Litteän Maan lentäjät todistavat uskostaan

Lentokapteenit lentokoneessa

Ajan myötä maailma saa yhä enemmän sellaisia lentäjiä jotka uskaltavat kertoa uskostaan litteään Maahan. Sellaisia lentäjiä onkin tätä nykyä yllättävän paljon. Se onkin ilmiönä erittäin mielenkiintoinen asia, siitä syystä että suurin osa suomalaisista uskovat että Maa on kaareva, ja että lentäjät todistavat pallon muodosta, eikä litteästä Maasta.

Se ei ole mikään helppo asia tulla ulos vaikenemisen suojabunkkerista, koska valtaosalla on se vaara olemassa, että lentokapteeneina he saattavat menettää työnsä mikäli he puhuvat asioista liikaa tai vääristä asioista. He ovat siis työnsä puolesta pitkälti vaitiolovelvollisia. Sama ongelma on monissa muissakin ammateissa, erityisesti virkasuhteisissa töissä. Tiedän esimerkiksi yhden uskovaisen poliisin. Hän kertoi että hän ei saa lainkaan työn aikana puhua uskostaan Jumalaan. Se on kiellettyä. Itsekin olen muutaman kerran jotunut allekirjoittamaan paperin jossa lupaan etten puhu firman sisäisistä asioista ulkopuolisille. Joten tiedän osittain kokemuksestakin mitä se merkitsee.

Mielestäni on kunnioitettava asia että lentokapteenit todistavat uskostaan, senkin uhalla että voivat menettää työnsä, tai että heidät siirretään toisiin tehtäviin. Niin on jo muutamille käynyt. Mutta kun mietitään asiaa tarkemmin, niin mitä hallaa se loppujen lopuksi asiakkaille tekee, että he saavat tietää että heidän kapteeninsa uskoo lentävänsä litteän Maan yläpuolella? Eikö pääasia ole kuitenkin se, että lentokone ohjataan turvallisesti perille? Entäs mitä pahaa se tekisi lentoyhtiölle jos matkustajat saavat tietää että ohjaamossa on kapteeni joka uskoo lentävänsä ison merialueen yli jossa ei ole nimeksikään kaarevaa vettä? Eipä tietenkään yhtään mitään. Sehän on luonnollista ajatella niin, että lento ei tapahdu kaarevan veden yläpuolella. Tietäähän tyhmemmätkin meistä että vesi hakee aina oman tasonsa jossa kaarevuuta ei ole lainkaan. Ei matkustajat niin pöljiä ole, että jos he kuulevat kapteenin uskosta, että se vaikuttaisi siten että lentoyhtiö menettäisi asiakkaita. Lentoyhtiön johtajien pelko on lähinnä korvien välissä, eikä ole lainkaan perusteltua uskoa että potentiaaliset asiakkaat jättävät ostamatta lentoliput sen takia.

Yleisesti uskotaan tietämättömien joukossa, että Maa näyttää kaarevalta 10-12 km:n korkeudelta katsottuna. Mutta viimeeksi tänään kun kuuntelin erästä lentäjää, hän kertoikin että totuus on toisenlainen. Hän sanoi, että jos se horisontti näyttää kaarevalta, se johtuu siitä että lentokoneen ikkunat usein vääristävät näkymää. Vähän samaan tapaan kuin kameroiden kalansilmälinssit. Eli yhteistä lentokoneiden ikkunoilla ja kameralinsseillä on se, että usein nähdään niiden avulla horisontin edes hitusen kaarevana. Ikkunat saattavat olla myös sellaisia, että yhdestä kohtaa filmattuna tai katsottuna, horisontti on kaareva, ja saman ikkunan toisesta kohtaa katsottuna kaarevuuta ei näy laisinkaan.

Videoita todistusaineistona siitä, että monet lentäjät uskovat Maan olevan litteä

Olen upottanut tänne näkyviin sellaisia Youtube-videoita, joissa lentäjiä haastatellaan. Niissä he kertovat uskovansa että Maa on litteä. Monet heistä perustelevat uskomuksensa aika hyvin, paitsi noissa lyhyemmissä videoissa.

Video 1) Yksi matkustajista menee jututtelemaan lentäjää. Lentokapteeni tunnustaa että Maa on pyöreä ja litteä levy (päältä päin). Sen sijaan lentoemännällä tuli kiire lähteä pois. Pelkäsi kait liikaa?

Video 2) Lentäjä sanoo haastattelijalle, että lentokoneen nokka ei ole lennon aikana alaspäin, vaan että se on ylöspäin kolme astetta. Haastattelija sanoo, että hän on lukenut paljon litteän Maan asioista. Siihen kapteeni vastaa että ”Totta, totta”. Haastatteilja kysyy, ”Se on totta?”, ja kapteeni vastaa, ”Kyllä kyllä kyllä. Totta, totta”.

 

Video 3) Kapteenilta ja perämieheltä(?) kysytään, ”Litteä vai pallo”? Toinen heistä vastaa, ”Minusta se on litteä”. Siihen haastettelija vastaa, ”Niin minustakin”.

