Refraktio litteän Maan tutkimustyössä

Näemme kuvasta että vesi toimii suurennuslasin tavoin ja että vesi voi myös taittaa valon. Valon taittumista kutsutaan refraktioksi. Myös ilmassa oleva vesihöyry aiheuttaa refraktiota pitkillä matkoilla, erityisesti meriveden yllä.

Tutkitaan nyt refraktioon liittyviä mielenkiintoisia asioita.  Aihepiirinä refraktio on yksi tärkeimmistä, silloin kun mietitään miksi saman etäisyyden päässä olevat laivat välillä liikkuvat epänormaalissa uintisyvyydessä, kun taas toisinaan niin pinnassa, että litteän Maan ystävät saivat todistettua itselleen, että merivesi ei ole kaareva pitkillä matkoilla. Kumotaan nyt maan perusteellisesti vääränlaiset väittämät valon taittumisesta, ettei jää kenellekään epäselväksi mistä on kyse.

Kutsun refraktiota kummajaiseksi. Se saa aikaiseksi monenlaisia outoja ilmiöitä, erityisesti isoilla järvillä ja meren yläpuolisissa tiloissa lähellä vesirajaa. Valo saa vesihöyryn läpi mentäessä aikaiseksi mm. ylä- ja alapuolisia kangastuksia kun se taittuu etenemisensä aikana. Tämä valon taittuminen voi myös näennäisesti pienentää ja suurentaa kaukana näkyviä kohteita, mutta se voi myös kaventaa ja leventää niitä. Refraktio saa myös usein auringonlaskun aikana Auringon levenemään näennäisesti horisontaalisessa linjassa, vaikka se keskipäivällä näyttäisi erittäin pyöreältä kun sitä tarkkaillaan harmaasuotimien läpi.

Refraktio on flättäreille vihollinen eikä ystävä

Tämä artikkeli oli tarpeen,  koska maapallo-teoreetikot pyrkivät tekemään tyhjäksi litteän Maan ystävien kaarevuusmittaukset, eli niitä mittauksia jotka omalta osaltaan todistavat että merivedessä ei ole kaarevuutta pitkillä matkoilla, ja josta syystä voimme olla varmoja siitä, että me emme elä millään maapallolla.

Jotkut ”pallopäät” uskovat, että ”flättärit” käyttävät refraktiota hyväkseen, kun ovat todistamassa ettei merivedessä ole kaarevuutta, ja että se kaukainen kohde on todellisuudessa noussut ylös kaarevuuden takaa, refraktion vaikutuksesta. Mutta näin ei tietenkään ole, vaan se on laajalti tiedemaailman kerronnassa totena pidetty asia, vaikka sillä ei ole mitään todellisuuspohjaa. Asia on juuri päinvastoin kuin väittävät, sillä lähestulkoon aina refraktio pudottaa meriveden tuntumassa olevan kohteen alareunaa alaspäin, eikä suinkaan nosta piilossa olevaa alareunaa ylöspäin.

Jotkut alan asiantuntijoista paljastavat, että ilmakehässä oleva haihtunut vesi (eli vesihöyry) voi toimia suurennuslasin tavoin. Käytännössä se merkitsee myös sitä, että se voi suurentaa meriveden aluetta niin, että vesiraja nousee ylöspäin, jolloin se voi myös peittää paljon taaempana olevan kohteen alaspäin, joko osittain taikka kokonaan. Englanniksi ilmiötä kutsutaan nimellä ”atmospheric lensing”. Uskon että suurennusta tapahtuu VAIN näkyvälle osuudelle, eikä tietenkään piilossa olevalle osuudelle. Siksi jotkut internetin tähän asiaan liittyvät havainnollistettavat piirrokset ovat mielestäni täysin epäloogisia (esimerkkeinä 1, 2 (A1 + B), 3, 4).

