Astronautit jotka paljastivat totuuden

Maailmasta löytyy eläkeellä olevia astronautteja jotka paljastavat meille hämmästyttäviä asioita. Muun muassa etteivät ole koskaan käyneet avaruudessa, että Maa on litteä ja että Kuussa ei ole käyty.

Näillä astronauteilla, jotka tässä tuon esille, heillä on yhteisenä asiana se, että he ovat jo siirtyneet eläkkeelle kun ovat antaneet hämmästyttävät lausuntonsa. Miksi he kertovat asiat toisella tavalla vasta  kun ovat eläköityneet? En tiedä. Ehkä osa selittyy ”sammakoilla”? Tai ehkä siihen löytyy loogisia syitä. Ensinnäkin, jos he olisivat olleet yhä avaruusjärjestöjen leivissä noiden lausuntojensa kanssa, heidän leipäpuunsa olisi tietenkin vaakalaudalla. Toiseksi, litteä Maa on ollut pinnalla somessa jo muutaman vuoden ajan ja miljoonat ihmiset ovat jo luopuneet uskomasta pallomaailmaan. Ainakin nämä kaksi edellä mainittua tekijää helpottaa tulla ulos laatikostaan tai suojakuorestaan pitkän hiljaiselon jälkeen. Ja toki, vieläpä se tietoisuus, että ”tässä iässä kun ei muutenkaan ole enää montaa vuotta elinaikaa, niin samapa tuo, jos nyt paljastan totuuden, sillä ihmisillä on vihdoin oikeus saada tietää”. Tuollaisena ajattelen ehkä heidän sielumaailmansa aatokset olevan (tai olleen). Voin toki olla väärässä.

Tutkitaan seuraavaksi noiden astronauttien lasuntoja tarkemmin alapuolisten videoiden avulla.

Astronauttien hämmästyttävät lasunnot

Video 1)

Eläköitynyt puolalainen astronautti Mirosław Hermaszewski kertoo haastattelussa Marraskuussa 2019, että hän voi vakuuttaa Maan olevan litteä. Vapaasti suomennettuna englanninkielisestä tekstistä haastattelu menee näin:

Haastattelija:

Olet ollut siellä! Onko Maa todellakin pallo roikkumassa ulkoavaruudessa?

Mirosław:

Maa on litteä, kuten jotkut olettavat… en odottanut tätä kysymystä. Vakuutan sinulle: Se on litteä.

Alkuperäinen video löytyy kanavalta nimeltään TV Kwidzyn. Lokalny kanał telewizyjny dostępny w sieci VECTRA S.A.  ja videon kommenteissa mm. puolalaiset vahvistavat että astronautti nimenomaan sanoi että Maa on litteä.

Tässä alapuolella lyhyempi kopio pidemmästä alkuperäisestä haastattelusta kanavalta The PotersClay. Aikaisempi video oli kanavalla Francis Judge II. Mutta Youtube sulki kanavan, kuten monen muunkin litteän Maan kanavan viime aikoina. Sensuuri on ollut kova.

Video 2)

Alapuolisessa videossa edesmennyt venäläinen kosmonautti Igor Petrovich Volk kertoo haastattelussa (21.05.2014), ”Me emme ole käyneet avaruudessa”.   Englanninkielisestä käännöksestä sain seuraavanlaisen suomenkielisen käännöksen:

Haastattelija:

Loppujen lopuksi olet Neuvostoliiton sankari ja voimme luottaa sinuun.

Igor:

Katso… Kunniakoodi estää kosmonautteja puhumasta siitä mitä tapahtuu avaruudessa. He eivät vain tiedä mitään siitä. Me emme ole olleet avaruudessa. Jos joku väittää että olemme olleet, se ei ole totta. Se ei ole totta.

Kyseinen alapuolinen video on kanavalta Flat Earth, Banjo, USA, Japan and Brazil.