 

Video 4) En tiedä  luotettavuudesta, mutta alapuolisessa videossa haastateltavana on lentäjä Rob Taylor. Haastattelijana on Nathan Roberts. Rob vaikuttaa olevan hyvinkin älykäs (kertoi ymmärtäneensä viidessä minuutissa että me eletään litteän Maan päällä sen jälkeen kun alkoi tutkimaan asiaa). Lentokapteenina hän puhuu kahdeksan eri kieltä. Hän toimi myös kahdeksan vuotta helikopterin lentäjänä. Hän oli armeijan upseeri 22 vuotta ja on ollut myös suurlähetystön virkailijana kymmenen vuotta. Hänellä on myös takanaan paljon opiskelua fysiikasta. Lisäksi kaksi maisterin tutkintoa joista yksi liittyy geostrategiseen analyysiin ja toinen poliittiseen tieteeseen.  Yksi asia mitä hän sanoi videossa liittyy gyroskooppiin ja sen toimintaan. Hän kertoo että gravitaatio ei vaikuta gyroskoopin toimintaan. Hän kertoo myös että lentäjät kalibroivat aina gyroskoopin ennen liikenteeseen lähtemistä, samaan tasoon kuin missä kone oli ennen lentoonlähtöä (alun kiitotien tasoon). Tuo taso on siis lentoonlähdön taso eikä muuttuva pallon taso. Gyroskooppiin ei vaikuta mikään gravitaatio (1,2,3,4). Samanaikaisesti nykytieteessä opetetaan tähän liittyen ristiriitaisesti, että gravitaatio on maapallon navoilla voimakkaampi koska pallon pinta on navoissa lähempänä pallon keskiötä. Mikäli tuo vetovoima oikeasti vaikuttaisi gyroskooppiin, niin napoja lähestyessään suunta ei olisi enää vaakatasoinen vaikka lentäisitkin vaakatasossa, koska Maan vetovoima siellä vaikuttaisi gyroskoopin toimintaan eri voimakkuudella. Niin ikään,  gyroskoopin toimintaan liitetty mittaristo pitäisi näyttää että lentokone nousee liikaa ylöspäin jos korjausliikettä ei tehtäisi, mikäli Maa olisi pallon muotoinen. Jos lento etenee liki tuhannen kilometrin tuntivauhdilla, niin korjausliikettä pitäisi tapahtua koko ajan, muuten suunta menee kohti yläilmakehää. Melko pian koneen lentokorkeus olisi useita kilometrejä liian korkealla. Korjausliikettä pitäisi olla lähellä napoja entistä enemmän mikäli lento tapahtuisi jonkunlaisen vetovoimaisen pallon yläpuolella ja mikäli gravitaatio vaikuttaisi gyroskooppiin. En ole kaikesta samaa mieltä Robin kanssaan. Esim. kerosiinin kulutuksesta ja sen määrästä lentokoneen siivekkeissä (alkaen 38:38). Ehkä hän ei uskalla edes kertoa asiasta koko totuutta, tai muuten vain on tietämätön siipien tilavuudesta? Itsehän hän sanoi, että lentokoneet kuluttavat lentopetrolia tuhansia paunoja per tunti.

Video 5) Saksalainen lentäjä kertoo mitä ongelmia lentämisessä olisi jos Maa olisi pyörivä pallo. Hän kertoo myös että Pohjantähden voi nähdä sijainnista joka on jopa 30 astetta eteläistä leveyttä (lentokorkeudelta tietenkin, eikä maankamaralta… romuttaa sekin heliosentrisen mallin).

 

Video 6) Lentokapteeni kertoo että hän ei enää usko maapalloon. Sekä hän että hänen naisystävänsä lentävät ja molemmat ihmettelevät sitä, että he näkevät lennon aikana kirkkaalla säällä niin paljon asioita joita heidän ei pitäisi nähdä (mikäli eläisimme pallolla). Hän kertoo myös että gyroskoopit eivät huomioi Maan vetovoimaa ja toimivat niistä riippumattomana. Hän kertoo olevansa itsenäinen ammatinharjoittaja ja uskaltaa siksi puhua litteästä, toisin kuin valtaosa lentäjistä jotka ovat muiden leivissä ja siksi pelkäävät puhua siitä. Hän kertoo että kaikki hänen ystävänsä jotka ovat lentäjiä uskovat litteään ja ovat asiasta samaa mieltä.

 

Video 7) Lentokapteeni Joe on haastattelussa. Kasvot on peitetty koska hän ei halua paljastaa omaa identiteettiään. Hänen omien sanojensa mukaan, hän, kuten kaikki muut lentäjät, ovat allekirjoittaneet sopimuksen jonka mukaan he eivät saa puhua asioista medialle, eikä vastata kysymyksiin ulkopuolisilta, vaan puhemiehiksi on valittu vain tietyt henkilöt. Jäi hiukan epätarkaksi mitkä ne kaikki salassa pidettävät asiat ovat joista ei saisi puhua. Mutta tiivistettynä varmaan ”sisäiset asiat”. Hän kertoo että jos Maa on litteä, niin me ihmiset  ollaan kuin lampaita ”maatilalla” joille on valehdeltu.  Kuvakieltä käyttäen, me olemme paimentajille hyötykäyttöön otettuja määkiviä lampaita joista revitään kaikki irti. Villatkin viedään, tahtoisimme tai ei.

 

Video 8) Pilotti tunnustaa kyselijälle että Maa on litteä kuin pannukakku, jopa kaksi kertaa.

Video 9) Lentäjä sanoo, että ei ole satelliitteja, eikä planeettoja mihin voi laskeutua. Ei yhtään ainoata! Hän kertoo että Maa on pyöreä taso/tasanne ja että Aurinko ja Kuu kiertävät yläpuolellamme. Hän näyttää meille valokuvan jossa ”Kuussa” kävelevät astronautit poseeraa kameran edessä ILMAN KYPÄRIÄ!

