Laskemassa Helsingin kiertoliikettä funktiolaskimella

Tämä mainio laskin löytyy Chromen Web storesta nimellä "Scientific Calculator".

Monet jo tietävät miten voi laskea heliosentrismissa maaperän kiertovauhdin. Te jotka jo tiedätte asian, älkää välittäkö tästä ohjeesta. Tämä laskentatavan ohje on lähinnä sellaisille ihmisille, jotka eivät aikaisemmin tienneet miten se lasketaan, ja joita asia kiinnostaa.

En ole koskaan ollut hyvä matematiikassa, ja siksi olen käyttänyt pääasiallisesti valmiita laskureita joihin oikeat kaavat on ohjelmoitu valmiiksi (esim. maapallon kaarevuuslaskureita). Mutta jokin aika siten otin itseäni niskasta kiinni. Yritin oppia jotain uutta ja näpräilin jonkin aikaa funktiolaskimella.

Apuna funktiolaskin, Google Maps ja Helsingin leveyspiiri

Jos haluat tietää mikä on auringon laskennallinen vauhti maapallon eri leveyspiireillä, niin riittää että sinulla on käytössä jonkunlainen funktiolaskin, oletettu kiertovauhti päiväntasaajalla (yleensä 1670 km/h) ja tiedossa oleva paikan leveysaste.

Jos sinulla ei ole omaa funktiolaskinta, voit käyttää netin ilmaisversioita. Esimerkkinä sellaisista  ovat ainakin nämä kaksi (niitä löytyy myös Google Play:stä):

1) Suoraan nettisivulta laskurini.fi.
2) Laajennus Chrome-selaimeen.

Google Mapsista saat selville leveyspiirin koordinaatit mistäpäin tahansa maailmaa, klikkaamalla oikealla hiiren napilla haluttua kohtaa, ja sen jälkeen valitsemalla ponnahdusvalikosta tekstin ”Mitä täällä on?”. Silloin näet paikan koordinaatit. Koordinaattien ensimmäiset numerot ovat ne joita sinun pitää käyttää, mikäli haluat laskea auringon näennäisen nopeuden (taikka maapallon kiertovauhdin akselinsa ympäri). Jälkimmäisistä numeroista ei tällä kertaa tarvitse välittää.

Alapuolisessa laskentaesimerkissä otan Helsingin päärautatieaseman kiertovauhdin. Sen koordinaatit ilmoitetaan olevan 60.171149, 24.941657. Numerot 60.171149 otetaan laskentaan, koska ne ovat leveyspiirin koordinaatit (eli latitudi). Numerot 24.941657 ei tällä kertaa oteta mukaan laskelmaan, koska ne ovat pituuspiirin koordinaatit (longitudi). Tässä tapauksessa numerosarja 60.171149 kertoo meille, että kyse on leveyspiiristä joka on 60,171149 astetta pohjoista leveyttä (mikä on sama kuin 60 astetta, 10 minuuttia ja noin 16 sekuntia). Jos joskus tulee tarvetta muuttaa noita desimaalilukuja muotoon jossa näkyy myös minuutit ja sekunnit, niin siihen tarkoitukseen löytyy useita valmiita muuntimia. TÄSSÄ on yksi varteenotettava. Samaisella laskurilla voi myös muuttaa asteet, minuutit ja sekunnit desimaaliluvuiksi.

Selvitetään mikä on laskentatapa saada selville auringon näennäinen, mutta ei todellinen nopeus heliosentrismissä. Se näennäisyys on uskomuksessa sama kuin maapallon pyörimisvauhti kuviteltavissa olevan akselinsa ympäri. Kyseisestä nopeudesta käytetään usein termiä ”ground speed”. Se viittaa auringon zeniittien siirtymisnopeuteen yhdestä paikasta toiseen maan pinnalla. Aurinko on zeniitissä silloin kun se on suoraan pääsi yläpuolella. Sellaista ilmiötä ei koskaan nähdä Suomessa koska asumme liian pohjoisessa. Heliosentrismissä se Auringon ”ground speed” viittaa myös maapallon kiertonopeuteen kuvitteellisen akselinsa ympäri, mutta ei koskaan auringon nopeuteen. Sillä onhan kaikesta huolimatta sillä tavoin, että Nasan heliosentrismissa auringon etenemisvauhti halki Linnunradan on huikeat 828000 km tunnissa, samalla kun koko aurinkokunta seuraa sitä kuin hai laivaa liikkumalla spiraalinmuotoista rataa. Tuossa liikkeiden harmoniassa taivaankappaleet eivät ole törmänneet toisiina miljardiin vuosiin. Kyse on tietenkin näennäistieteestä eikä tieteestä, sillä hurjasta 828000 km:n tuntivauhdista ei ole mitään todisteita, eikä päätelmään ole päästy käyttämällä tieteellisiä menetelmiä, vaan ainoastaan arvailuja ja rutkasti mielikuvitusta.