 

Video 3)

Amerikkalainen Buzz Aldrin on se astronautti jonka kerrotaan kävelleen ensimmäisenä Kuun pinnalla Neil Armstrongin kanssa vuonna 1969, toisena heti Neilin jälkeen. Alapuolisessa videossa (kanavalla DECODE THE MATRIX) hän kertoo pienelle tytölle, että he eivät koskaan meneet sinne. Suomenkielinen käännös on käännökseni englanninkielisestä puheesta:

Tyttö:

Miksi kukaan ei ole ollut Kuussa niin pitkään aikaan?

Buzz:

Heh… Se ei ole 8-vuotiaan kysymys. Se on minun kysymys. Haluaisin tietää, mutta luulen tietäväni. Koska emme menneet sinne, ja… [tauko]…. ja niin se tapahtui. Ja jos se ei tapahtunut, niin olisi kiva tietää miksi se ei tapahdu. Niin, tulevaisuudessa jos me haluamme tehdä jotakin, meidän tulisi tietää miksi jokin pysähtyi menneisyydessä jonka me halusimme jatkuvan… öö…[pitkä tauko]… raha on hyvä asia. Jos haluat ostaa uusia asioita, uusia raketteja, jatkaa tekemästä samaa asiaa uudestaan, niin se tulisi maksamaan enemmän rahaa. Ja muutkin asiat tarvitsee myös lisää rahaa, niin saavutettuaan mitä presidentti halusi meidän tekevän, ja sitten tuhannet, miljoonat ihmiset Amerikassa, ja miljoonat ihmiset ympäri maailman… tiäksä, kun me pyörähdimme maailman ympäri sen jälkeen kun tultiin takaisin… [tauko]… kaikista mielenkiintoisin havainto kun me olimme opasteita[?], se sanoi, me emme. Ei vain me, ei vain Amerikka, mutta me, maailma, eri maat, he tunsivat että he olivat osa siitä mitä me olimme kykeneväiset tekemään, ja se sai meidät tuntemaan itsemme loistaviksi.

Myönnän että käännökseni oli sekava ja epäjohdonmukainen, mutta niin oli myös puhe kaikkine katkoineen kun ei aina tiennyt milloin pitäisi laittaa sanojen jälkeen pisteen tai pilkun kun lauseet olivat sekavat. Olosuhteisiin nähden uskon että käännös oli melko lailla hyvä. Jos ette ole tyytyväisiä, yrittäkää itse tehdä paremman käännöksen (itsellenne tai toisillenne). Vaikeata se on kun puhuja hyppii asiasta toiseen.

 

Saat uskoa mitä tahdot tai olla uskomatta

Saat itse päättää mitä uskot avaruudesta tai litteästä Maasta, tai ylipäätänsä näistä kyseisistä lausunnoista, eikä kukaan muu saa tehdä sitä sinun puolestasi. Siksi tämä ei ole mikään riidan aihe. Eläköön vapaus uskoa tai olla uskomatta. Sananvapaus kuuluu ihmisten perusoikeuksiin YK:n ihmisoikeuksien julistuksen artiklassa 19, vuodelta 1948. Sen lisäksi on Euroopan ihmisoikeussopimus, vahvistamassa ainakin eurooppalaisten sananvapautta. Vai vahvistaako? Se onkin jo toinen aihe.

Suosittelen hakukonetta DuckDuckGo salaliittoteoreetikoille

Ehkä jo huomasit tässä artikkelissa poikkeuksen mitä en ole aina aikaisemmin harrastanut:

Tästä päivästä lähtien ja tämän artikkelin myötä pyrin jatkossa siihen, että kerron miltä kanavilta videot on upotettu artikkeleihin, koska jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin sellainen riski on aina olemassa, että upotetun videolla on kohta vain tyhjä ruutu (sensuurin takia), josta syystä on jälkeenpäin vaikeata jäljittää mistä sen tänne upotin.

Jos ”Flat Balance”-tili pistettään kiinni, niin samainen video löytyy varmasti muualtakin jos käyttää hakukonetta ”duckduckgo”. Siinäkin hakukoneessa voi käyttää videohakua. Kyseisen hakukoneen suosio kasvaa huimaa vauhtia, ihan ymmärrettävistä syistä. Se ei ole Googlelle hyvä asia, ja ehkä juuri siitä syystä Youtube ei ole enää yhtä voimakkaasti sensuroinut videoita kuin aikaisemmin, sillä se merkitsisi että heidän kilpailukykynsä heikkenisi entisestään (?). En voi varmasti sanoa tietäväni todellisen syyn.