 

Video 10) Tämä on ehdottomasti mielenkiintoisin näistä videoista sisältönsä puolesta. Tulee paljon hyvää asiaa yhden tunnin aikana. Haastateltavana on pilotti joka on 29 vuoden kokemuksella lentänyt sekä lentokoneita että helikoptereita useissa eri maissa. Hän esiintyy turvallisuuden vuoksi vain nimimerkillä. Hän kertoo, että heidän dokumenteissaan esitetään selvästi, että heillä on mm. aerodynamiikan takia OLETUKSENA, että Maa ei pyöri ja että se on litteä. Aivan samaa asiaa olen minäkin täällä aiemmin esittänyt jokin aika sitten, kun lähdin penkomaan Nasan julkista arkistoa. Pilotti kertoo myös, että kun he lentävät vaikkapa Australian Sydneystä taikka Brisbanesta New Yorkiin, niin suorin lento on maapallolla Havaijin kautta. Mutta todellisuudessa he lentävät Alaskan kautta suorimpana reittinä. Jos katsoo tilannetta epävirallisella litteän Maan kartalla, ja vetää suoran viivan jommasta kummasta noista australialaisista kaupungeista New Yorkiin (kaikki kolme kaupunkia löytyvät sivustossani olevasta kartasta punaisilla ympyröillä) niin suora viiva tulee menemään – yllätys yllätys – ALASKAN KAUTTA! Lentäjä kertoo että lentomatka Australian Sydneyn ja Perthin välillä on noin 3000 km, siitäkin huolimatta että Google Mapsin mukaan matkan pituus on noin 3286 km. Asia selittynee siten että Google yhtiönä haluaa sinun uskovan että sinä lennät saman matkan kaaressa, koska maapallokin on kaareva. Kaareva lento on tietenkin pitempi kuin suora lento litteän Maan yläpuolella. Näitä ja paljon muita kiinnostavia asioita käsitellään tässä videossa. Valitettavasti siinä näytetään vain yhtä ja samaa kuvaa.

 

Näiden kymmenen videon lisäksi olen löytänyt useita muita videoita jossa joko lentäjät puhuvat omista kokemuksistaan ja uskomuksistaan, taikka muuten vain näyttävät ohjaamosta käsin videoimaa kuvamateriaalia. Ajan säästämiseksi en anna niille mitään alustusta, vaan heitän tähän ainoastaan linkit. Lisäksi jossain videossa joku lentäjä joko tahallisesti tai jopa tahattomasti todistaa litteän Maan puolesta, kertomalla millaisia etäisyyksiä hän näkee yläilmoista:

11) Flight Instructor: We all fly over a FLAT EARTH – SW24 – Mark Sargent

12) Retired US Air Force Navigator talks about Flat Earth – SW39 – Mark Sargent

13) Pilot Risking His Career For Recording The Video Of The Flat Earth From His Cockpit

14) Pilot talks flat earth * Great Taxi cab interview by Dave Hinkle *

15) Pilot proves Flat Earth

16) Military Pilot Confirms Flat Earth

17) Airplane pilot confirms Flat Earth; No proof of chemtrails; Nikon coolpix P900

18) Interview #2 with former Pilot Lydia Ouwersloot who lost her job for being vocal about Flat Earth.

19) 290 – Flat Earth – Pilots Cockpit View Of The Flat Earth Sun and Moon

20) Pilot Video- PROOF the Earth is FLAT

Jos olet löytänyt jonkun toisen videon taikka radio-ohjelman jossa lentokapteenit tai perämiehet kertovat omista uskomuksistaan litteän Maan puolesta, niin jaa meille linkkisi. Tuhannet kiitokset mahdollisesta avustasi!

Share

20 Kommentit

  1. Lentäjiä on esimerkiksi Finnairilla pelkästään noin 1000 ja lentoyhtiöitä on monia satoja. Joten puhutaan monista- ehkä jopa kymmenestätuhannesta ammattilentäjästä jotka ovat työsuhteessa, näin ollen vaitiolovelvollisia. Ihmettelisin jos olisi sopimuksessa näissä kaikissa laitoksissa, ettei saa puhua litteän maan ”uskosta” saati, että siitä olisi lentäjälle jotain haittaa. Toisekseen ihmettelen miksi näistä tuhansista ihmisistä vain murto-osa uskaltaisi näistä asioista puhua. Puhumattakaan eläköityneistä tai muuten ammattinsa jättäneistä. Miten perustelet, ettei kaikista lentoyhtiöistä tai avaruusjärjestöistä löytyisi enempää ihmisiä jotka sanoisivat, että juu huijausta kaikki tyynni?

    • Miten perustelet, ettei kaikista lentoyhtiöistä tai avaruusjärjestöistä löytyisi enempää ihmisiä jotka sanoisivat, että juu huijausta kaikki tyynni?

      Valitettavasti en osaa mennä nykyisten tai eläköityneiden lentäjien päähän, saatikka heidän yksityiselämään. Siksi en voi ihan varmasti tietää miksi kaikki eivät uskalla kertoa mihin uskovat edes eläköityneinä. En voi myöskään kertoa paljonko sellaisia lentäjiä on oikeasti olemassa, jotka uskovat että Maa on litteä. En usko että sinäkään voisit kertoa sitä, vaikka mielellään tahdot uskoa että niitä on vähän. Niitä on joko paljon tai vähän, tai jotain siltä väliltä. Olen silti hämmästynyt siitä, että löysin jopa 20 videota joissa heitä löytyy kertomassa uskomuksestaan.

      Yhdessä noissa videoissa eräs lentäjistä kertoo, että osa muista lentäjistä ovat häntä vastaan hänen uskomuksensa takia. Ja silti hän kertoo samalla, että kaikki hänen lentäjänä toimivat ystävät uskovat samaan kuin hänkin. Tämähän tarkoittaa siis sitä, että on olemassa muitakin lentäjiä samassa piirissä jotka uskovat litteään, vaikka eivät niistä julkisesti puhu, samanaikaisesti kuin toiset eivät usko, vaikka olisivat samassa ammatissa. Hän kertoi, että kaikki hänen ystävänsä uskovat samaan kuin hän itse. Eli jos yhdessä rajoitetussa piirissä ”kaikki ystävät” uskovat samaan litteään Maahan, lentäjinä, niin se tarkoittaa väkisinkin että sellaisia lentäjiä on maailmassa paljon enemmän kuin uskommekaan. Se kertoo omalta osaltaan myös sen, että hän pitää ystävinä sellaisia ihmisiä, jotka haluavat olla ystäviä ja näyttävät ystävyyttä käytännössä.