Refraktion ja sen vaikutuksien ymmärtämisen tärkeys

Minulla on kotona muovinen karttapallo. Sitä on tullut pyöriteltyä aika paljon, ja syystäkin. Kun sitä tarkastelee tietyssä kulmassa niin voi havaita että merialuetta on kokonaispinta-alasta todella paljon. Jopa niin paljon, että toinen puolikas pallosta on lähes kokonaan pelkkää merialuetta. Tämä tarkoittaa sitä, että meriveden pitäisi kaartaa todella paljon (jopa tuhansia kilometrejä alaspäin), mikäli me elettäisiin tuon mallisessa maailmassa. Jos kaarevuutta ei ole havaittavissa pitkillä matkoilla, niin on tietenkin täysin selvää, että me silloin eletään litteän Maan päällä.  Mikäli näin on, että kaarevuus puuttuu, se tarkoittaa myös että meidän ihmispoloisten mielipiteitä ja käsityksiä maailmasta on muokattu koko elinikämme aikana. Manipulointi on ollut niin tehokasta, että valhe on aikojen saatossa muuttunut totuudeksi, ja totuus valheeksi. Mutta kaikki tämä on tapahtunut vain pääkopassamme, sillä totuus pysyy totuutena vaikka me ajateltaisin totuudesta mitä tahansa.

Eli miksi refraktion vaikutuksen ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeätä litteän Maan tutkimustyössä, siis käytännön tasolla? Se on ensiarvoisen tärkeätä siitä syystä, että kun on saanut oikeata tietoa ja ymmärrystä refraktion vaikutuksesta (mitä se tekee ja mitä se ei tee), niin se ei enää kumoa olemassa olevia todistekuvia kaarettomasta vedestä. Ei edes silloin, kun maapallo teorian kaarevuuslaskelmat kertovat että kuvattava kohde pitäisi olla kokonaan taikka osittain piilossa kaarevuuden takana.

Monet pallopäistä kertovat refraktiosta asioita jotka eivät pidä paikkansa. Suurin osa pitää kyllä paikkansa. Mutta juuri ne kriittisen tärkeät asiat, jotka ovat tähdellisiä litteän Maan todistamisen kannalta, niitä pimitetään tai vääristetään päinvastaiseksi kuin mitä ne ovat. Yleisesti asiat tuodaan esille heidän kerronnassaan siten, että kun laiva näyttää uivan horisontissa lähes kokonaan horisontin takana, se on heille merkki siitä että elämme maapallolla. Vastaavasti, jos flättärit onnistuvat ottamaan kuvan samasta laivasta samalta etäisyydeltä ja samalta korkeudelta, niin että laiva näkyy uivan normaalissa uintisyvyydessä, se on todiste pallopäille siitä, että kyse on ainoastaan refraktiosta ja että laiva on todellisuudessa paljon syvemmällä.

Disinformaatiota refraktiosta Wikipedian opetuslapsilta

Disinformaation levittäjiä riittää. Suurin osa ovat puolueellisia ihmisiä, ja  jotkut jopa ”trolleja”. Heillä ei välttämättä ole juuri lainkaan omia tutkimustuloksia refraktiosta, tai sitten niitä on erittäin vähän. Eli heiltä puuttuu omia kuvia ja videoita refraktion vaikutuksesta. Jos he johonkin viittaavat, he löytävät sen yleensä Wikipediasta.

Wikipedia tekee vahvalla itsetunnolla varustetut untuvikot hetkessä täydellisiksi asiantuntijoiksi. Wikipedian opetuslapsina he tietenkin löytävät pääosin lainattuja kuvia, josta syystä omia kuvia ei enää tarvita. Osa heistä ovat ottaneet minuun yhteyttä ja yrittäneet opettaa minullekin tiedettä, joista yhtenä esimerkkinä tämä:

”Kannattaa tutkia refraktiota ennen kuin menet väittämään että Maa on litteä”.

