Heillä taisi olla ykseyttä ja yhteyttä? Niistä ei tullut missään vaiheessa mitään ääntä. Ne eivät olleet lentokoneita, eivätkä edes satelliitteja (ymmärrettävistä syistä), koska eihän sellaiset vempaimet normaalisti pysähdy ilmassa. Eivätkä ne edes lentäneet kovin korkealla. Eivät olleet valovuosien päässä. Ei missään nimessä. Korkeintaan muutaman sadan metrin korkeudella. Näytti siltä, että ne saattoivat olla ehkäpä korkeintaan 200 metrin korkeudella. En ole varma asiasta, koska en tiennyt niiden todellista kokoa valoilmiöinä.
Monta muuta vastaavaa tapahtumaa olen nähnyt. Kerran näin Helsingissä kaksi valkoista palloa leijumassa taivaalla keskellä päivää. Näytti siltä kuin ne olisivat tulleet lentokoneen pohjasta ulos. Kuvasin niitä useamman minuutin. Laitoin niistä videon juutuubiin:
https://www.youtube.com/watch?v=eAbF0OiRxFE
Parhaimmat otokseni kummallisuuksista hävisi läppärini roskakoriin, aivan kuin itsestään. Niitä oli yhteensä noin 3000. Minä en niitä sinne siirtänyt, vaan joku, joka ei halunnut minun säästävän niitä. Eikä se ollut kukaan perheväestäni joka teki sen. Yritin pelastaa ne roskakorista, mutta en saanut pelastettua kun vain pienen murto-osan. Parhaimmat videot ja kuvat olivat pahasti korruptoituneet. Koskaan eikä milloinkaan ole sellaista minulle tapahtunut aiemmin. Ei ennen eikä jälkeen, että jotain menee vahingossa roskakoriin.
Kerran meillä oli eräästä tuttavaperheestä vieraita kylässä. Tulivat Ruotsista saakka. Kysyin mieheltä, että uskooko hän Jumalaan. Hän vastasi, että ei usko. Hän kertoi olevansa ateisti. Sen takia päätin, että näytän hänelle pari valokuvaa joita olin ottanut. Yksi valokuvista oli sellainen, jonka otin merenrannalla jäätikön reunasta. Jäätikön reunan sivussa oli osittain sulaa merivettä. Vedessä pystyin näkemään ”örkin” kasvot, joka oli osittain jään peitossa. Toinen kuva jonka näytin hänelle, se oli peukalonpään kokoisesta demonista, jonka ilme oli pahan näköinen. Se leijui eräässä huoneessa, puolentoista metrin korkeudessa. En nähnyt sitä kun otin kuvan, vaan vasta jälkeenpäin kun katsoin digitaalista otosta. Sain sen näkyviin kuvaan koska käytin kameran salamaa, muuten se ei olisi tullut näkyviin. Valokuvassa näkyi vain sen pää ja osittain kaula, ja siitä syystä vasta suurennuksen jälkeen pystyin näkemään sen kasvonpiirteet kunnolla. Kuva oli sivuprofiili hänen päästä. Kaikki silti näkyi. Hiukset, otsa, nenä, suu, leuka, ja vain yksi silmä ja yksi korva (sivuprofiilin takia). Jostain syystä olen aina nähnyt noista vain kasvot, enkä tiedä sille syytä. Pää on ikään kuin jonkun kuplan sisällä ja siitä kuplasta tulee hitusen valoa, taikka oikeammin heijastusta ulkopuolelta. Osittain ehkä siksi, koska ne ovat eri dimensiossa missä me, ja sinne voi kurkkia vain jos se sallitaan. Te jotka olette pelanneet peliä nimeltään World of WarCraft, ja siinä pelanneet Death Knight-hahmolla kuoltuanne, te tiedätte mitä tarkoitan, kun tuo teidän hahmonne juoksee takaisin kehonsa luo. Silloin yleensä sen pää ainoastaan näkyy jos katsoo hiukankin etäämmältä. Nuo pelintekijät tietävät tuon asian, ja paljon muitakin asioita joita he yrittävät viestittää asioista. Esim. portaalit, jättiläiset, jättiläispuut ja tyhjän päällä kelluvat maa-alueet, jossa jokaisen pyöreän maa-alueen yllä on lasinen taivaankansi. Noita ja monta muutakin asiaa. Pitää kumminkin muistaa, että kyse on fantasiapelistä, eikä suinkaan kaikki asiat siinä peilaa todellisia taikka kätkettyjä asioita. Jossain mielessä se on myös paha, koska se tutustuttaa ihmiset liikaa vääränlaisin asioihin jotka voivat olla haitaksi heille. En suosittele rakastumista siihen peliin, sillä se vie paljon aikaa, jonka minäkin olisin voinut säästää parempiin asioihin, vielä silloin kun olin siihen koukussa. Pysykää siitä erossa ja antakaa aikanne rakkaimmillenne.