Mikä on kiertovauhti Helsingissä?

Jos olet helsinkiläinen ja joku kysyy sinulta, ”Millä nopeudella maapallo pyörii akselinsa ympäri Helsingissä?”, niin mitä sinä vastaat? Se on hyvä kysymys koska vauhti ei voi olla sama kuin ekvaattorilla. Itse vastaisin hyvällä omallatunnolla, että maapallo ei pyöri lainkaan, koska en näe enkä tunne pyörintää, eikä se pyörimisvauhti vaikuta äänen etenemisnopeuteen millään, toisin kuin esimerkiksi vastatuuli. Näen omin silmin että se on aurinko joka liikkuu pääni yläpuolella, ja huomaan että tuulet liikkuvat pääosin sattumanvaraisiin suuntiin ilman maapallon pyörimistä. Mutta mikäli sittenkin haluamme vastata kysymykseen, sillä tavalla kun meidän oletetaan vastaavan, niin voimme sanoa että se on noin 830,67 kilometriä tunnissa.

”Joko viimein vihdoin pääset siihen miten kiertovauhti lasketaan? Aargh!”

Vauhdin saadaan laskettua näin:

1) Aktivoidaan funktiolaskimessa asteet, painamalla kerran ”Deg” (= degrees).
2) Syötetöön laskimeen Helsingin rautatieaseman leveysasteen, mikä on 60.171149, ja painetaan nappia ”Cos” (= kosini). Näkyviin tulee desimaaliluku 0.4974108569.
3) Kerro se päiväntasaajan kiertovauhdilla 1670 km/h (eli laske 0.4974108569 x 1670).
4) Paina merkkiä =. Selviää että maapallon kiertovauhti Helsingin keskustassa on noin 830,67 km/h.

Jos olet muualla kuin Helsingissä, niin otat silloin tietenkin kyseisen paikan leveysasteen eikä Helsingin. Periaatteessa desimaaleja ei tarvita noin paljon. Neljä riittää vallan mainiosti. Kuusi desimaalia on turhaa hienostelua.

Maantieteellisellä pohjoisnavalla (90°) maapallon kiertovauhti on samalla laskumenetelmällä 0 km/h. Mutta sehän onkin vain tilastoharhaa.  Vai onko sittenkään? Karusellin keskiö pyörii sittenkin yhden kierroksen ympäri yhden aurinkovuorokauden aikana vaikka funktiolaskin kertoo että kyse on nollavauhdista. On tietenkin mahdottomuus että joku liikkuu jos vauhtia ei ole, vai kuinka? Jos haluaa kuvitella että olematon akseli on yhtä paksu kuin nuppineula, niin toki se silloin näyttää pysyvän paikallaan. Mutta akselia ei tietenkän ole olemassa. Sen kuvitteellista olemassaoloa on pakko selittää, jotta ymmärtäisimme mitä he haluavat meidän ymmärtävän. Sitä tarvitaan mm. vuodenvaihteiden tai ratatasojen selittämisessä globaalin tiedekerhon fantasiassa.

Tilastoharhaa pyörimisvahtiin

Tilastoharhaa pyörimisvauhtiin ei tule ainoastaan edellä mainituista syistä että ”nuppineula” sittenkin pyörii vaikka ei siirry pois, vaan myös siitä syystä, että tähtitieteessä ei osata vieläkään päättää, mikä on maapallon halkaisija napojen kautta, ja millainen matka on päiväntasaajan ympäri. Annetaan kyllä yhtä sun toista numeroa, vieläpä kertoen että navat ovat litistyneet. Mutta ainakin tällä hekellä Google Mapsissa ja Google Earthissä napojen kautta oleva etäisyys ovat eri mittaisia. Silti ei kumpanenkaan malli ole litistynyt navoista, vaan pallukat ovat molemmissa täysin pyöreitä. Väitteeni paikkansapitävyys saa selville pienellä vaivannäöllä. Ympärimatkat Google Mapsissa ovat muutamia kymmeniä kilometrejä lyhyemmät kuin Google Earthissä. Se oli tilanne kun viimeksi asian tarkistin ja huomenna voi tilanne toki olla jo toinen.

4 Kommentit

  1. Ensinnäkin kiitos loistavasta ja parhaasta suomenkielisestä sivustosta. Olet tehnyt valtaisan työn selvittäessäsi ja kansantajuisesti kertomalla hyvin vaikeita asioita.

    Kaikki naperot ymmärtävät että seisomme litteällä maalla päät ylöspäin. Siksi opettajan kertoessa meille että Australiassa ihmiset kävelevät päät alaspäin järkytyin ja pidin opea tärähtäneenä. Alistuin kuitenkin yhteisön painostuksesta ja asia hautautui kymmeniksi vuosiksi. Ajan ja mielen täyttivät aivan muut arkielämän asiat joita toden teolla riitti.