Jotkut wikipedialaiset ovat sanan varsinaisessa merkityksessä juuri sellaisia yksilöitä, jotka antavat tarkoituksellisesti harhaanjohtavaa tietoa. Sitä minä kutsun disinformaation levittämiseksi. Monet ovat kuitenkin ihan vilpittömiä, eivätkä tieten tahtoen tahdo levittää vääränlaista informaatioita. He nyt vain sattuvat uskomaan lujasti siihen mihin he uskovat, eli että kaarevuuden takaa, täysin piilossa oleva saari, majakka taikka rakennus on noussut maagisesti ylös näkyviin. Minusta ei kuitenkaan riitä että mennään Wikipediaan ja luetaan mitä siellä sanotaan, jonka jälkeen levitellään sellaista tietoa jota ei pidä paikkansa, jos käytäntö refraktiosta osoittaa jotain päinvastaista. Käytännön elämän oppitunnit ovat suuremmassa arvossa.

Kun itse lähdin tutkimaan kaarevaa vettä, ja sen ohessa myös refraktion vaikutusta meriveden yllä (noin 3 vuotta sitten), aloitin täysin puolueettomasti. Se on mielestäni ainoa oikea rehellinen tapa tutkia asioita, että annetaan vastaan tulevat tosiasiat puhua omaa kieltään siitä, mikä on totta ja mikä ei. Oikea tapa tutkia ja analysoida koottuja tutkimustietoja on se, että ollaan itsellemme täysin rehellisiä ja kohdataan tosiasiat sellaisena kuin ne ovat, eikä anneta muiden ihmisten mielipiteet vaikuttaa mielipiteeseemme, ennen kuin nuo mielipiteet ovat todettu oikeaksi tieteellisin menetelmin. Eli kun aloitin asian tutkimisen elämäni ensimmäisellä superzoom-kameralla, en ollut silloin vielä mikään litteän Maan ystävä (pidin heitä vinksahtaneina), vaan minä kasvoin tähän uskomukseen ajan myötä, vasta kun tajusin omien havaintojeni kautta, että merivedessä ei ole mitään kaarevuutta.

Olen ottanut kirjaimellisesti satoja valokuvia refraktion vaikutuksesta suurten vesialueiden äärellä, ja silloin erityisesti merenrannalla. Myös videoita. Silti uskallan tunnustaa että minullakin on vielä paljon opittavaa refraktion aihepiiristä, koska julkisuudessa ei ole kovinkaan paljon tieteellistä tutkimustietoa siitä, miten refraktio vaikuttaa kaukaisten kohteiden näkemiseen. En ole yksin asian osittaisessa tietämättömyydessä, sillä jopa eräät ”asiantuntijat” menevät itsekin omissa määrittelyissään sekaisin ja levittelevät väärää tietoa, kun eivät osaa erottaa toisistaan ylä- ja alapuolista kangastusta. Yksi tapa kumota litteän Maan todellisuuden heidän osaltaan, on se, että väitetään alapuolista kangastusta (=heijastuskuvaa) yläpuoliseksi kangastukseksi ja että kyse olisi jopa tuplakangastuksesta jossa kolmas, ”se oikea kohde” (laiva), ui jossakin niiden kahden alapuolella. Joskus on niin, että vilpittömätkin valokuvaajat käyttävät noita olemassa olevia teorioita ja soveltavat niiitä omiin valokuviinsa ja uskomuksiinsa, vaikka niissä olettamuksissa ei olla otettu huomioon kameran korkeutta, tarkkailtavan kohteen omaa korkeutta ja etäisyyttä. Niiden avulla olisi voinut laskea esitetyn hypoteesin paikkansapitämättömyys.

Yhtenä päivänä paljon refraktioita ja toisina päivinä paljon vähemmän

Kun minä flättärinä onnistun ottamaan kuvia pitkän matkan päästä, vaikkapa Majakkasaaresta ja siinä olevista rakennuksista – vaikka koko saari rakennuksineen, sekä noin kolmannes majakasta pitäisi olla tieteellisten kaarevuusmittauksien mukaan piilossa kaarevan meriveden takana – niin julistetaan että ne ovat kaikki nousseet ylös näkyviin koska valon taittuminen sai sen aikaiseksi (eli refraktio). Mutta kas kummaa, kuvissa näkyy itse asiassa saari ja rakennukset niin hyvin, että se ei ole pelkkää harmaata pikselimössöä jossa ei erota muita värejä laisinkaan. Tähän rinnastettuna voisikin sanoa sen, että kun refraktiota on paljon ja silti onnistut saamaan kuvamateriaalia Tallinnan TV-tornista (76,5 km:n päästä), niin se näyttää harmaalta ja ylöspäin venyneeltä. Harmaa sävy on hyvin yleinen kun refraktiota esiintyy paljon, ja värittömyys yleensä lisääntyy mitä pidemmälle mennään, minkä asian havainnollistan alapuolisella kuvalla.

