Eestin Energian savupiippu todisti jälleen litteän Maan todellisuuden

Eilen oli todellakin superhyvä valokuvauspäivä niille helsinkiläisille jotka halusivat valokuviensa kautta todistaa ”pallopäille” että elämme litteän Maan päällä. Tosin, voi olla, että olin eilen ainut helsinkiläinen litteän Maan ystävä, joka sellaiseen valokuvaukseen pyrki, vaikkakin tiedän että samoin ajattelevia ihmisiä on Suomessa jo aika paljon. Toivottavasti näin ei ollut, että olin ainut. Haluaisin nimittäin että kaikki mahdolliset ”littanapäät” ja vieläpä ”pallopäät” ottaisivat kaukoputket ja kamerat esille kuvataksensa kaukaisia kohteita hyvän sään aikaan, jonka jälkeen he julkaisisivat niitä sosiaalisessa mediassa. Meidän keskustelufoorumia saa toki myös käyttää debunkkaamiseen jos niin tahtoo, kunhan se tapahtuu ilman sääntörikkomuksia.

Eestin Energian savupiippu näkyi Lauttasaaren lintutornista

Eilen oli lämmin ja kirkas päivä. Kuvauspäiväksi se oli todellakin ainutlaatuinen. Olen kuvannut superzoom kameralla jo useita tuhansia valokuvia viimeisen parin vuoden aikana. Mutta koskaan ei minulla ole ollut sellaista onnistunutta kuvauspäivää kuin eilen. Nimittäin, onnistuin ottamaan uusia ennätyskuvia sekä Helsingin Matosaaresta käsin (josta kuvasin Söderskärin majakkaa). Mutta ennätyksiä rikottiin myös Lauttasaaren lintutornista käsin, sillä siellä näin jonkin aikaa jopa Tallinnan mannerta ja rakennuksia. Pian tämän huipentuman jälkeen refraktio ja pilvimuodostelmat alkoivat painamaan näkymää alaspäin.

Niin, tämähän on järkyttävää tekstiä sellaisille debunkkaajille, jotka haluat kaikin keinoin todistaa minut vääräksi, sanomalla että refraktio nostaa ylös näkyviin piilossa olevia saaria ja rakennuksia (eikä suinkaan piilota mitään), niin että minä ainoastaan kuvittelen että refraktio toisinaan painaa näkymässä kohteet alaspäin. Niin ikään, minun myös annetaan ymmärtää, että silloin kun uskon näkeväni jotain ehtaa tavaraa, kyse onkin ainoastaan yläpuolisesta kangastuksesta, sun muusta optisesta harhasta, ja että todelliset kohteet ovat horisontin alapuolella maapallon kaarevuuden takia. Mutta eiköhän nyt lähdetä taas tutkimaan tätä asiaa lähemmin ja tehdään taas uusia laskelmia? Siten saamme uutta tietoutta ja entistä enemmän varmuutta uskomukseemme.

En halua tässä artikkelissa käsitellä läheskään kaikkea kuvamateriaalia jota eilen sain, vaan teen niistä myöhemmin lisää artikkeleita. Käsittelen nyt ainoastaan Eestin Energian savupiippua. Aikaisemmin tässä oli käsitelty myös Eckerö Linen matkustajalaiva nimeltään M/S Finlandia, mutta poistin sen tiedon koska etäisyyden määrittely sen osalta meni poskelleen, minkä huomasin vasta jälkeenpäin.