      Voin kertoa että ei ole helppoa olla julkisesti litteän Maan äänitorvi. Se vaatii rohkeutta vaikka netissä käyttäisikin vain nimimerkkiä. Rohkeutta koska asioista puhutaan myös toisinaan siellä missä liikutaan. Siitä joutuu maksamaan hinnan. Monet pelkäävät juuri ihmissuhteiden takia. Esimerkiksi Nathan Robertsin avioliitto oli kariutumassa hänen uskonsa takia litteään Maahan (vaikka en sinällään lentäjä olekaan). Tilanteen pelastukseksi tuli se, että hänen vaimonsa joka aluksi vastusti asiaa, alkoi pyytämään Jumalalta viisautta näkemään totuuden asiasta. Vain muutamia päiviä myöhemmin (kuunneltuaan salaa mieheltään, Rob Skiban esitystä raamatullisesta kosmologiasta), hänestäkin tuli flättäri.

      Voisiko hiljeneminen oikeasti olla jonkunlainen todiste, siitä että vaienneet eivät usko siihen mihin he ehkä sittenkin uskovat? Hiljenemisen syitä voi olla useita. Tärkein on ihmispelkko tai pelkko rangaistuksesta, taikka perhe- ja ystävyyssuhteet. Syynä voi olla myös mahdolliset vainot ja pilkat. On jo monet kerrat todettu, että ihmiset ovat niin aivopestyjä asian suhteen, etteivät edes jaksa kuunnella mitä toisella on sanottavana, vaikka hänellä olisi uskostaan paljon todisteita näytettävänä. Jos ei edes välitä kuunnella tai itse tutkia noita asioita, niin on tietenkin helpompaa seistä vainoajien joukossa.

      Flättäreiden kesken on kiertämässä vitsi, mikä varmaan jossain mielessä voi olla tottakin. Poika meni isänsä luo ja tunnusti olevansa homo. Isä sanoi hänelle, että ”Saat olla mitä olet, ja rakastan sinua kaikesta huolimatta”. Sen jälkeen poika sanoi, että olisi vielä toinenkin asia kerrottavana. Isä kysyi että mitä. Poika vastasi, ”Uskon että Maa on litteä”. Siihen isä vastasi äkäisenä, ”Häivy ulos talostani”. Sitten on tietenkin vielä sekin vitsi, että kun menet kapakkaan kertomaan baarimikolle, että uskot että maapallo onkin vain jättiläiskilpikonna, jonka selässä liikumme ja olemme, niin siihen tulee vastauksena, ”Mielenkiintoista. Kerro lisää”. Mutta jos sama henkilö olisi sanonut, ”Minä uskon että Maa on litteä ja liikkumaton”, niin vastaus olisi ollut, ”Häivy ulos kapakastani”. Tässä videossa nähdään millainen tyypillinen reaktio on kun kerrotaan että Maa on litteä:
      https://youtu.be/2RoMSluJk-Y?t=6

      Vastaavanlaista suhtautumista löytyy myös uskonnollisissa piireissä. Menepä kadulle julistamaan että ”Minä uskon Jumalaan”. Siitä ei välttämättä tule mitään ongelmia, koska Saatanakin uskoo Jumalan olemassaoloon, ja valtaosa suomalaisista uskovat edelleenkin, että jokin korkeampi ”olento” on olemassa, joka on luonut maailmankaikkeuden. Jumalan tunnustaa jopa vapaamuurarit, musliimit ja juutalaiset. Jumalan tunnustaminen ei ole mikään ongelma. Mutta jos huudat kadulla että ”Minä uskon että Jeesus on Herra (pomojen pomo), ja ainut tie Isän Jumalan tykö”, niin johan siihen reagoidaan täysin eri tavalla. Silloin henkivallat alkavat äärimmäisissä tapauksissa taistelemaan vastaan ihmisten kautta, joko heissä, taikka kiven heiton päässä. Kepit ja nyrkit saattavat heilua ja puukkomiehet saattavat riehua edessäsi. Olen omin silmin nähnyt ja kokenut tuon kaiken, sekä kotimaassa että ulkomailla. Väkivalta on useimmiten ollut vain henkistä, vaikkakin muutaman kerran myös fyysistä. Olen ollut vainon kohteena vuosikymmeniä uskoni takia Jeesukseen. En ole silti koskaan seissyt yksin vaikeina aikoina, vaan hänen rakkautensa ja läsnäolonsa Pyhän Hengen kautta on ollut minun kanssani.

      Toisekseen ihmettelen miksi näistä tuhansista ihmisistä vain murto-osa uskaltaisi näistä asioista puhua.

      Oletko jo kuunnellut sen videon jossa hollantilaisessa lentoyhtiössä ollut naislentäjä menetti lentäjän uransa koska uskoi ja puhui litteästä Maasta? Hänet siirrettiin toisenlaiseen tehtävään ja jopa laitettiin kallonkutistajan tutkittavaksi pari kertaa. Päästä ei löytynyt mitään vikaa, ja myös ÄO vaikuttaa olevan varsin korkealla. Hän osaa hyvin perustella uskomuksiaan. Hänkään ei usko että gyroskooppi voisi toimia pallolla. Hän on elävä esimerkki siitä miten voi käydä, jos tulee ulos hiljaisuudestaan ja kertoo mihin uskoo. Joko nyt ymmärrät miksi kaikki eivät puhu uskostaan? Ja vieläkin sinä ihmettelet että on niin vähän litteään uskovia lentäjiä? Vastaus siihen on yksinkertaisesti se, että me emme tiedä kuinka paljon heitä on. Kaiken kukkuraksi, uskovien määrä ei edes todista litteän Maan puolesta taikka vastaan! On typerää edes ajatella että määrä todistaisi jollain tapaa Maan muodosta. Yläpuolella oleva artikkeli ei ole kirjoitettu todisteeksi litteästä Maasta, vaan todisteeksi siitä että monet lentäjät uskovat lentävänsä sellaisen Maan yläpuolella joka on litteä.