Kuva on esimerkkinä siitä miten myös aurinkoisena päivänä voi olla niin paljon vesihöyryä ilmassa, että kauimmaiset kohteet sumenevat. Puista huomaa, että mitä kauempana ne ovat, sitä harmaammaksi ne muuttuvat. Kiinnitä huomioita myös siihen miten horisonttiviiva häviää näkyvistä, siten että kauempana oleva merivesi muuttuu samaan sävyiseksi kuin ilmakehä sen yläpuolella (näkyy erityisesti kuvan vasemmalla puolella, puiden yläpuolella). Tämä on tärkein syy miksi me nähdään välillä laivoja ja saaria ikään kuin leijuvan ilmassa (superzoom vehkeillä), vaikka ne todellisuudessa ovat siinä missä ne kuuluu olla, eli merivedessä.

Kun sitten kärsivällisesti odottaa epäonnistuneiden kuvaussessioiden jälkeen sitä huippuhetkeä, jossa on hetkellisesti vain vähän refraktiota meren yllä (mikä onkin harvinaista herkkua litteän Maan ystäville), niin voit jo erottaa samaisen tornin raidat ja värit, ja jopa sen lähellä olevia muita rakennelmia, ja jopa öljysäiliöitä. Silloin voisi toki sanoa – pettäen itsensä ja muitakin ihmisiä – että refraktio sai yli 75 km:n päässä olevan mantereen, rakennukset ja rakennelmat nousemaan ylös kaarevan maapallon takaa. Mutta se ei ole oikein väittää niin, ainakaan tieteellisesti, koska jos se olisi tapahtunut oikeasti tuolla tavalla, oikea manner ja rakennelmat pitäisi mahtua kokonaan kaarevuuden taakse piiloon (”the real thing”), ja sen lisäksi, niiden yläpuolella (näkyvässä osassa) pitäisi olla sama manner ja samat rakennelmat ylös alas (taikka ”alas ylös” mikäli ennemmin niin tahtoo sanoa, vaikka se ei ole yhtä vakiintunut sanonta suomenkielessä kuin ”ylös alas”).

Esimerkkejä muuttuvista kuvausolosuhteista refraktion takia

Joillekin ihmisille yksi kuva todistaa että Maa on litteä, ja toisille ihmisille sama kuva todistaa, että elämme maapallolla. Uskokoot ken tahtoo, ja kuten tahtoo.

Tuon tässä nyt esille esimerkkejä havannoiduista muuttuneista olosuhteista, apuna käyttäen omia valokuvia. Huomaa että kaikki seuraavat neljä valokuvaa on otettu samalla kameralla (Nikon P900), samalla zoomilla (X83 optinen),  samalta korkeudelta (0,94m) ja jopa saman etäisyyden päästä (18,84 km). Viides kuva on poikkeus, sillä se on otettu vain 20 cm:n korkeudelta. Pidä tämä asia mielessä, sillä se on äärimmäisen tärkeä asia muistaa, ihan laskennallisista syistä, mikäli haluaa laskea paljonko kuvattava majakka pitäisi olla piilossa.

Söderskärin majakka eri olosuhteissa:

Majakkakuva 1a. Koko saari ja kallio on kokonaan piilossa. Niin myös saaren mökit. Majakan alin näkyvä osa on ainoastaan ylös alas olevaa peilikuvaa vedessä joka on lähes kokonaan (samaiselta korkeudelta) muuttunut ilmakehän sävyiseksi. Tämä on oiva esimerkkikuva jota pallopäät voisivat hyödyntää, kun todistavat itselleen ja muille että Maa on pallon muotoinen. Silloin ei pitäisi tietenkään unohtaa tarkkailla myös tämän valokuvan jälkeisiä valokuvia jotka omalta osaltaan todistavat, että refraktion voimakkuus vaihtelee, ja että tämän kuvan ottaessa oli paljon vesihöyryä ilmassa ja siten myös paljon refraktiota.