 

Kaarevuuslaskelman tulokset kertoo että merivesi ei ole kaareva

Jotta voisimme tietää kuinka paljon tämä mahtipontinen savupiippu pitää olla piilossa horisontin takana ”koska elämme pallolla”, meidän on syötettävä siihen tarkoitettuun laskuriin matkan pituus kamerasta kohteeseen, sekä kameralinssin korkeus merivedestä. Vastaukseksi saamme, että noilla tiedoilla piippu pitää olla 254,86 metriä horisontin alapuolella. Asian tekee erittäin mielenkiintoiseksi se, että piipun korkeus (mikä on 202,4 metriä) sekä sen alapuolisen maaperän korkeus (44 metriä) on yhteenlaskettuna 246,4 metriä. Tämä tarkoittaa kaikessa raadollisuudessaan sitä, että me emme suinkaan elä pallolla, koska jos eläisimme, koko piipun korkeus ja vieläpä maaperä sen alla painuisi ”maapallon” kaarevuuden taakse piiloon kameran linssin edessä, ja senkin jälkeen piipun yläpuolelle jää vielä yli 8 metriä ”tyhjää tilaa”. Vasta reilu kahdeksan metrin ”ylöskiipemisen jälkeen” pitäisi savupiipun huippu tulla näkyviin horisonttiviivan korkeudelle. Olet varmaan viisas ihminen ja ymmärrät mitä yritin selittää, vaikka en ehkä osannut selittää tätä oikeilla sanoilla. Mutta rittänee tuossakin jo haastetta debunkkaajille. Olisi kiva tietää miten te tämän havaintoni ja laskelmani kiistätte toisenlaiseksi.

Yläpuolisessa kuvassa näkyy mannerta, Eestin Energian savupiippu, ölysäiliöitä ja laiva nimeltään M/S Finlandia. Etäisyyttä savupiipulle oli 78,7 kilometriä Lauttasaaren lintutornista.  Kaarevuuslaskelmien mukaan savupippu ei pitäisi näkyä lainkaan kuvassa, ei myöskään öljysäiliöitä eikä mannerta. Ne pitäisi olla kaikki piilossa maapallon kaarevuuden takana. Koska ne kaikki näkyvät, me tiedämme että me emme elä pallolla, vaan litteän Maan päällä.

Varmuuden vuoksi toistan sen mitä olen joskus aikaisemmin kertonut: Käytetty laskuri laskee kaarevuudet ja oletetut piilokorkeudet oikein. Laskurin lähdekoodiin syötetyt matemaattiset laskentatavat perustuvat samoihin kaavoihin jotka on syötetty mm. AutoCad-ohjelmaan. Softa EI KOSKAAN LASKE KAAREVUUKSIA VÄÄRIN, sillä jos se sen tekisi, asia tulisi ilmi melko pian, ja yksikään arkkitehti ei koskaan käyttäisi sitä työssään, esimerkiksi kaarevien siltojen suunnittelussa. Ei ole merkitystä mitä laskuria käytät, koska ainakin ne joita olen itse käyttänyt, ne antavat saman tuloksen.

Ilmakuva Google Mapsin Earthistä

Kuvan yläreunassa olevan vaakaviivan tarkoitus on osoittaa, että kuvan alareunassa korostetut kolme säiliötä, ne mahtuvat kuvaan jonka itse otin, ja säiliöistä näkyykin vain niiden yläosat koska osa on metsän takana. Onhan edessä muutama kilometri manteretta jossa on myös paljon metsää, ja lisäksi maaperän korkeus on noin 44 metriä piipun alapuolella. Se on siis enemmän kuin kamerani linssin korkeus, mikä oli 37 metriä. Ruskehtava savupiippu vajaa 79 km:n kohdalla, se näkyy tämän artikkelin toiseksi viimeisessä kuvassa.  Siinä se näyttää siltä kuin se olisi melkein kiinni punavalkoisessa savupiipussa.

 

 

 

17 Kommentit

  1. Rehellisintä olisi kaikkien myöntää että havainto tukee litteää maata. En ole koskaan nähnyt maan kaarevuutta horisontaalisessa tasossa, edes lentokoneesta, (turha linkata mitään kameran linssin vääristämiä kuvia)… jos taas maan kaarevuuden näkisi ainoastaan vertikaali-akselilla, niinkuin usein ajatellaan, niin maan muotohan olisi sen mukaan silloin lieriö.