Menin sivuraiteille. Takaisin tuttavamieheen joka oli ateisti ja katseli noita kahta valokuvaa, yhtä kuvaa örkistä, ja toista pikkupirusta. Pystyin havaitsemaan tuttavamiehen kasvoista, kuinka hän pelästyi kuvia katsellessaan. Hän oli enemmän taikka vähemmän kauhun vallassa, keskellä päivää. Sitten hän yhtäkkiä sanoi minulle – ilman että kysyin häneltä – että kyllä hän uskoo että henkivallat ovat olemassa.
Kuinka kummallista se onkaan, kuulla sellaista ateistien suusta, että uskovat henkivaltojen olemassaoloon, kun eivät edes usko Jumalan olemassaoloon, joka kaikesta huolimatta on se joka ylläpitää elämän ja toivon pahankin keskellä, silloinkin kun pahat tuhoaa ja aiheuttaa kaaosta ja anarkiaa. Raamattuhan selvästi ilmoittaa meille, että ”Jumala on henki”, ja vieläpä, että ”Jotka häntä kumartavat, niiden tulee kumartaa häntä hengessä ja totuudessa”. Onko siinä järkeä sanoa, että Jumalaa ei ole olemassa ja että hän on vain jonkunlainen mielikuvituksen tuote, vaikka samanaikaisesti uskotaan että henkivallat ovat sittenkin olemassa, ja sen myötä vielä kaikenlaisia muitakin örkkejä?
Me ihmiset, mekin ollaan ”henkiolentoja”. Me ollaan henki, meillä on sielu, ja me asutaan ruumissa. Oikeammin, me asutaan kehossa. ”Ruumis” on vanhahtavaa suomenkieltä raamatusta, jota toki vieläkin toisinaan käytetään ilmaisuna kehosta, kun puhutaan elävän olennon asuinmajasta. Siitä me sitten eräänä päivänä erkaannumme. Mutta usko Herran Jeesukseen, niin sinäkin pelastut, koska hän on ainut tie Isän Jumalan tykö. Jos otat hänet Herraksesi, niin sinäkin saat eräänä päivänä uuden ylösnousemusruumiin, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa, jonka jälkeen olet jälleen nuori aikuinen ja tervettäkin terveempi, kun astut taivaan helmiporteista sisään, ikuisen elämän saavuttaneena. Sitä asia ei perkeleet eikä mielipiteet tyhjäksi tee. Kannattaa hyvät ihmiset pitää kiinni uskostaan ja elää mielenmuutoksessa pahoista teoista. Joudun itsekin tekemään sen ja joudun muistuttamaan itseäni siitä, etten ole muita ihmisiä parempi. Ei sitten millään lailla. Kaikki ollaan samassa veneessä. Ottakaa öljyä lamppuihinne, älkääkä kätkekö sitä vakan alle.
No joo, eipä minulla muuta tällä kertaa. En osannut pysyä varsinaisessa asiassa kovin pitkään, koska annoin luovuuden ja muistot valoilmiöistä (tai mainitsemasi valopisteistä) virrata vapaasti, ja silloin unohdin ajan kulun. Englanninkielinen ilmaus sopii tähän väliin, se jossa sanotaan:
”I let it flow”.
Pahoittelut jos tylsistyit. Onneksi ei ollut pakko lukea loppuun asti.
Pointti, tai kysymys liittyi siihen, että onko kukaan keksinyt selitystä sille, että NASAn säähavaintopallot tulevat taivaalla toisiaan vastaan siten, että jos ovat vaikka 30-40 km korkeudessa, niin maanpinnalta kulmalla mitaten ohittavat toisensa jopa vain n. 1km päästä?
Kummallista että 500 km korkeudella lentävä Aalto-1 otti kuvan, missä ei maan kaarevuutta näy ollenkaan: http://suomi100satelliitti.fi/A1_kuva_S100_kauniit_kuvat
Tai http://www.aalto.fi/fi/current/news/2017-07-24/
Kuitenkin matalammalla lentävän (n.400km) ISS-avaruusasemalta olevat kuvat ja videot sisältävät aina Maan kaarevuuden?
En ymmärrä. Olen varmaan jotenkin keskivertoa tyhmempi tapaus.
”Olen varmaan jotenkin keskivertoa tyhmempi tapaus.”
Kerrottujen tarujen kyseenalaistaminen ei todista että olisi keskivertoihmistä tyhmempi. Tyhmeempää on se, jos uskoo kaikki epäuskottavat asiat todeksi. On ihan hyvä jos osaa seuloa uutisia.