Youtubessa ja Google-hakukoneella hyvät litteän Maan videot ovat vaikeampia löytää, koska Google puolustaa vallalla olevaa yleistä agendaa Maan muodosta, koronasta, ynnä muista aroista aiheista. Sen sijaan duckduckgo.com on rehellisempi hakukone, eivätkä ne pidä kirjaa siitä mitä siellä haetaan. Joten, jos haluat jatkossa etsiä peiteltyjä totuuksia tuntemattomilta kanavilta, joita Youtube ja Google eivät huoli laittaa lähellekään kärkivideoiden joukkoon, niin käytä etsinnöissä duckduckgo.com. Silloin sinulle avautuu uusi peitelty maailma ja uusia mieltäsi avartavia ulottuvuuksia.

Lukijoilleni mieltäni askaruttavia kysymyksiä

Katsokaa artikkelikuvaa. Sanokaa te minua viisaammat ihmiset mitä minä en ymmärrä, tai en halua ymmärtää kun katselen astronautin visiiriä. Visiiristä nähdään osan maapallosta joka onkin hänen selkänsä takana. Miten se on mahdollista? Hänen edessään (ja osittain moduulin takana) ei pitäisi olla mitään peiliä joka heijastaisi hänen takanaan olevan maapallon hänen visiriin. Emämunaus?

12 Kommentit

  1. Juutalaisten ja vapaamuurarien eli heidän juoksupoikansa ovat valehdelleet ihan kaikesta! Sitä 24h aurinko videota ei vaan tule antartikselta! Muuta kuin muurareiden huijaus videoita!

    • Juutalaisten ja vapaamuurarien eli heidän juoksupoikansa ovat valehdelleet ihan kaikesta!

      Tuskin nyt ihan kaikesta. En ole vastaan juutalaista kansaa eikä edes vapamuurareita. Mutta olen vastaan kaikkia toimia, jossa meitä huijataan, ja sitä että kansojen  isänmaallisuutta poljetaan alas, sekä kansojen itsemääräämisoikeutta. Susia on jokaisessa kansassa. Vaikka myös juutalaisten keskellä on noita susia, sitä ei pitäisi sotkea juutalaisiin kansana, jota meidän pitäisi Raamatun mukaan siunata.  Tekstisi tuossa muodossa hipoo antisemitismia jota en hyväksy lainkaan täällä blogissa. Ole varovaisempi jatkossa tai en voi julkaista niitä kommentteja.

      Sitä 24h aurinko videota ei vaan tule antartikselta!

      Tuo on totta. Sellaisia videoita on jo muutamia ja kaikki ovat tähän mennessä todettu huijausvideoiksi. Viimeisin huijaus löytyy seuraavassa videosta, alkaen kohdasta 2:28 (saman paljastusvideon alussa on toinenkin huijauskohta, mutta se on jo todettu aikoja sitten):

      https://youtu.be/mHI-gnZG-PE?t=148

      Pelkästään tuo, että Etelämantereella ei ole koskaan yhtämittaa  24-tuntia näkyvää aurinkoa, se on jo itsessään väkevä todiste sitä vastaan että Maa olisi pallon muotoinen.

      Saas nähdä kuinka kauan tuo video saa olla Youtubessa, sillä tuo ”Taboo Conspiracy” kanava suljettiin jo kerran aiemmin (kun oli liian paljastava), ja siksi hänen uuden kanavansa nimi on tätä nykyä Taboo Conspiracy ii.

      JÄLKILISÄYS (30.11.2020): Taboo Conspiracyn toinenkin kanava suljettiin. Hän on avannut taas uuden kanavan.