 

Majakkakuva 1b. Tässä näkyy hiukan enemmän. Kahden rakennuksen katot näkyvät majakan oikealla puolella, ja ehkä  hitusen muutakin, mutta rakennukset ovat muuten pääosin piilossa. Myös saaren kallio on lähes kokonaan piilossa. Vasemmalla puolella olevan ison kiven takana on sula laivaväylä. Kivelle on matkaa vain noin 1,5 km. Huomaa miten sen takana oleva murskaantunut jäätikköreuna näyttää refraktion takia olevan luonnottoman korkealla, josta syystä se peittää suurimman osan saaresta. Samoiten majakka itsessään on aivan liian korkea suhteessa rakennuksiin.

 

Majakkakuva 1c. Majakan alapuolinen saari ja sen rakennukset näkyvät lähes kokonaan. Näin siitäkin huolimatta että piilokorkeutta pitäisi olla 18,56 metriä, mikäli eläisimme pallolla jolla on ne mitat jotka meille on annettu. Korkeus vesirajasta Söderskärin majakan yläreunaan (maaperä mukaan lukien) on oikeassa elämässä kutakuinkin 40 metriä. Se tarkoittaa fantasiamaailmassa sitä, että tässä kuvassa kallio että rakennukset pitäisi olla kokonaan kaarevuuden takana piilossa. Kuva ei ole ihan kymppikuva juuri vesihöyryn ja refraktion takia. Näkyvä horisonttiviiva kulkee kutakuinkin saaren kohdalla eikä sen takana, josta syystä menemmekin nyt kiiruhtaen katselemaan seuraavaa kuvaa, sillä siinä on horisontti paljon kauempana, vaikka kuvauskorkeus on täsmälleen se sama.

 

Majakkakuva 1d.  20.5.2017, klo. 17:44. Pidän tästä valokuvasta vaikka se ei ole täydellinen. Se kertoo meille niin paljon, johtuen matalasta kuvauskulmasta ja kuvausetäisyydestä joka on huimat 18,84 km. Linssin korkeus on jälleen 0,94 m. Tämä kuva kumoaa höperöt sanomiset siitä, että refraktio on nostannut koko saaren ja rakennukset näkyviin maapallon kaarevuuden takaa. Asian todistaminen on helppoa, silloin kun tarkkailee missä horisonttiviiva kulkee kuvassa. Horisontti kulkee pitkällä näkyvän saaren takana, toisin kuin majakkakuvassa 1c. Jos eläisimme maapallolla, horisonttiviiva pitäisi laskennallisesti kulkea kamerasta  3,46 kilometrin päässä, jos ei huomioida refraktiota. Nyt me kuitenkin nähdään että se kulkee saaren takana, eli jopa kauempana kuin 19 km:n päässä. Entäs missä horisontti pitäisi kulkea jos refraktio huomioidaan? Epäluotettavan metabunk-kalkulaattorin mukaan horisonttiviiva pitäisi kulkea 3,74 km:n päässä (eikä siis yli 19 km:n päässä). Sille laskurille, eikä muillekaan kaarevuuslaskureille kannata antaa paljon painoarvoa, sillä niiden olettamus on että maailma on pallon muotoinen, ja että sen halkaisija on se mikä on ilmoitettu.  Mutta kuten jo todettu, niitä samaisia laskureita voi hyödyntää, silloin jos halua todistaa että merivedessä puuttuu kaarevuus pitkillä matkoilla, tietenkin myös sillä edellytyksellä, että on olemassa valokuvia tai videoita jotka tukevat sitä kaarettomuutta. Tätä valokuvaa ei ole millään lailla manipuloitu, vaan ainoastaan pienennetty alkuperäisestä kuvasta jonka koko oli 4608 x 3456 pikseliä. Vastaavia kuvia minulla on kymmenittäin eri korkeuksilta.