  2. Mielenkiintoinen sivusto!

    Aika vaikeaa on niellä se että maa olisi litteä vaikken osaakaan vastata esimerkiksi valokuvatodisteisiin joita sinulla on.

    Vaikeinta tässä on uskoa että niin suuri salaliitto olisi olemassa. Kaikki valtiolliset avaruusyhtiöt, yksityiset avaruusfirmat, lentoyhtiöt jne olisivat mukana samassa salaliitossa. Ensimmäinen satelliitti laukaistiin Neuvostoliitossa, ensimmäinen kuulento USAssa. Näidenkin tahojen pitäisi olla samassa salaliitossa keskenään. Ja Kiinan ja Euroopan avaruusyhtiöt samoin. Samoin varmasti myös monet valtiojohtajat, kenraalit jne (pakkohan sotilas johtajien on oikeasti tietää onko niillä käytössä satelliitteja vai ei)

    Vale tuntuu vain kertakaikkiaan liian suurelta ollakseen totta ja pysyäkseen salassa vuosikymmeniä.

    Eikös maan pyöreyteen uskottu jo antiikin Kreikassa. Keskiajan kirkko ei myöskään koskaan opettanut maan olevan litteä.

    Lisäksi en ole vakuuttunut että aurinko toimii oikein litteän maan mallissa. Etelässä, esimerkiksi Australiassa, päivän pitäisi olla paljon yötä lyhyempi myös kesällä koska auringon liikerata on niin paljon suurempi kuin pohjoisessa. Aurinko myös etääntyisi paljon kauemmas joten en ymmärrä miten Australia voisi olla kesällä niin lämmin paikka kuin se on.

    Aivan varmasti on raskasta hommaa puolustaa litteää maata. Itse en ymmärrä miksi ihmiset suuttuvat kun joku puhuu tällaisia, mutta olen huomannut että ihmiset suuttuvat nopeasti ja paljon jos niille sanoo edes että evoluutio ei ole totta. Jopa uskovaiset kaverit ovat tästä suuttuneet, sen olen saanut huomata.

    Itse en suutu tämmöisistä. Kun ensimmäisen kerran kuulin litteästä maasta, nauroin, kun perehdyin lisää, kiinnostuin. En edelleenkään usko siihen, mutta nyt ymmärrän että jotkut uskovat ja he perustelevat sen omalta kannaltaan hyvin (paremmin kuin kukaan puolustaa evoluutioteoriaa)

  3. Kun hyväksyin kommenttisi spämmi ohjelmani ilmoitti minulle, että IP-osoitteesi on taas ”white listed”. Tarkoittaa ilmeisesti sitä, että kun/jos  käytät VPN:ää (siltä näyttää), niin joko sinä tai joku muu ihminen on käyttänyt samaa IP:tä aikaisemminkin ja saanut bannin, ja sen kautta on tullut syystä taikka toisesta ilmoitus spämmistä muidenkin sivustojen kautta, jolloin osoitteesi on mennyt minullakin listalle ”Black listed”, niin kauan kunnes viestin hyväksyin, jolloin se meni taas automaattisesti listalle ”White listed”. Oletko aikaisemmin kommentoinut täällä, etkä ole saanut viestiäsi hyväksytyksi?

    Roskakommentteja tulee aika paljon ja valtaosa niistä menee automaattisesti roskakoriin, vaikka en olisi niitä itse sinne siirtänyt. Toissa päivänä tuli pitkä antisemitistinen viesti jossa oli ala-arvoisia sanavalintoja. Sellaisia viestejä en tietenkään voi julkaista.

    Lähes aina roskakommenteilla on ollut yhteistä se, että ne ovat tulleet ”lainatusta” IP-osoitteesta, mikä ei ole heidän oman operaattorin kautta tullut osoite. Voi olla että tulevaisuudessa en tule enää hyväksymään laisinkaan VPN:n kautta lähetettyjä viestejä.

    Viestisi päästin läpi koska se oli mielestäni asiallinen. Eli vaikka et vielä usko litteään Maahan ja sinun on vaikeata ymmärtää miten se on voitu pitää salassa pitkän aikaa, niin se ei haittaa minua.

    Vaikeinta tässä on uskoa että niin suuri salaliitto olisi olemassa.

    Se on mahdollista juuri vaitiolovelvollisuuksien takia, sekä rangaistuksen pelon takia. Siksi suurilla yhtiöillä ja järjestöillä on omia luotettavia ja hyväksi havaittuja tiedottajia. Kuka tahansa alaisista ei saa antaa tiedotteita sisäisistä asioista. Vain harva uskaltaa kertoa miten asiat ovat. Uskaliaita on kuitenkin yllättävän paljon, vaikka ei prosentuaalisesti koko väkeen nähden. Niitä on jopa entisiä Nasalaisia. Myös lentäjiä (kuten yllä olevassa artikkelissa on esitetty).

    Ajattele asiaa pyramidin muodossa. Ylemmässä huipussa on vain harva johtaja. Alempana on paljon alaisia. Mitä ylemmäksi kipuat, sitä vähemmän siellä on porukkaa ja silti yhä enemmän tietoa. Alempana on paljon porukkaa ja vain vähän tietoa.  Ylemmässä tahossa tiedetään kaikki salassa olevat asiat. Alhaalla ei tiedetä juuri mitään, vaan lähes ainoastaan vain sen, minkä heidän kuuluukin tietää, jotta voisivat hoitaa ne hommat jotka ylhäältäpäin on määrätty tehtäväksi. ”Hyvä veli”-yhteiskunta on rakennettu samalla tavalla. Kyllä nuo rapparit asian tietävät. Tässä ei ole mitään uutta. Monet uskaltavat puhua vasta kun ovat ”eläköityneet”.  Silloin ei ole enää vaaraa työnsä ja tulolähteensä menettämiseen, vaikkakin sakko- ja jopa vankeusrangaistukset voivat olla vielä mahdollisia.