  2. Apollo yhdentoista 25- vuotisjuhlatilaisuudessa 1994, Neil Amstrong vihjaili puheessaan melko suoraan:

    ”On mahtavia ajatuksia löytämättä, läpimurtoja tarjolla niille jotka pystyvät poistamaan yhden totuuden suojakerroksista”

    ”Today we have with us a group of students, among America’s best. To you we say we have only completed a beginning. We leave you much that is undone. There are great ideas undiscovered, breakthroughs available to those who can remove one of the truth’s protective layers.”

    • Erinomainen löydös sinulta, Polariz, jälleen kerran. Nyt innostuin taas kirjoittamaan muutaman rivin pitkästä aikaa.

      Pistää vakavissaan miettimään, mitä Neil asialla oikein tarkoitti. Uskon että hän yritti kiertoteitse antaa meille vinkin siitä, että uusia kuviteltuja satuja, tai uusia sepiteltyjä taruja avaruuslennoista voi ideoida helpommin, silloin kun jättää yhden tärkeän totuuden pois. Uskoisin että tuo totuus on se, että kukaan ei ole koskaan ollut avaruudessa, eikä tule menemään. Kun sen totuuden jättää pois, voi sen jälkeen antaa mielikuvituksen lentää, aivan kuten Star Trek-sarjan käsikirjoittajilla. Tulkintoja voi olla myös toisenlaisia.

      Ajattelin myös tässä samassa yhteydessä sitä (kun kerran kyseinen Armstrong oli kuumoduulin pilotti), että laskeutuminen Kuun pinnalle on täytynyt olla melkoinen manööveri, jonka vain yli-ihmiset voivat suorittaa, tietenkin huipputeknologian avulla (jo vuonna 1969), sillä Kuun keskimääräinen kiertovauhdin kerrotaan olevan 3679 km tunnissa vesipallon ympäri (eli noin kilometrin sekunnissa).

      Hassua on sadun kerronnassa myös se, että pilotti Armstrong ja teknisten järjestelmien valvoja Aldrin, saivat moduulin laskeutumaan turvallisesti, vaikka sen vauhti kerrotaan olleen noin 1,5 km sekunnissa, samalla kun Kuun oma kiertovauhti oli vesipallon ympäri noin 1 km sekunnissa. Sen lisäksi pitäisi pystyä huomioimaan laskeutumisessa muutkin kiertovauhdit jotta laskeutuminen onnistuisi turvallisesti. On huomioitava myös Kuun nopeus joka tulee Auringon seuraamisesta, noin 30 km sekunnissa, ja sen lisäksi Kuun pintavauhti oman kuvitellun akselinsa ympäri. Eli käytännössä tyhjiössä ainakin kolme eri vauhtia yhtä aikaa eri suuntiin, jotka eivät sittenkään olleet mikään ongelma astronauteille, kun pilipali rakettimoottorit ulkoisine tötteröineen sai moduulin turvallisesti laskeutumaan.

      Kuumoduulin ulkokuori sisälsi 60-luvun huipputeknologiaa:

      https://www.youtube.com/watch?v=Ft8YdXKGVeo

       

  3. Kunnioitan sinua suuresti että jaksat herättää tyhmiä massoja!!

    mitä mieltä olet eric dubaysta? Ehkä paras omasta mielestä! Ja uskaltaa nimetä pien hattuset ihmiset!!

    • Kiitos ystävällisistä sanoista.

      Ericillä on paljon mielenkiintoisia kirjoituksia ja videoita kosmologiasta ja tähtitieteestä. Hän uskaltaa rohkeasti kertoa mielipiteistään vaikka hänet on yritetty vaientaa. Se on hieno juttu sekin, että suurin osa hänen tuotannostaan on tarjolla ilmaiseksi.

      En ole kaikesta samaa mieltä hänen kanssaan. Jos hän tuntisi minut, en usko että hänkään olisi kanssani kaikesta samaa mieltä (esim. koskien joogailun hyötyjä ja haittoja). Pidän suuressa arvossa sitä, että hän pyrkii taistelemaan totuuden puolesta, eikä sitä vastaan.

      Hän on tehnyt paljon edistyksellistä työtä litteän Maan puolesta, jotta mahdollisimman moni saisi siitä lisätietoa. Hatunnoston arvoinen asia.