 

Majakkakuva 1e.  Valokuva on otettu vain 11 minuuttia kuvan 1d:n jälkeen. Majakka näyttää melkoiselta tumpilta kuten myös muut rakennukset, johtuen matalasta kuvakulmasta. Eli kuva on otettu poikkeuksellisen matalalta, vain 20 cm:n korkeudelta, mikä käytännössä tarkoittaa että piilokorkeutta majakalla pitäisi olla 23,33 metriä, kun taas neljässä edellisessä kuvassa piilokorkeutta piti olla ”vain” 18,56 metriä. Joten voit itse laskea, tuolla tiedolla, kuinka paljon sinun pitäisi pystyä näkemään majakasta ja saaresta kun majakan ylin huippu on 40 metriä vesirajan yläpuolella.  Merkittävää tässäkin kuvassa on se, että horisontti kulkee saaren takana. Siitä me tiedetään, että 23,33 metriä ei ole noussut ylös minkään kaarevuuden takaa, vaan saari on oikeasti sillä korkeudella missä me nähdään sen olevan valokuvassa.

Nyt olemme havainneet edellisistä kuvista, että refraktio saa majakan pitkäksi tai pätkäksi, sekä ohukaiseksi taikka paksukaiseksi, ja että refraktio ei  koskaan nosta esiin mitään kaarevan meriveden takaa, sillä selkeimmissä kuvissa horisontti näkyy kulkevan majakkasaaren takana, eikä suinkaan sen edessä.

Tein neljästä ensimmäisestä kuvasta yhdistelmäkuvan jotta pystyisit helpommin vertailla niitä toisiinsa ja havaita mitä eroa niissä on. Olepa hyvä:

Kaikissa neljässä tapauksessa valokuvaaja, kamera, kuvauskorkeus, etäisyys ja zoomi on se sama.

Pseudotieteessä kerrotaan maapallon kaarevuuslaskurien avulla (joka ikinen niistä) – että horisontti pitää olla siellä ja täällä, ja silti me nähdään sen varsin usein, jopa ilman teknillisiä vempaimia, huomattavasti  kauempana kuin missä se kulloinkin pitäisi olla.  Tämä näyttää olevan erityisen totta silloin kun olosuhtet ovat oikeat ja refraktio on vain vähäinen. Tämä näkyvän horisontin siirtyminen paljon taaemmaksi hyvien (eikä huonojen) olosuhteiden päivinä todistaa litteän Maan tosiasiaksi. Kun horisontti on siirtynyt huomattavasti kauemmas kuin keskivertonäkymässä, niin kyse onkin hyvien olosuhteiden hetkestä. Vastaavasti, jos horisontti on yllättävän lähellä kuvaajaa, silloin kuvauksen kannalta on kyse huonojen olosuhteiden hetkestä. Tällainen vertailu on erityisen kelvollinen silloin kun kameran korkeus vesirajasta on ollut molemmissa tapauksissa se sama.

Video refraktiosta

Tänään julkaisin Youtube-videon jossa näytän toteen tietellisillä menetelmillä, että vesihöyry meriveden yllä (ja/tai ilmakehässä) voi suurentaa kuvattavaa kohdetta niinkin paljon, että huomattava osa sen alareunasta saattaa painua piiloon. Yhdistin siihen myös lyhyen aikajanavideon (kuvattu 25 minuuttia) jonka otin meressä olevasta isosta kivestä (tai kalliosta). Vaikka kamera pysyy täydellisesti paikallaan, se kivi ei ainoastaan suurene, vaan se myös liikkuu joka suuntaan, riippuen aina siitä, missä kohtaa on enemmän taikka vähemmän vesihöyryä ilmassa. Valitettavasti se on englanninkielellä. Uskon kuitenkin että nykyään suurin osa suomalaisista osaa perusenglantia. Jos tarvetta ilmenee ja tulee riittävästi kysyntää,  voin ehkä tulevaisuudessa tehdä siitä jopa suomenkielisen version:


Jälkilisäys 6.1.2018:

Tänään havaitsin Stellarium-ohjelmassa, että ohjelman tekijät uskovat että ilmakehä näennäisesti suurentaa kaukaisia kohteita, kuten tähtiä ja samalla sen vaikutus pudottaa lähellä horisonttia olevia tähtiä alemmaksi, eli entistä lähemmäksi horisonttia. Heidän uskomuksensa voi havaita todeksi kun laittaa ohjelmassa ilmakehän vaikutuksen päälle ja pois, ja jos vertaa niitä kahta näkymää toisiinsa. Ilmakehän vaikutuksen saa päälle napista ”Atmosphere”. Ei ole siis kaukaa haettua mitä olen tässä artikkelissa ilmoittanut ilmakehän suurentavasta vaikutuksesta. Se siis sittenkin toimii suurennuslasin tavoin, etenkin kun kohteita tarkastellaan pitkän matkan päästä.  Alan ammattilaiset, kuten meteorogit tietävät sen ja uskaltavat paljastaa asian jos ovat rehellisiä.

Jos jaksat katsoa Rob Skiban tekemän videon loppuun asti (kesto on vain reilu 3 minuuttia), niin tulet ymmärtämään asian paremmin, mikäli et tahtonut uskoa sitä yläpuolella olevasta videostani:

On olemassa myös niitä amatöörejä jotka yrittävät julkisesti mitätöidä Rob Skiban tutkimustyön. Joku heistä teki asiasta oman esitelmän videon avulla. Siinä ei suinkaan olla kuvaamassa kymmenien kilometrien päässä, vaan ainoastaan muutaman metrin päässä. Sekä kuvaaja että kuvattava kohde on hänen takapihallaan. Hän ei  ymmärtänyt että vesihöyryn määrä ja vaikutus kasvaa kameralinssin ja kohteen välissä vasta huomattavilla etäisyyksillä, ja että muutaman metrin etäisyys ei pitäisi edes asiaan vaikuttaa millään lailla, ellei sitten ui tai sukella vedessä. Ei tuo naisen logiikka ja hänen takapihansa ilmasto vaikuta olevan otollinen todistamaan yhtään mitään, paitsi että ihminen on erehtyväinen. Mutta se että hän on erehtyväinen, se ei tietenkään ole hänen oma vikansa, sillä hän on erehtyväinen siinä missä me kaikki muutkin. Kun ei ole lahjoa parempaan logiikkaan ja syvällisempään ajattelutapaan, niin minkäs teet? Yksi erehtyy yhdessä asiassa ja toinen erehtyy toisessa asiassa. Jos noita videoita menisi mitätöimään omilla vastausvideoillaan ja yhteydenotoillaan, niin siinä menisikin sitten loppuikä kun noita debunkkajia on yhä enenivin määrin siinä missä myös litteän Maan ystäviä. Annetaan porukan jauhata tarujaan, niin päästään helpommalla. Ennemmin yritän keskittyä omaan sivustooni ja foorumiin, vaikka joskus myös kommentoin muiden videoita. Lyhyt kommentti riittää harvoin mitätöimään vastakkaisen näkemyksen, siksi niiden merkitys on vähäinen, vaikka ei välttämättä aina turhiakaan.

1 Kommentti

  1. Hienoa taas!! Toi 20cm korkeudelta kuvattu kaukainen majakka on melkoisen hankala selittää pallolla, varsinkin kun horisontti on majakan takana. Eikä kyse ole mistään pikku refraktiosta vaan täysin epäuskottavasta kangastusteoriasta, jota ei selvästikään ole vaivauduttu kunnolla tutkimaan. Säätutkijat sensuroivat mielummin itse itseään kuin tallaavat muun tiedeyhteisön varpaille. Tietysti uskovat samalla itsekin Maan olevan pallo, ja käyttävät sitä oletusta todisteena että kangastus on hyvä selitys. Kaikissa tieteen osa-alueissa toimitaan samoin ja soppa on valmis. Tieteessä voi kertoa vaikka kuinka villejä hypoteesejä ja mennä täysin uusille urille, kunhan se ei kumoa koko paradigmaa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*