    Fysiikka näyttää että vesi hakeutuu aina tasoon. Myös terve järki sen kertoo, mutta Gravitaatio sotii järkeä ja muuta fysiikkaa vastaan. Gravitaation järjettömyys tulee parhaiten esille kun miettii tilannetta, jossa maailman pisimmät joet valuu pallon pinnassa kohti meren tasoa. Ne menee käytännössä ylämäkeen ja alamäkeen, vaikkei Gravitaatiossa ylös ja alas käsitteitä olekaan. Asia on yhtä metafyysinen kuin teorisoinnit rinnakkaisuniversumeista. Jos valokuva tasaisesta merestä on selitettävissä vain teorisoinneilla joita ei voida todistaa muuten kuin kehäpäätelmillä jossa maan tiedetään olevan pallo, silloin pitäisi kaikkien havaintojen kohdalla ottaa tasainen maa tarkasteluun, jos halutaan olla tieteellisesti rehellisiä. Tiede korjaa itseään valitettavan dogmaattisesti vain omaan paradigmaansa sopimaan. Maan pallomaisuus ei kuuluisi olevan kiistatonta faktaa silloinkin kun voidaan ottaa valokuva tasaisesta näkymästä melkein 80 km matkalta.

  2. Joskus pallopäät sanovat, että ”Näin itse merenrannalla seistessäni, että horisontti oli kaareva”, ja toisinaan ne sitten sanovat littanapäille (aina tilanteiden mukaan), että ”Kuvittelet vain nähneesi horisontin olevan suora, sillä eihän noin matalalta voi sellaista nähdä, vaan on noustava paljon korkeammalle”. Ja kun sitten kamerat (ilman kalansilmälinssejä) nousevat ilmapallojen avulla noin 40 km:n korkeuteen ja näyttävät littanapäille, että horisontti on piikkisuora, niin pallopäät taas sanovat, että ei sekään korkeus ole riittävä kaarevuuden näkemiseen. Mutta heti kun samalle korkeudelle nousevat kamerat ovat vaurustettu kalansilmälinsseillä – jotka vääristävät horisontin kaarevaksi – ollaan heti julistamassa, että ”Tämä näkyvä kaarevuus todistaa että elämme maapallolla”.

    Joten, otapa noista pallopäistä selvää. Toisaalta, luulisi että pallopäähän mahtuu enemmän tavaraa kuin littanapäähän, joten ihmettelen miksi sellaista päätä ei sitten käytetä loogisia päätelmiä varten. Tähän sopiikin hyvin se sanonta, että ”Ei se koko ratkaise, vaan se miten sitä käytetään”.

  3. Onko täällä kukaan lukenut Tintti-sarjakuvia? Siellähän on ne kuukäynnitkin ennustettu vähän ennen kuin niistä uutisoitiin! Mutta nyt tarkoitan lähinnä sitä klassista Tintti-kirjaa ”Seikkailu Punaisella merellä”, koska siinä kapteeni Haddock käytti koko haukkumisarsenaalinsa aivan täpölleen, ja muun muassa tiuski muslimeille, jotka vastasivat hänelle rauhallisesti, ”Me ei ektoplasma eikä pallopää. Me vain hyviä muslimeja, jotka haluta Mekkaan mennä.” (Ainakin vahvasti tuon suuntaisesti he vastasivat siinä suomennoksessa.)

    Niin, sieltäkö on tämä pallopää-termi? 😉

  4. Kyllähän Tinttiä tuli lapsena luettua, ja se olikin yksi mielenkiintoisimmista sarjakuvalehdistä. Eipä ole tullut luettua/katsottua sitä varmaan yli kahteenkymmeneenviiteen vuoteen.

    Mitä mieltä Tuomo on laiva/savupiippu-valokuvasta? Ymmärrätkö, että tuollainen kuva ei olisi mahdollista saada, siltä etäisyydeltä ja siltä korkeudelta jonka olen artikkelissa ilmoittanut, mikäli eläisimme pallolla? Eikö se saa sinua lainkaan vakuuttuneeksi littana Maastasta?