    • Mr. ”Johtaja”,

      Kiitos huomatuksesta. Ensin en tajunnut mistä kirjoitit kun en löytänyt asiaa artikkelista, mutta tarkoititkin olemassa olevaa kommenttiani.

      Hyvä että kerroit. Siitä syystä korjasin pois virheellisen väittämäni kommentista. Hyvää työtä.

      Hyvä jos myös kiinnittäisit enemmän huomiota siihen, että kyseinen asia ei kumminkaan tee kuulennoista sen uskottavimpia, niin kauan kun entiset astronautit kertovat että Maa on litteä, ja että Kuussa ja avaruudessa ei olla käyty.

  4. Mitä mieltä olet Pete tästä 40km avaruushyppyvideosta? Mielenkiintoistahan tässä on se että kamerassa on (yllättäen) hyvin vahva kalansilmälinssi mikä saa maan näyttämään pyöreältä.. Mutta aika-ajoin maanpinta myös linssin ansiosta näyttää pyöristyvän ”väärään” suuntaan vähintään yhtä reippaasti kuin mitä se ”oikeasti” on? Jos maa on pyöreä niin saisiko tuo linssi maanpinnan kaareutumaan väärään suuntaan noinkin paljon? Onhan tuo muutenkin sen 40km korkeudessa https://youtu.be/E9oKEJ1pXPw

    • En tällä hetkellä ole tuosta hypystä mitään mieltä, paitsi että se oli turhan kallis ja täysin turha hyppy.

      Saa kaareutumaan näennäisesti, sekä ylä- että alalaidassa, mikäli Maa sittenkin olisi pallon muotoinen. Yhdessä laidassa enemmän ja toisessa vähemmän. Mutta jos Maa on litteä, kuten uskon, ja mikäli kalansilmälinssillä varustettua kameraa pidetään oikein päin, eikä ylös alas, kuten tuossa videossa välillä näkyy olevan, niin kaareutumista tapahtuu entistä enemmän pallomaiseksi ruudun yläreunassa, ja vastaavasti enemmän suoristumista alareunaan päin mentäessä. Horisontin kaari on yleensä poissa kokonaan, tai vain hyvin pieni keskikohdan tienoilla, ja se saa tietenkin mietityttämään. Se puoltaa jossain mielessä litteätä Maata. Google Earth-sovellusta ja sen näkymää eri korkeuksilla voisi pitää referenssinä siihen kuinka paljon kaarevuutta pitäisi näkyä jos eläisimme pallolla. Sovelluksena se ilmoittaa aina silmän korkeuden oikeassa alareunassa. Saman pystyy tekemään Google Mapsissa, jos ”maapallonäkymä” on valittuna, ja hoitaa kallistumisen pitämällä CTRL-nappia alhaalla samalla kun liikuttele hiirtä. Mutta Google Mapsissa näkymän silmänkorkeus selviää ainoastaan selaimen osoiterivistä (ilman kallistusnäkymää).

  5. Omaan kansainvälisen laskuvarjohyppylupakirjan. Korkein hyppyni on tosin vain 4100 m. Sen ylittävillä korkeuksilla vaaditaan lisähapen käyttöä. Vapaa pudotus kestää vajaat 60 sec koska varjon on oltava auki 600:ssa metrissä jolloin se vielä mahdollistaa varavarjon käytön. Syöksyasennossa on mahdollista saavuttaa n. 350 km:n tuntivauhti josta asennon stabiloinnilla vauhti pudotetaan normaaliksi n. 190:een varjon avauksen mahdollistamiseksi. Meille kerrotaan että Baumgartnerin hypyn vapaapudotus olisi kestänyt 4 min ja 21 sec ja saavuttaneen 1342 km;n tuntinopeuden. Se on yli äänen nopeutta oleva vauhti.Pidän koko hyppyä huijauksena koska tuollaista nopeutta ei pystytä pysäyttämään enää ottamalla ”stabiili” asento. Se on mielestäni täysin mahdotonta. 

Vastaa käyttäjälle Johtaja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*