    Aivan varmasti on raskasta hommaa puolustaa litteää maata.

    En sanoisi niin. Tämähän on vapaehtoinen harrastus. Välillä puolustan ja välillä jätän puolustamatta.  Sitten jos se muuttuu liian raskaaksi niin jätän tämän harrastuksen, vaikka jäisinkin uskomaan litteään Maahan. Kukaan ei ole tähän pakottanut. Sitten tämä muuttuisikin raskaaksi, jos yrittäisin todistaa että olen itse aina oikeassa, joka ikisessä asiassa.  Olen vapauttanut itseni sellaisesta taakasta, että minun pitäisi olla aina oikeassa. Minulle on helpompaa sanoa etten tiedä ihan kaikkea. Ehkä vain murusia sieltä täältä. Haluan silti esittää asian miten niihin uskon, ja jokainen lukija saa sen jälkeen itse päättää mihin uskovat.

    olen huomannut että ihmiset suuttuvat nopeasti ja paljon jos niille sanoo edes että evoluutio ei ole totta. Jopa uskovaiset kaverit ovat tästä suuttuneet, sen olen saanut huomata.

    Ikävä juttu. Koen jonkunlaista myötätuntoa. Meitä on moneen lähtöön. En itsekään usko evoluutioon. Ainakaan sellaisena kun se esitetään.  Uskovatko nuo uskovaiset kaverisi että he ovat apinoista lähtöisin? Kun heistä tulee Raamattuun uskovia ihmisiä, he eivät voi enää uskoa että ovat apinoiden jälkeläisiä jotka pyörivät maapallon mukana yhtä aikaa akselinsa ympäri 1670 km/h (päiväntasaajalla), auringon ympäri 107000 km/h,  galaksin ympäri 800000 km/h, ja kaiken kukkuraksi, vielä galaksin oma eteneminen tyhjiössä 2,1 miljoonaa km/h.

    Etelässä, esimerkiksi Australiassa, päivän pitäisi olla paljon yötä lyhyempi myös kesällä koska auringon liikerata on niin paljon suurempi kuin pohjoisessa.

    Kuinka paljon lyhyempiä ja millä leveysasteilla? Laajempi liikerata ei ole mikään ongelma litteän Maan mallissa, koska auringon vauhti on siinä sitä nopeampi, mitä etelämmässä sen rata kulkee, niin että jos tarkkailisit sitä pohjoisnavalta, sen liike olisi sivusuuntaisesti aina 15 astetta per tunti (silloin kun se on nähtävissä), ja 15° X 24 tuntia on aina yksi kokoinen kierros (360°) mikä on sama kuin yksi aurinkovuorokausi, siitäkin huolimatta että auringon kierrosvauhti vaihtelisi eri leveysasteilla. Asian ymmärtää selkeämmin jos katsoo jostain litteän Maan kartasta pohjoisnavalta lähteviä säteittäisiä viivoja kohti jäävallia. Jokaisen kahden vierekkäisen viivan väliin mahtuu 1 tunti kierrosaikaa ja kaikkien viivojen väliin 24 tuntia. Etelässä ne viivat ovat kauempana toisistaan kun pohjoisessa. Ihmekös Australian kesäyöt ovat yllättävän kylmiä. Vähän liiankin kylmiä jotta kesäaurinko etelässä todistaisi yöttömistä öistä Etelämantereella. Muutamia videoita olen löytänyt Yotubesta joiden avulla yritetään todistaa helposti höynäytettäviä että Etelämantereella olisi myös yöttömiä öitä. Mutta muut flättärit ovat jo ehtineet analysoida niitä. Ovat havainneet että ne ovat feikkejä ja manipuloituja otoksia. Yksi niistä oli sellainen jossa viimeiset pilvet olivat täydellisen samat kuin ensimmäiset pilvet vuorokautta aikaisemmin. Toinen  niistä taisi olla myös sellainen, että se vuorokausi oli filmattu pätkissä eikä kokonaisen vuorokauden ajan. Sen paljasti varjot lumessa.

    Aurinko myös etääntyisi paljon kauemmas joten en ymmärrä miten Australia voisi olla kesällä niin lämmin paikka kuin se on.

    Australiassa kesäpäivien korkeat lämpötilat johtuvat siitä, että Kauriin kääntöpiiri kulkee sellaisella leveysasteella joka on likimain Australian keskiosan halki. Siellä nähdään siis monin paikoin auringon suoraan pään yläpuolella, josta syystä aurinko lämmittää tehokkaammin korkeassa kulmassa maaperää. Sitä aikaa kun aurinko liikkuu siellä kaikkein korkeimillaan, sitä he kutsuvat kesäpäivänseisaukseksi syystäkin (”summer solstice”), koska silloin auringon keskimääräinen korkeus muuttuu äärimmäisen hitaasti eri korkeudelle. Brisbanen kesäpäivänseisauksen molemmin puolin, yhteensä 3 viikon aikana, päivän pituus muuttuu vain noin 25 minuuttia, mikäli tilastoihin on uskomista. Ja Coral Bayssä, joka on Australiassa vieläkin lähempänä Kauriin kääntöpiiriä, siellä päivänpituuden muutos on 3 viikon aikana vain noin 22 minuuttia.

    Kun ensimmäisen kerran kuulin litteästä maasta, nauroin, kun perehdyin lisää, kiinnostuin.

    Sama täällä. Pidin litteäseen uskovia ihmisiä omituisina ja jopa yksinkertaisina, ennen kuin aloin tutkimaan asioita. Mutta vain ajatuksen tasolla. Nyt istun heidän kanssaan samassa veneessä, omituisena ja yksinkertaisena.