  5. 🙂 Hienoja kuvia, kyllähän tämä miettimään laittaa, joskin vaatisi mielestäni kunnollista paneutumista, jota en ole vielä harrastanut. Refraktion määrä ja kangastusten käyttäytyminen (siis se kääntyminen ylösalaisin ellei ole kaksinkertainen kangastus yms…) eri säillä siis muun muassa ovat sellaisia, joihin en ole soveltanut matematiikkaa enkä fysiikkaa vielä pahemmin lainkaan.

  6. Tintistä tuttu Professori Tuhatkauno perustuu oikeaan ”hulluun” tiedemieheen nimeltään Auguste Piccard joka rakensi hytillisen kaasupallon ja nousi ensimmäisenä ihmisenä stratosfääriin vuonna 1931. Hänen silminnäkijähavaintonsa sieltä oli ”Maa näyttäisi olevan tasainen kiekko jossa on ylöspäin nousevat reunat”. Antarktis tosiaan nousee tasaisesti ainakin 3000 m aina ”etelänavalle” asti… ties vaikka enemmänkin jos jatkaisi matkaa. Mutta ei ihme että tämä fyysikko-proffa on esitetty vähän tärähtäneenä. Kaikki tiesi että maa on pallo vaikkei mitään kuvia edes ollut. Hullujahan se puhuu jos muuta väittää…

    • Tässä on kuvia laitteesta ja tuo artikkeli Popular Science lehdestä vuodelta 1931. Keksintö oli käytännössä ilmatiivis alumiinista tehty pallo, jossa oli pienet ikkunat ulos näkemiseksi.

      http://imgur.com/gallery/miXLb

      Tämä oli mielenkiintoinen juttu, en ollutkaan ennen kuullut tästä herrasmiehestä! Melkoisen rohkeita ukkoja oli tuohon aikaan! 🙂

  7. Jos maa olisi pallo, savupiippu olisi (ilman kangastuksia) kokonaan horisontin takana piilossa. Jos se taas olisi litteä, odottaisin näkeväni Lauttasaaresta KOKO tornin, neljä punaista ja kolme valkoista raitaa. Eihän ole horisonttia, jonka taakse se piiloutuisi.

    Miksi kuvassa siis näkyy vain PUOLET tornista, jos maa on litteä? Minkä taakse alaosa kätkeytyy? Ei metsän ainakaan, puut näkyvät tietenkin kuvassa koko varreltaan ja ovat melko matalia.

    • Jäit ihmettelemään ja kysymään, miksi kuvassa näkyy vain puolet savupiipusta jos kerran Maa on litteä. Vastavuoroisesti voisi toki myös kysyä, miksi savupiippu näkyy kuvassa edes osittain, ja sen sivuissa paljon matalammat ölysäiliöt ja se toinen ruskea piippu, jos kerran eletään maapallolla? Nehän pitäisi olla kokonaan piilossa pallopäiden tekemien maapallon kaarevuuslaskureiden mukaan, aivan kuten AutoCad-ohjelmat asian laskevat, siihen syötettyjen kaavojen mukaan.

      Et ehkä tullut ajatelleeksi sitä, että kirjoittamalla ”…puut näkyvät tietenkin kuvassa koko varreltaan…” sinä tunnustit että jotakin näkyy jopa piipun alareunan edessä?

      Syy miksi et näe piippua kokonaan, johtuu siitä, että osa on metsän/puiden takana. Toinen tärkeä syy on se, että kun filmaat liki 80 kilometrin päästä, niin silloin on kameran ja kohteen välillä paljon vesihöyryä joka vääristää kuvan taittamalla valon (eli syntyy refraktiota).