    Nyt iän kartuessa ovat arkipuuhat vähentyneet ja internet tullut tutuksi muutenkin kuin työhön liittyvissä asioissa. Törmäsin kai sattumalta Flat Earth- teorioita käsitteleviin kirjoituksiin ja videoihin. Sama vanha yksinkertainen napero- aikainen ajatus tuli taasen mieleeni ja ryhdyin tutkimaan asiaa tarkemmin. Nyt olen vakuuttunut että Maa on litteä. Kylkiäisinä on tullut vahva epäily kehitysoppiin. Dinosauruksetkin ovat nähdäkseni vain bisnesmiesten valeita.

    En ole koskaan ennen ollut kovin uskovainen mutta tämä palloteorian ja kehitysopin hylkääminen on saanut minut ajattelemaan ihmisen luomista ja saanut minut uskomaan Jumalaan.

     

     

    • Ensinnäkin kiitos loistavasta ja parhaasta suomenkielisestä sivustosta.

      En ole tuota ansainnut, Viktor. Myönnän toki, että pienelläkin rohkaisulla on oma merkityksensä työn jatkuvuuden kannalta. Sen kautta työ tuntuu merkityksellisemmältä. Kiitos paljon kannustavista sanoista.

      En ole koskaan ennen ollut kovin uskovainen mutta tämä palloteorian ja kehitysopin hylkääminen on saanut minut ajattelemaan ihmisen luomista ja saanut minut uskomaan Jumalaan.

      Kiva kuulla että sinulla on usko Jumalaan, taivaitten ja Maan Luojaan. Moni ihminen on tullut uskoon sen jälkeen kun ovat ymmärtäneet että Maa on litteä. Ja monet ovat uudistuneet uskossaan, kun ovat tajunneet että Maan ihmiset ovat Jumalan silmissä erityisasemassa suunnittelun tuloksena. Siitä löytyy monia esimerkkejä Rob Skiban kotisivuilla: http://www.testingtheglobe.com/testimonies.html

  2. Hyvät ihimiset, tutustukaa, miten toimii GPS teidän kännykköissä (ja satelliittipohjainen GPS-teknologia), sitten pääsette nopsasti litteän maan erehtyksestä takaisin kärrylle (elikkä pallolle).

    • Usko mihin uskot. Mutta yksi asia selväksi… minulle on turha sanoa että pitäisi tutustua siihen miten GPS toimii kännykässä, ja miten satelliittipohjainen teknologia toimii. Olen jo tutkinut asiaa useamman vuoden ajan, ja minulla on jopa omakohtaisia kokemuksia siitä miten ja minkä kautta yhteys muodostuu, sekä milloin GPS toimii ja milloin ei. Tiedän myös mitkä asiat vaikuttavat siihen miksi GPS ei aina toimi. Enkä ole ainut joka sen tietää. Yhtälailla voisin minäkin sanoa sinulle, että tutki edes muutaman vuoden satelliiteista tietoja joita on vaikeata löytää Googlen avulla, niin pääset nopeasti pallomaailman erehdyksestä pois. Mutta sellainen lähestymistapa olisi järjetöntä. Mitään ei todisteta yhdellä taikka kahdella lauseella, saatikka nyt ylimielisellä käyttäytymisellä.

      Sinun kannattaisi käyttää hakukonetta DuckDuckGo kun haet sellaista tietoa satelliiteista joita Google ei halua rankata kovinkaan korkealle jotta ihmiset eivät löytäisi niitä. DuckDuckGo ei sellaista manipulointia harjoittele, vaan sen algoritmit kohtelee kaikkia sivuja tasavertaisesti riippumatta siitä mikä on sivustoissa esitetty uskomus kirjoitetuista aiheista. Sivustojen ylläpitäjien hakukoneoptimointi on jo toinen seikka, mikä on tärkeä asia sivuston näkyvyyden kannalta hakutuloksissa, mutta se ei liity tasa-arvoisuuteen vaan puhtaasti optimointiin jotta hakukonet tietäisivät mitä ollaan etsimässä ja kuinka paljon sivustojen sisältö vastaa haettua aihetta.

      DuckDuckGon kautta löytyy runsaasti totuudellista tietoa satelliiteista jos vain jaksaa paneutua asiaan. Voit aloittaa vaikkapa hakusanoilla ”satellite hoax”. Jos tuntuu siltä ettei kerta kaikkiaan enää jaksa ammentaa lisää tietoa satelliiteista, niin voi välillä kuunnella rentouttavaa musiikkia mikä on lääkettä stressaavaan tutkimustyöhön:

      https://youtu.be/bS4jPjs6JPw

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*