  4. Kommenttini katoavat kun yritän lähettää niitä

    En ole kommentoinut aiemmin, eikä kukaan muukaan ole samalla laitteella yrittänyt kommentoida

    Josko tämä nyt menisi perille?

  5. No nyt meni. Homman raskaudella viittasin siihen mitä kirjoitit vastatessasi toiselle tämän artikkelin kommentoijalle ihmisten suhtautumisesta.

    Jotkut vaan haluavat olla katu uskottavia tms uskovia varmaan kun ovat sitä mieltä että luonnontiede täytyisi pitää erillään uskonasioista tai jotain.

    Ne eivät vain tajua ettei luonnontiede tue tämän maailman virallista liturgiaa sattumasta ja mutaatioista ja luonnonvalinnassa.

    Arvasin kyllä ettet usko evoluutioon. Jos uskoo että maa on litteä niin on kyllä varmaan ottanut jo koko paketin 🙂

     

  6. ”Uskovatko nuo uskovaiset kaverisi että he ovat apinoista lähtöisin?”

    Kaiketi jotenkin niin että tietyssä historian ja kehityksen kohdassa Jumala puhalsi apinaan tai vastaavaan nisäkkääseen henkensä ja siitä lähtien suku olikin ihmisiä ja Jumalan kuvia

    Tai noin ainakin olen kuullut teistisen evolutionistin asiaa opettavan.

    Eivät ainakaan usko että dinosaurukset ja ihmiset luotiin samalla viikolla jne kuten Mooseksen kirja opettaa. Se ei kuulemma ole kirjaimellisesti otettavaa tekstiä.

    ”Kun heistä tulee Raamattuun uskovia ihmisiä, he eivät voi enää uskoa että ovat apinoiden jälkeläisiä jotka pyörivät maapallon mukana yhtä aikaa akselinsa ympäri 1670 km/h (päiväntasaajalla), auringon ympäri 107000 km/h,  galaksin ympäri 80000 km/h ja kaiken kukkuraksi, vielä galaksin oma eteneminen tyhjiössä 2,1 miljoonaa km/h.”

    Minä en usko maan pyörivän, koska Raamattu sanoo sen olevan paikallaan. Olen pyöreään maahan uskovansa tulkinnut todellisuutta näin:

    Vaikka maa pyörii auringon ympärillä, täytyy muistaa että myös aurinko liikkuu, se minkä ympärillä aurinko pyörii liikkuu myös jne.

    Suhteellisuusteorian (ja nykyisen valtavirtatiedemiesten) mukaan maailmankaikkeudesta ei voida määrittää tiettyä keskipisteestä, tai, keskipiste voi olla mikä tahansa piste.

    Uskon siis maapallon olevan maailmankaikkeuden keskellä, paikallaan, koko muun avaruuden pyöriessä ympärillä.

    En oikein ymmärtänyt sitä mitä kerroit auringon nopeudesta. Jos aurinko kulkee etelässä nopeammin, täytyyhän myös päivän olla silloin lyhyempi, eihän se voi liikkua nopeammin vain yöaikaan

     

  7. Vielä yksi kommentti, vaikka samaanhan mun olisi pitänyt kaikki kirjoittaa.

    Tarkoitan siis sitä että jos aurinko liikkuu etelässä nopeammin niin keskipäivä (suoraan auringon alapuolella) tietyssä paikassa menee ohitse nopeammin kuin pohjoisessa. Eli auringon kulkiessa Australian yli, se kestää paljon vähemmän aikaa kuin se että aurinko kulkee Australian kokoisen alueen yli Euroopassa toisena vuodenaikana

  8. Tulipa vain mieleen, että jos kerran Aurinko menee Australian kesällä suoraan Australian yli, niin minusta sen on silloin mahdollista viipyäkin taivaalla pidempään, vaikka sen liike olisi nopeampaa. Mistäpä tiedämme vaikkapa Aurinko olisi samalla myös maasta nähden korkeammalla kuin silloin, kun se kiertää pohjoisempana. Jos se olisi korkeammalla (eli välimatka maasta aurinkoon), niin se näkyisi pidempään.

    Haluaisin liittää tähän kuvan kääntöpiirien asemasta maan yllä, mutta en osaa.  Jokainen voi kuitenkin kuuklettaa kääntöpiirit kuvahaulla ja saada esiin kuvia (maapallosta tietenkin, mutta niinhän ne virallisesti aina ovat), joista näkyy kääntöpiirien sijainnit. Meidän kesällä kesäpäivänseisauksen aikaan Aurinko on Kravun kääntöpiirillä eli silti aika kaukana meistä. Sehän kulkee silloin Pohjois-Afrikan yllä. 🙂  Silti näemme Auringon monta tuntia, koska olemme sen kiertämän kehän sisäpuolella ja se on tarpeeksi korkealla maasta nähden, jotta sen voi nähdä kaukaakin.

    Tais olla sekava selitys – anteeksi. 🙂

  9. Kiitos Pete! Olet nähnyt paljon vaivaa kerätessäsi näitä videoita ja kirjoittaessasi noita selityksiä. Toivottavasti pystyn ottamaan aikaa, jotta voin käydä niitä myös läpi. 🙂

    • Kiitos itsellesi, siitä että uskot Maan olevan litteä ja kun jaksoit kommentoida. Juu, ymmärrän kyllä jos et ehdi kaikkeen tutustua. Aika on kortilla ja vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Pitäisi välillä ehtiä myös nukkua, käydä töissä ja seurustella perheväen kanssa.

      Ei hätää. Minulta löytyy ymmärrystä kiireisiin. Sinulla ei ole täällä mitään velvotteita vaikka arvostan jokaista asiallista kommenttia ja mielipidettä, sekä mahdollisia tutkimustöitä aihepiiristä. Se vie paljon aikaa.