      Olen hiljattain kirjoittanut refraktiosta artikkelin. Artikkelista näet miten eri olosuhteet vaikuttavat Söderskärin majakan näkyvyyteen. Eli välillä se on osittain piilossa, kuten myös sen alapuolela oleva saari mökkeineen, kun taas huippuhetkinä jolloin on vain vähän refraktiota, koko saari ja sen mökitkin näkyvät (ja vieläpä horisontti näkyy saaren takana). Artikkeliin loppuun olen lisännyt tekemäni videon jossa näytän miten refraktio toimii:
      http://tietopiste.com/refraktio-littean-maan-tutkimustyossa/

      Tiedoksi sinulle, että jos jatkossa ajot kirjoitella täällä, vältä seuraavanlaista sanontaa tai nimimerkkiä, ”Älkää häväiskö itseänne, tai Jumalan sanaa ainakaan”. Nimimerkkisi on ylimielinen. Jos et pysty näyttämään toteen millä tavalla olen häväissyt Jumalan sanaa (taikka itseäni), niin älä edes anna vihjeitä siitä, että sellaista olisi tapahtunut. Olen itsekin uskovainen ja kunnioitan Jumalan sanaa, riippumatta siitä mitä itse uskot minusta (tai meistä).

  8. Kamoon lapset. Yksi heijastuma sinne tai tänne. Kysynpä teiltä muutaman asian.

    Minkä takia eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivas on ihan erilainen kuin pohjoisen, vaikka molempien pitäisi olla sama, kun sitä ei katsota eri puolilta palloa?

    Ja minkä takia Australiassa näkevät Etelän ristin etelässä, ja samaan aikaan Chileläiset näkevät Etelän ristin myös etelässä?

    Nehän ovat littumaakartalla 180 astetta eri suunnissa. Juokserko siis Etelän risti Chilen taivaan ylle aina kun chileläinen katsoo ylös, vai miten tämä pitää ymmärtää?

    • Tuskin ollaan sen enempää lapsia kuin sinäkään, niin miksi käyttää sellaista nimitystä? En ole oikein tottunut siihen, että minua aikuista miestä kutsutaan lapseksi.

      Uskon että seuraavat kolme videota kertoo melko pitkälti vastaukset kysymyksiisi, mikäli vaivaudut katselemaan ne:
      1) https://youtu.be/ZAp5aKuz24M
      2) https://youtu.be/t30-YbayyXE
      3) https://youtu.be/AHt2Gar0p9M Tämän videon linkittäminen on tehty vain siksi, että ymmärtäisit paremmin mitä Youtube-käyttäjä ”p-brane” tarkoittaa (videossa 2) kun hän puhuu ilmiöstä nimeltään ”Crepuscular rays”.

      Toki on olemassa muitakin opastavia videoita samasta aiheesta. Mikäli vain kiinnostusta riittää, tutki ajan kanssa.

  9. Videoita löyty toki, mutta löytyykö muuta. Videoiden uumeniin hukutetaan asioita, joille ei haluta kritiikkiä.

    Ja jos on oikeaa tietoa, se löytyy avoimesta tekstistä.

    • ”Videoita löyty toki, mutta löytyykö muuta.”

      Mitä muuta jäit kaipaamaan? Artikkelissani on kaikki tarvittavat numerot ja kuvat esitetty, ja videota saman päivän kohokohdista löytyy mm. Youtubesta. Laskelmat ovat täysin tieteellisiä ja ne perustuvat samoihin kaavoihin joita mm. AutoCadissa käytetään. Joten käytettyjen laskureiden laskelmiin voi luottaa.

  10. Tieteen tulokset julkaistaan tekstinä ja kuvina, ei videoina, jotka ovat olemassa vain propagandatarkoituksiin.

    • Siinä tapauksessa myös NASAllakin on propagandaa, sillä heilläkin on tieteellisiä videoita. Vai etkö ole tutustunut niihin? Mutta mikäli olisitkin tutustunut heidän videoihin, niin miksi siinä tapauksessa sanot, että tieteen tulokset julkaistaan tekstinä ja kuvina, mutta ei videoina? Väitätkö siis että kuva voi olla tieteellinen, mutta video ei voi olla?

Vastaa käyttäjälle Pete Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*