  10. Nämä lentäjien todistukset ovat ehdottomasti parasta antia muita juttuja yhtään väheksymättä. Uskoisin monien muidenkin lentäjien olevan samoilla linjoilla, mutta aika ei ole vielä kypsä kaapista tulemiselle. Flättäriksi tunnustautuva reittikoneiden lentäjä saattaa menettää duuninsa, jos näistä asioista erehtyy ääneen puhumaan.

    Täytyy tässä itsekin antaa tunnustus ja kiitos Petelle asiantuntevuudesta ja omistautuneisuudesta.

  11. Maapallo on pyöreä ja me elämme sen sisäpuolella.  Todisteet siitä on sinulla jaloissasi.  Nimittäin kengät.  Kengät kuluvat aina kärjestä ja kantapäistä.  Se todistaa että elämme pallon sisällä.  Jos maapallo olisi litteä kengät kuluisivat luonnollisesti tasaisesti.

  12. Vaan miettikääpä sitä mahdollisuutta , että maapallo on samanaikasiesti sekä pyöreä että litteä. Näinoleen kaikki ovat asiassa oikeassa, näkökulmasta riippumatta.

  13. Hei

    miksi kommenttiani ei julkaistu? Totesin vain että avaruudessa ei ole suuntia, eli emme ole pää alaspäin esim. Australiassa. Ja mihin ovat hävinneet litteän maan puolestapuhujat? Viimeisin keskustelu vuodelta 2019. Ja miksi ette hyväksy kriittisiä kommentteja? Eikö kritiikille ole sijaa?

    Yt. AK

    • miksi kommenttiani ei julkaistu?

      Siksi koska en saanut sähköpostiini mitään automaattista ilmoitusta edellisestä kommentistasi (3.4.2020). Välillä automatiikka toimii ja välillä ei. Syytä en tuohon tiedä. Sivustoni päivitykset ovat ainakin ajantasalla (yleensä on), joten ne eivät pitäisi olla syynä epäkohtaan.

      Totesin vain että avaruudessa ei ole suuntia, eli emme ole pää alaspäin esim. Australiassa.

      Mikäli Maa olisi pallo, ja Australia ja Suomi olisivat siellä missä niiden sanotaan olevan kyseisessä pallossa, niin silloin meidän suomalaisten perspektiivistä aussit kävelevät pää alaspäin. Täällä Helsingissä löytyy eräs aussi-baari jonka julkisivussa baarin nimi on kirjoitettu näyttävästi ylös alas. Heillä näyttää olevan huumori tallella.

      Ja mihin ovat hävinneet litteän maan puolestapuhujat?

      Täällä ei ole edes koskaan ollutkaan hirveästi litteään Maan uskovia. Vain muutamia. Suurin osa foorumin teksteistä on minun ja Polariksen. Jos harvoin tulee mitään uusia kirjoituksia muilta, niin kait sitä jossain vaiheessa kyllästyy kirjoittamaan aina samoista asioista, joita on jo moneen kertaan käsitelty ja esitetty. Pitkälti se on myös omaa syytäni kun en ole ollut täällä kovin aktiivinen moneen kuukauteen. Se ei kuitenkaan tarkoita etten enää uskoa litteään maanpiiriin. Uskonhan minä. Olen tehnyt aika paljon uusia tutkimuksia joista ehkä vielä joskus kirjoitan.

      Ja miksi ette hyväksy kriittisiä kommentteja? Eikö kritiikille ole sijaa?

      Toisinaan hyväksyn ja toisinaan en. Kaikella on rajansa. Monet pallouskovien teksteistä on ollut vain pintapuolista ja päättymätöntä väittelyä joka ei johda mihinkään, ja jopa halveksuntaa. Minulla ei ole edes riittävästi aikaa tai mielenkiintoa vastata sellaisiin viesteihin jossa pyritään mainostamaan maapalloa totuutena. Koska tämä sivusto on pyhitetty esittämään litteän Maan todisteineen ja miten se toimii, niin ei ole mitään järkeä edes hyväksyä kaikkia opposition tekstejä. Niistähän voi halutessaan kirjoitella sivustoilla jossa uskotaan heliosentrismiin tai vaikkapa Suomi24-foorumilla. Joten kaikille riittää tilaa, jonnekin.

      Taannoin ilmoitin foorumissa miksi olen asettanut rajan sille mitä täällä saa kirjoittaa:

      ”Olen jo täysin vakuuttunut siitä, että jos annan trollien riehua täällä kuten haluavat, se olisi verrattavissa siihen, että raittiussivujen omistajat antaisivat alkoholistien kertoa sivuillaan, että ne ja ne viinakset maistuvat hyvälle ja että niitä kannattaa kokeilla. Tai toisena esimerkkinä, että annetaan abortin vastaisilla sivustoilla mainostaa hentoja kortsuja jotka eivät kestä edes normaalia tökkimistä.”

      Foorumin kategoria ”Todisteet maapallosta” on yhä käytössä sellaisille ihmisille, jotka haluavat yrittää todistaa että Maa on pallon muotoinen. Mutta seulonta on sielläkin tiukentunut. Se tarkoittaa, että esitetyt todisteet maapallosta jotka eivät ole erittäin hyvin perusteltuja, ne eivät tule menemään seulonnan läpi. Olen etsimällä etsinyt todisteita siitä, että Maa on pallon muotoinen joka pyörii noin 1670 km tunnissa kuvitellun akselinsa ympäri, ja vieläpä seuraa aurinkoa spiraalin muotoisella radalla, 110000 km:n tuntivauhdilla. Sellaisia todisteita en ole löytänyt. Pikemminkin näen omin silmin että se on aurinko joka liikkuu meidän ympäri. Joten siltä osin, ja monista muistakin syistä, en voi uskoa siihen että elämme hurjaa vauhtia eteen päin liikkuvalla vesipallolla.

      Toivotan sinulle hyvää illan jatkoa, ja siunattua koronatonta elämää.

Vastaa käyttäjälle Juha Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*